• HS: Kelan pääjohtajakisasta pudotettu Melan Heli Backman on taas mukana

    Heli Backman oli mukana haastattelujen ensimmäisellä kierroksella, mutta putosi. Nyt hänet on nostettu takaisin toiselle kierrokselle.
    Heli Backman on jälleen mukana Kelan pääjohtajakilvassa.
    Heli Backman on jälleen mukana Kelan pääjohtajakilvassa. Kuva: Eetu Fagerström
    Uutiset|Politiikka
    18.3.202516:13
    Anniina Jokinen

    Kelan uudeksi pääjohtajaksi on viisi ehdokasta: poliitikot Arto Satonen (kok.) ja Annika Saarikko (kesk.), professori Lasse Lehtonen, alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen sekä Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen Melan toimitusjohtaja Heli Backman.

    Backman oli pudotettu kisasta ensimmäisen haastattelukierroksen jälkeen, mutta Kelan hallitus päätti oma-aloitteisesti haastatella hänet toisella kierroksella, kertoo Helsingin Sanomat.

    Kelan valtuutetut ja Kelan hallituksen johtokaksikko valitsivat muut ehdokkaat. Lakimuutoksen takia Kelan hallituksella on ensimmäistä kertaa rooli pääjohtajan valinnassa.

    HS:n tietojen mukaan ennakkosuosikki Arto Satonen ei ole onnistunut vakuuttamaan haastatteluissa. Annika Saarikko onnistui hyvin, mutta HS:n mukaan Kelan hallitus esittää pääjohtajaksi henkilöä, joka ei ole poliitikko.

    Valinta osunee siis Lasse Lehtoseen, Elina Pylkkäseen tai Heli Backmaniin.

    Kelan nykyinen pääjohtaja Outi Antila jää toukokuun lopussa eläkkeelle.

    Lisää aiheesta
    • Uuden pääjohtajan nimi on määrä olla selvillä huhtikuun alussa.

      Yhteiskunta | Neljä jatkoon Kelan pääjohtajan haussa – joukossa Satonen ja Saarikko

    • Työministeri Arto Satonen (kok.) kertoo hakemuksessaan pitkästä perehtyneisyydestään sosiaaliturvaan ja työmarkkinoihin.

      Yhteiskunta | Näin Kelan pääjohtajaksi hakevat perustelevat sitä, miksi juuri heidät tulisi valita tehtävään

    • Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen (Mela) toimitusjohtaja Heli Backman sanoo MT Livessä maatalousyrittäjien eläkkeiden olevan turvassa.

      Maatalousyrittäjät | Maataloustuottajien eläkkeet eivät ole vaarassa, mutta alivakuuttaminen huolettaa – Mela varoittaa riskeistä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Heli Backman
    Kela
    pääjohtaja
    johtajavalinta
    Helsingin Sanomat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa