• Yhdysvallat aikoo leikata sotilasapua Baltian mailta

    Presidentti Donald Trump haluaa Euroopan ottavan enemmän vastuuta omasta puolustuksestaan.
    Kuva: Timo Filpus
    Uutiset|Ulkomaat
    5.9.202507:29
    STT–AFP

    Yhdysvallat aikoo leikata sotilasapua, jota maa antaa Venäjän eurooppalaisille naapurimaille, kertovat muun muassa Washington Post ja Financial Times.

    Presidentti Donald Trumpin hallinto aikoo Washington Postille puhuneiden kuuden lähteen mukaan muun muassa lopettaa pitkäaikaisia turvallisuusohjelmia, jotka on tarkoitettu auttamaan Euroopan itäosien suojaamisessa Venäjän hyökkäyksen varalta.

    Lähteiden mukaan päätös vaikuttaisi tukeen satojen miljoonien dollarien arvosta. Financial Timesin ja Washington Postin mukaan keskeiset tukea saaneet maat ovat olleet Viro, Latvia ja Liettua.

    Yhdysvaltain puolustusministeriön virkamiehet kertoivat leikkauksista kokouksessa, johon osallistui edustajia kymmenien Euroopan maiden Yhdysvaltain-suurlähetystöistä. Kokoukseen osallistui edustajia myös sellaisista maista, jotka eivät saa leikkauksien kohteena olevaa sotilasapua.

    Valkoinen talo sanoo lausunnossa, että Trump haluaa Euroopan ottavan enemmän vastuuta omasta puolustuksestaan. Lausunnon mukaan sotilasavun leikkauksista oli keskusteltu eurooppalaisten kanssa.

    Trump on painostanut sotilasliitto Naton jäsenmaita nostamaan puolustusmenotavoitteensa viiteen prosenttiin.

    Trumpin hallinto on sanonut aikovansa vähentää läsnäoloaan Euroopassa.

    Lisää aiheesta
    • Presidentti Alexander Stubb tervehti Ranskan presidenttiä Emmanuel Macronia saapuessaan halukkaiden koalition kokoukseen Pariisissa torstaina. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Stubb: ”Nyt on lisättävä painetta Putinin saamiseksi pöytään”

    • Vladimir Putinin, Narendra Modin ja Xi JInpingin kaveeraaminen on huono uutinen Euroopalle.

      Ulkomaat | Maailmanpolitiikan kauhukabinetin kokoontuminen Kiinassa paljastaa, miten kehnoilla korteilla Eurooppa pelaa kovaa kansainvälistä peliä

    • Ulkomaat | Trumpin pyörremyrsky Ukrainan sodan ratkaisemiseksi hiipui – on kuitenkin yksi seikka, joka voi vielä kääntää asetelman paremmaksi kuin miltä se nyt näyttää

    Artikkelin aiheet
    Yhdysvallat
    Donald Trump
    baltian maat
    sotilasapu
    euroopan puolustus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria