• Oman paikkakunnan lääkäri on ollut Joutsan onni jo yli 30 vuotta — ”Irmeliräsäsiä pitäisi olla tässä maassa tuhansia”

    Joutsan kunnanjohtaja Harri Nissinen ennakoi, että kuntien sote-palveluita leikataan ja keskitetään myös Keski-Suomessa.
    Joutsan kunnanjohtaja Harri Nissinen ja kunnan terveyskeskuslääkäri Irmeli Räsänen pitävät tärkeänä lääkärin asiakastuntemusta.
    Joutsan kunnanjohtaja Harri Nissinen ja kunnan terveyskeskuslääkäri Irmeli Räsänen pitävät tärkeänä lääkärin asiakastuntemusta. Kuva: Hanne Manelius
    Uutiset|Politiikka
    27.9.202320:00
    Jukka Koivula
    Joutsa

    Keski-Suomen maakunnan etelälaidalla sijaitseva 4 200 asukkaan Joutsa otti kaksi vuotta sitten käyttöön uuden sote-keskuksen, jonne on koottu kattavasti palveluita.

    ”Terveysaseman yhteydessä ovat sosiaalitoimen palvelut. Pystymme tarjoamaan sairaanhoitoa, kuntoutusta ja kotiin annettavia palveluita”, Joutsan kunnanjohtaja Harri Nissinen esittelee.

    Kunnanjohtajan mukaan Suomen kuntakentällä eletään kriisiaikaa.

    ”Keskisuomalainenhan hiljattain uutisoi, että jopa puolet Keski-Suomen kunnista saattavat olla pian kriisikuntia. Kun verotuloista merkittävä osa siirtyi hyvinvointialueelle ja kuntien valtionosuuksia samalla leikattiin, yhdistelmä on hyvin hankala.”

    Nissinen ennakoi, että kuntien sote-palveluita leikataan ja keskitetään myös Keski-Suomessa.

    ”Uskon, että Joutsan terveysasema säästyy, kun meillä on täysin uudet tilat. Meitä suojelee myös sijaintimme. Jyväskylään on matkaa 70 kilometriä. Mutta jonkin verran täälläkin joudutaan toimintaa supistamaan ja henkilöstöä vähentämään.”

    ”Kun verotuloista merkittävä osa siirtyi hyvinvointialueelle ja kuntien valtionosuuksia samalla leikattiin, yhdistelmä on hyvin hankala.” Harri Nissinen

    Osaavan sote-henkilökunnan pula näkyy Nissisen mukaan Keski-Suomessa monin tavoin.

    ”Haasteet ovat syviä. Erityisesti maakunnan pohjoisosissa on suuria ongelmia osaavan henkilökunnan löytämisessä.”

    Joutsan onni on ollut Irmeli Räsänen, omalla paikkakunnalla asuva ylilääkäri ja terveyskeskuslääkäri.

    ”Irmeliräsäsiä pitäisi olla tässä maassa tuhansia. Lääkäreitä, jotka ovat sitoutuneita yhteen paikkaan ja tuntevat potilaansa pitkältä ajalta”, Nissinen painottaa.

    ”Vaihtuvilla keikkalääkäreillä ei tietenkään ole samanlaista potilastuntemusta. Kun potilaita ei tunneta, pompotellaan ihmisiä herkästi jatkotutkimuksissa Jyväskylässä Sairaala Novassa.”

    Irmeli Räsänen sai viran Joutsan terveyskeskuslääkärinä juhannuksena 1990.

    ”Asumme perheeni kanssa täällä eikä ole ollut syytä lähteä muualle. Hyvin olen viihtynyt paikkakunnalle”, Räsänen kertaa pitkää työuraansa.

    ”On ehdottoman suuri vahvuus, että tunnen ihmiset ja heidän vaivansa. Paikalliset ovat monesti tuttuja useammassa polvessa.”

    Joutsalaislääkäri pitää huolestuttavana kehitystä, jossa hoidon jatkuvuus pirstaloituu erityisesti monilla maaseutupaikkakunnilla.

    ”Paljon on sellaista, että nuoret lääkärit tulevat kuudeksi kuukaudeksi maaseudun terveyskeskukseen töihin. Sitten he lähtevät erikoistumaan, siirtyvät sairaalaan ja jäävät sille tielleen.”

    Räsänen katsoo, että lääkäriperheen pitäisi pystyä asettumaan paikakunnalle.

    ”Käytännössä sitoutuminen vaatii paikkakunnalla asumista. Silloin myös puolisolle täytyy löytyä läheltä töitä.”

    ”On ehdottoman suuri vahvuus, että tunnen ihmiset ja heidän vaivansa.” Irmeli Räsänen

    Sote-uudistus astui voimaan 1.1.2023.

    Irmeli Räsäsen mukaan toiminta on muuttunut sen jälkeen siilomaisemmaksi.

    ”Vastaanottotyössä ei ole kovin suurta muutosta, mutta yhteistyökuvio on hajonnut. Entisessä systeemissä oli matalan hierarkian seututerveyskeskus, jossa oli mukana kahdeksan kuntaa. Nyt on paljon siiloja, joilla kullakin on omat esimiehensä.”

    Myös tiedonkulussa on ollut haasteita.

    ”Aina, jos jotain tehdään tai yhteistoimintaa kehitetään, esimiestaso keskustelee ensin keskenään.”

    Lisää aiheesta
    • Sote-sektori kärsii osaavan työvoiman pulasta. Sitä myötä myös laadukkaat sote-palvelut kärsivät Suomessa.

      Politiikka ja talous | Koko maassa kärsitään kroonisesta sote-puolen henkilöstövajeesta – ”Ihmisten perusoikeudet ovat vaarassa”

    • Kuntapäättäjät Matti Äijö (kesk., kuvassa vasemmalla), Arto Ojakoski (ps.), Jarkko Luokkala (sd.) ja Suvi Veramo (kok.) eivät hyväksy Pirkanmaan hyvinvointialueen suunnitelmia sulkea Ikaalisten sote-keskus.

      Politiikka | Paikalliset saivat lukea lehdestä, että Ikaalisten kaikki sote-palvelut aiotaan lakkauttaa — ”Pohjanoteeraus Pirkanmaan hyvinvointialueelta”

    • Jos hyvinvointialueiden suunnitelmat toteutuvat, on Suomessa jatkossa huomattavasti nykyistä harvempi sote-keskusten verkosto. Kuvassa Seinäjoen kiirevastaanotto Etelä-Pohjanmaalla.

      Politiikka | Maaseudun terveyskeskukset ovat jäämässä jyrän alle: Useampi hyvinvointialue on jo linjannut sote-palveluiden rajuista keskittämisistä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa