
Jyväskyläläinen Annamari Filpus sai perjantaina iltapäivällä yllättävän kirjeen. Hänen henkilötietonsa ovat joutuneet kohteeksi Valion tietomurrossa.
Päällimmäinen tunne oli ällistys.
”Ihmettelin, miten tämä minua koskee. Sitten muistin, että olen ollut kesätöissä meijerissä vuosina 1981 ja 1983. Siitä on älyttömän kauan aikaa!”
Filpus teki Pieksämäellä Suonenjoen ympäristön osuusmeijerissä viiliä ja piimää. Hän oli ensimmäisenä meijerikesänään 18-vuotias.
Alle 23-vuotiaana tehdyt työt eivät kerrytä eläkettä. Silti tiedot niistä löytyivät Valiolta ja ne vietiin joulukuun tietomurrossa.
Massiivisiksi kertyvät tietokannat väärissä käsissä arveluttavat Filpusta.
”Pitää ruveta miettimään, mitä tekisin.” Annamari Filpus
Valion kirjeessä on mainittu toimia, joita kannattaa harkita tietomurron kohteeksi joutuessa: esimerkiksi vapaaehtoinen luottokielto ja yhteystietojen luovutuskielto.
”Pitää ruveta miettimään, mitä tekisin. Tässä onkin nyt miettimistä.”
Valokuvausta opiskeleva Filpus on lähdössä maaliskuussa Espanjaan Erasmus+-opiskelijavaihtoon.
Vaikuttavatko erilaiset väärinkäytöksiä ehkäisevät kiellot esimerkiksi pankkikortin toimintaan siellä, hän pohtii.
”Mihin kaikkeen tämä vielä johtaakaan?”