

Kelan valtuusto nimittää tiistaina 8. huhtikuuta seuraavan pääjohtajan viisivuotiskaudeksi. Ylin päättävä elin on Kelan valtuusto, jonka jäsenet ovat kansanedustajia.
Kansanedustajista koostuvassa valtuustossa hallituspuolueilla, kokoomuksella ja perussuomalaisilla, on enemmistö. Mikäli valinta kohdistuu työministeri Arto Satoseen (kok.), hän olisi ensimmäinen kokoomuksen edustaja Kelan pääjohtajana.
Kelan hallitus esittää laitoksen uudeksi pääjohtajaksi Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen Melan toimitusjohtajaa Heli Backmania. Hallitus äänesti valinnasta Backmanin ja työministeri Arto Satosen välillä. Virkamiestaustainen Backman voitti äänin 8–1.
”Metsästys, kalastus ja sauvakävely”, Kelan eläköityvä pääjohtaja Outi Antila luettelee liikuntamuotonsa.
Vyöllä on myös 17 juostua täysmaratonia, ikäkausiurheilijana myös podium-sijoja. Kolmossija Lapin Ruskamaratonilla tulee puheeksi.
”Maratonjuoksut lopetin, kun täytin 60”, Antila kertoo.
Juristi ja varatuomari Outi Antila on toiminut Kansaneläkelaitoksen pääjohtajana tammikuusta 2020. Kausi päättyy kesäkuun alussa.
Antila on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Muuten hänen edeltäjänsä Kansaneläkelaitoksen pääjohtajina ovat olleet järjestään keskustapuolueen jäseniä.
Kansaneläkelaitos on vielä tänäänkin jättimäinen organisaatio, jossa työskentelee yhteensä 8 200 henkilöä ympäri maata. Pääkonttori sijaitsee Helsingin Nordenskiöldinkadulla. Alvar Aallon suunnittelema rakennus valmistui 1956.
Rakennus sisustuksineen on kuin Alvar Aallon huonekalunäyttelystä. Alvar ja Aino Aallon suunnittelemat tuolit, pöydät ja valaisimet ovat esillä ja käytössä, kuten ovat olleet jo vuosikymmeniä.
Menneinä aikoina rakennuksessa vallitsi tiukka hierarkia. Jokaisella isolla puolueella oli johtajistossa oman mandaattipaikkansa – oma ruokasalinsakin. Johtajisto siirtyi kerroksista syömään muun henkilöstön kanssa vasta 1990-luvulla Pekka Tuomiston (kesk.) pääjohtajakaudella.

Varatuomari Outi Antila työskenteli uransa alussa 1983–1993 MTK:ssa juristina ensin talous- ja sosiaalipuolella ja lopulta lakiasiainjohtajana kokeneen varatuomari Bruno Mattilan jälkeen.
MTK:n vuosina alkoi myös hänen metsästysharrastuksensa.
”Kun kaikki miehet kävivät metsällä. Minäkin menin, kun kysyttiin mukaan.”
”Hirviä, peuroja, linnustusta... Karhujahdissakin olen ollut, mutta karhua en ole kaatanut.”
Linnustus on jäänyt rakkaimmaksi jahtiharrastukseksi. Entä metsästysseurat?
”Esplanadin Erä, Maanpuolustusmetsästäjät ja Akkainjahti”, Antila vastaa.
Esplanadin Erä ei kuitenkaan metsästä Helsingin keskustassa, vaan seuran metsästysmaat ovat Ruokolahdella ja Heinolassa.