Terveydenhuoltoa vaivaa ongelma, jonka juuret ovat syvällä yhteiskunnan rakenteissa: Päihteidenkäyttö sulkee oven psykoterapiaan

Päihdeongelma hankaloittaa psykoterapiaan pääsyä. Pahimmillaan terapia voi jäädä kokonaan saamatta, vaikka päihteidenkäyttö ei olisi millään tavoin runsasta. Tilanne on erikoinen erityisesti siksi, että kuntoutuspsykoterapiaa korvaava Kela ei pidä terapian myöntämisen edellytyksenä sitä, että henkilöllä ei ole päihdeongelmaa.

Terveyspalveluyhtiö Mehiläisen päihdepalveluiden johtaja, ylilääkäri Kaarlo Simojoki on tehnyt pitkän uran päihdehoidon parissa. Mehiläiselle hän siirtyi A-klinikan johdosta.

Simojoen mukaan on virheellinen käsitys, että päihdeongelma kategorisesti sulkisi mahdollisuuden päästä terapiaan. On totta, että terapiaan harvoin pääsee, jos on päihdeongelma, mutta päihdeongelma ei ole virallinen este psykoterapian saamiselle.

Kansaneläkelaitos muutti muutama vuosi sitten sitten omia ohjeistuksiaan niin, että nykyisin kohtuullinen alkoholinkäyttö ja satunnainen kannabiksen käyttö eivät ole este psykoterapialle.

Vielä ennen tätä kriteerit olivat Simojoen arvion mukaan melko tiukat. Käytännössä aiemmin piti siis osoittaa, että potilas on ollut riittävän pitkään raittiina. Tiettyihin diagnooseihin vaadittiin jopa puolen vuoden raittiusjakso.

”Ajattelutapa muuttui Kelallakin niin, että päihdekäyttöä voidaan hyväksyä, kunhan se ei ole psykoterapian tuloksellisuutta haittaavaa”, Simojoki sanoo.

Terveyspalveluyhtiö Mehiläisen päihdepalveluiden johtaja, ylilääkäri Kaarlo Simojoki huomauttaa, että vielä aiemmin potilaan piti osoittaa, että hän on ollut riittävän pitkään raittiina.  Kuva: Mehiläinen Oy

Ylilääkäri on itse Kelan kanssa samoilla linjoilla päihteidenkäytön suhteen. Hän perustelee näkemystään sillä, että päihde- ja mielenterveysongelmat kulkevat usein käsi kädessä. Voi käydä niin, että kun mielenterveysongelmat lievenevät, myös päihteidenkäyttö vähenee. Jos päihteidenkäytön taustalla olevia asioita ei hoideta, ei pysyviin tuloksiin myöskään päihdeongelman hoitamisessa päästä.

”Sen takia näitä ei pitäisi ikinä erottaa”, Simojoki linjaa.

Kelassa tapahtuneen ajattelutavan muutoksen taustalla lienee osaltaan myös se, että vuonna 2018 palveluvalikoimaneuvosto Palko teki suosituksen mielenterveys- ja päihdeongelmien psykososiaalisista hoitomuodoista. Näihin hoitomuotoihin kuuluu myös psykoterapia.

Neuvosto määrittelee sen, mitkä asiat kuuluvat julkisen palvelun piiriin. Neuvoston suosituksessa todetaan, että monessa päihdeongelmassa toimivat samat psykoterapeuttiset ja psykososiaaliset interventiot kuin mielenterveysongelmissa. Suosituksen mukaan myös päihdeongelmaisille pitää tarjota julkisena palveluna muun muassa psykoterapiaa.

Osittain nykytilanteen taustalla on se, ettei tieto muutoksesta ole tavoittanut kaikkia asianosaisia. Toisaalta kyse on ennakkoasenteista, jotka ovat syvällä yhteiskunnan rakenteissa. Kuva: Johannes Tervo

Ylilääkäri Simojoki arvioi, että Kela itse asiassa arvioi asiaa modernimmin ja on enemmän niin sanotusti ajan hermolla, kun verrataan vaikkapa terapialausuntoja kirjoittaviin psykiatreihin tai joihinkin psykoterapeutteihin.

Osittain nykytilanteen taustalla on se, ettei tieto muutoksesta ole tavoittanut kaikkia asianosaisia, kuten vaikkapa juuri psykiatreja.

Toisaalta kyse on ennakkoasenteista, jotka ovat syvällä yhteiskunnan rakenteissa. Jopa monet psykiatrit kieltäytyvät suoraan hoitamasta päihdeongelmaisia.

”Tekisi mieli kysyä, että ihanko oikeasti luulette, että te ette hoida päihdeongelmaisia”, Simojoki ihmettelee.

Ongelma kulminoituukin siihen, että kukaan ei oikein tunnu ottavan vastuuta päihdeongelman hoitamisesta.