• Selvitys: Työmarkkinat eivät toistaiseksi ole kärsineet tekoälystä – ennemmin viitteitä tuottavuuden noususta

    Tutkijat varoittavat, että ajan kuluessa ja tekoälyn käytön lisääntyessä tilanne saattaa keikahtaa toisenlaiseksi.
    On viitteitä siitä, että tekoäly on nostanut työn tuottavuutta.
    On viitteitä siitä, että tekoäly on nostanut työn tuottavuutta.  Kuva: LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
    Uutiset|Talous
    19.11.202416:00
    STT

    Tekoäly ei ole tähän mennessä aiheuttanut kielteisiä työmarkkinavaikutuksia Suomessa, käy ilmi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tuoreesta selvityksestä.

    Etlan mukaan viitteitä on ennemminkin siitä, että tekoäly on nostanut työn tuottavuutta. Myös ansiotaso näyttää nousseen nopeammin ammateissa, jotka ovat altistuneet tekoälylle.

    ”Tulos on siis päinvastainen kuin mitä alustataloutta koskevissa tutkimuksissa on aiemmin havaittu. Ekonometrinen estimointi vahvistaa tuloksen: eniten altistuneessa 10 prosentin ryhmässä kuukausiansiot ovat nousseet noin 80 euroa enemmän kuin ei-altistuneessa”, sanoo Etlan tutkimusjohtaja Antti Kauhanen tiedotteessa.

    Tutkijat kuitenkin varoittavat, että ajan kuluessa ja tekoälyn käytön lisääntyessä tilanne saattaa keikahtaa toisenlaiseksi. Tekoälyn vaikutukset työmarkkinoihin ovat monimutkaiset, sillä se sekä korvaa että täydentää ihmisen tekemää työtä.

    Etlan aiemmassa tutkimuksessa selvitettiin, että viidesosa Suomen työntekijöistä on ammateissa, joissa ainakin puolet työtehtävistä on korvattavissa tekoälyllä.

    Etlan aiemmassa tutkimuksessa selvitettiin, että viidesosa Suomen työntekijöistä on ammateissa, joissa ainakin puolet työtehtävistä on korvattavissa tekoälyllä.

    Selvityksessä tutkittiin ansio- ja työllisyyskehitystä tekoälylle altistuneissa ammateissa ennen ja jälkeen ChatGPT -tekoälypalvelun julkaisua marraskuussa 2022.

    Etlan teettämän kyselytutkimuksen mukaan puolet suomalaisista on ainakin kokeillut tekoälysovelluksia. Joka kolmannella työssäkäyvällä on ollut tekoälyn ammatillista käyttöä.

    Tutkimuksen mukaan suomalaiset näkevät tekoälyn vaikutukset työelämään positiivisina. Tutkimuksen mukaan tekoälyn käytön pitäisi kuitenkin vielä laajentua nykyisestä, jotta sillä olisi kansantaloudellisia merkityksiä.

    ”Tekoälyn hakukonetyyppinen käyttö on yleisintä, vaikka sellaisenaan generatiivinen tekoäly on kylläkin aika onneton tietosanakirja tai hakukone. Toiseksi yleisimmän sovelluskohteen eli kielestä toiseen kääntämisen tai kielenhuollon ensisijaisuus osoittautui puolta pienemmäksi, vaikka niissä tehtävissä tekoäly sopisi huomattavasti paremmin apuriksi”, sanoo Etlan tutkimusneuvonantaja Petri Rouvinen.

    Lokakuussa teetettyyn kyselyyn vastasi runsaat 2  000 ihmistä. Tiedot kerättiin Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan arvo- ja asennetutkimuksen yhteydessä.

    Lisää aiheesta
    • Spoken.ai:n toimitusjohtaja Joonas Koivuniemi luki maatalouskonemessuilla voiton jälkeen tekoälyn laatiman kiitospuheen.

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorin käyttöohje voi olla tuhatsivuinen opus, mutta tekoäly lukee sen sekunneissa

    Artikkelin aiheet
    tekoäly
    työmarkkinat
    tuottavuus
    Etla
    Suomen talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria