• Lepaa esittelee uutuudet – ensi kesänä kukat hehkuvat ”ei minkään värisinä”

    Lepaan puutarhanäyttely alkoi tänään ja jatkuu vielä lauantaina. Paikalle odotetaan noin 7000–8000 kävijää. Näytteilleasettajia on noin 160.
    Lepaan puutarhanäyttelyssä pääse kurkistamaan, mitkä värit ovat kesäkukkien trendivärit vuoden päästä.
    Lepaan puutarhanäyttelyssä pääse kurkistamaan, mitkä värit ovat kesäkukkien trendivärit vuoden päästä.  Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Puutarhatuotanto
    17.8.202317:00
    Maija Ala-Siurua

    Ensi kesään on vielä matkaa, mutta Lepaan puutarhanättelyssä voi kukkahallin tarjonnan keskellä saada tuntumaa tulevasta.

    Trendiväri kesäkukissa on ”ei minkään värinen”, kuvaa näyttelypäällikkö Elina Vuori Kauppapuutarhaliitosta. Tarjolla on vaaleaa beigeä, cappuccinoa ja hempeää rosaa.

    ”Maaseudulla suositaan perinteistä punaista, että näkyy naapuriin”, Vuori hymyilee.

    Patiovihannekset ovat suosittuja edelleen, koska niitä pystyy kasvattamaan pienessä tilassa. Tomaatteja voi kasvattaa köynnöksinä ja kurkkua tai munakoisoja ”minikoossa”.

    Vuoren mukaan suomalaisella puutarhatuotannolla ei ole mitään hätää, vaikka ”keskusliikkeiden kanssa pitää olla kovana”.

    Kesäkukkakauppa kävi hyvin, vaikka ihmiset ovat nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tarkkoja rahankäytöstään. Ihmiset haluavat edelleen laittaa pihojaan ja parvekkeitaan, joten pieniin kukkaostoksiin riitti rahaa.

    Vihanneskauppa on sekin käynyt hyvin viime talven kaaoksesta huolimatta. Vuori viittaa kallistuneen energian tuottajille aiheuttamiin taloudellisiin ongelmiin.

    Vuori on tyytyväinen muutenkin. Lepaalla on noin 160 näytteilleasettajaa ja esillä laaja kirjo puutarhatuotannon, viherrakentamisen ja kiinteistöhuollon yrityksiä ja tuotteita.

    ”Vielä talvella hieman pelotti, että millainen vuosi tästä tulee. Monet konefirmat päättivät osallistumisestaan vasta viime tingassa.”

    Näyttelyyn odotetaan 7000–8000 kävijää.

    Menossa on 60. kerta, kun näyttely järjestetään. 60-vuotisjuhlanäyttely on virallisesti vasta ensi vuonna.

    Näyttelypäällikkö Elina Vuori pitelee käsissään yhtä vuoden rumin maljakko -kilpailun ehdokasvaasia. Maljakossa kukkia ensi kesän trendiväreissä.
    Näyttelypäällikkö Elina Vuori pitelee käsissään yhtä vuoden rumin maljakko -kilpailun ehdokasvaasia. Maljakossa kukkia ensi kesän trendiväreissä.  Kuva: Carolina Husu
    Lisää aiheesta
    • Väriloistoa vuodentakaisesta Lepaa-näyttelystä.

      Puutarhatuotanto | 60-vuotias puutarhatapahtuma kerää yhteen alan ammattilaiset ja harrastajaviherpeukalot

    Artikkelin aiheet
    Lepaa
    puutarhanäyttely
    kesäkukat
    puutarhatrendit
    Kauppapuutarhaliitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria