• KL: Kuntia karsittava ja palvelut voitaisiin keskittää ydinkuntiin, Purra väläyttää

    Nykyinen valtiovarainministeri on pohtinut mallia kahden tason kunnista.
    Tällä viikolla Purra esittelee hallituskauden viimeisen ministeriönsä budjettiesityksen. Kuvituskuva.
    Tällä viikolla Purra esittelee hallituskauden viimeisen ministeriönsä budjettiesityksen. Kuvituskuva.  
    Uutiset|Politiikka
    4.8.202610:00
    Joonatan Reunanen

    ”Kuntarakenteeseen on välttämätön tehdä muutoksia”, näin sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) Kauppalehdessä.

    Purra sanoo pohtineensa hallinnon purkua esimerkiksi luomalla kahden tason kuntia. Ydinkunnat huolehtisivat tärkeistä palveluista, ja toisessa tasossa olisivat identiteetin vuoksi pienet ja paikalliset kunnat.

    Kuntarakennetta pohtimaan on perustettu parlamentaarinen työryhmä, jolta Purra ei odota juuri mitään.

    Purra sanoo myös, että perussuomalaiset haluaisi yhdistää takuueläkkeen ja kansaneläkkeen sekä kiristää yhdistettävän etuuden asumiskriteeriä.

    Ensi vaalikauden mittavia säästöjä hän hakisi muun muassa etuuksien indeksijäädytyksillä.

    Suomen bruttokansantuote on kasvanut Tilastokeskuksen mukaan jo vuodesta 2024. Vauhdikkainta kasvu on tuoreimpien tilastojen mukaan ollut tänä vuonna. Pari vuotta jatkunut kasvu ei ole kuitenkaan tarttunut työllisyyteen, sillä Suomen työttömyysaste on euroalueen kärkipäätä.

    Purra kuitenkin sanoo odottavansa työllisyyden käännettä tulevalle syksylle, mutta pitää sen ennustamista lähes mahdottomana.

    Tällä viikolla Purra esittelee hallituskauden viimeisen ministeriönsä budjettiesityksen.

    Kauppalehti: ”Ei näy tässä konkurssissa” – Riikka Purra varoittaa, että talouskäänne ei pelasta valtiota miljardien alijäämältä

    Lisää aiheesta
    • Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kertoo hallituksen olevan edelleen sitoutunut tavoitteeseen julkisen talouden tasapainosta. Nykyarviossa siitä ollaan 2026–2027 noin miljardin päässä.

      Talous | VM: Talous kasvaa hitaasti, mutta velkaantuminen ei pysähdy – Purra valmis lisätoimiin

    • Riikka Purran mukaan hallitus pitää kiinni maataloustuesta.

      Politiikka | Purra vakuuttaa: Hallituksen säästöleikkuri ei osu maataloustukiin, maakuntaveroa ei tule

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kuntarakenne
    kunta
    Riikka Purra
    talous
    työllisyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa