• Etelän ja pohjoisen välillä jopa yli 30 asteen lämpötilaero

    Lauhan viikonvaihteen jälkeen alkuviikolla sää pakastuu vähitellen etelässäkin. Loppuviikolla sää kuitenkin lauhtuu jälleen, kun laaja matalapaine saapuu lännestä. Lauha säätyyppi voi pysyä vallitsevana pidempään.
    Joulukuun alku näyttää tämän hetkisten ennusteiden mukaan lauhalta.
    Joulukuun alku näyttää tämän hetkisten ennusteiden mukaan lauhalta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Sää
    23.11.202509:45
    Antti Jylhä-Ollila & Jani Sorsa

    Tänään sunnuntaina maan etelä- ja keskiosassa on plusasteita ja ajoittain sataa vettä tai tihkua. Pohjoisessa on sen sijaan talvista ja Lapissa pakkanen edelleen kireää. Lämpötilaero etelän ja Lapin välillä voi olla tänään jopa yli 30 astetta.

    Alkuviikolla sateet ovat melko vähäisiä ja tiistaiksi sää pakastuu etelässäkin. Lapissa pakkanen on edelleen kireää.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Loppuviikolla lännestä saapuu laaja matalapaine. Torstain aikana tuuli alkaa voimistua ja perjantaiksi lännestä leviää sateita. Sateet alkavat lumena, mutta muuttuvat maan etelä- ja keskiosassa vedeksi.

    Etelässä on useita plusasteita ja Lapissakin pakkaset heikkenevät. Joulukuun alku näyttää tämän hetkisten ennusteiden mukaan lauhalta, eli talven alkaminen siirtynee ainakin maan etelä- ja länsiosassa.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Lämpötilaerot Lapin ja muun maan välillä ovat suuria.

      Sää | Viikonvaihteen sää jakaa Suomen kahtia – osa saa vettä, osa jopa kymmenen senttiä lunta

    • Ensi talven sähkön keskihinnat eivät näyttäisi olevan kovin korkeat, jos ei mitään poikkeavaa tapahdu. LEHTIKUVA / Jarno Vuorinen.

      Sähkö ja lämmitys | Sähkön hinnan ennakoidaan olevan tammikuussa noin 10 senttiä kilowattitunnilta

    • Juha Kirri huoltaa ja korjaa sahoja Laukaassa.

      Metsäkoneet | Vääränlainen säilytys talvella voi rikkoa moottorisahan – tarkista, että nämä asiat ovat kunnossa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Sää
    Lämpötila (Sää)
    Talvisää
    Sateinen sää
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita