• 60-vuotias puutarhatapahtuma kerää yhteen alan ammattilaiset ja harrastajaviherpeukalot

    Puutarha-, viher- ja kiinteistöalan ammattinäyttely järjestetään Hämeenlinnan Hattulassa 17.–19. elokuuta.
    Väriloistoa vuodentakaisesta Lepaa-näyttelystä.
    Väriloistoa vuodentakaisesta Lepaa-näyttelystä. Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Puutarhatuotanto
    16.8.202311:00
    Maija Ala-Siurua

    Perinteikäs Lepaa-näyttely levittäytyy Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan yksikön puistoon ja halleihin tämän viikon lopulla. Näyttely on avoinna torstaina ja perjantaina kello 10–17 ja lauantaina kello 10–16.

    Viime vuosina tapahtuma on kerännyt 160–200 näytteilleasettajaa, joiden joukossa on niin kansainvälisiä isoja toimijoita kuin pienien yritysten edustajia.

    Mukana on koko puutarha-ala: kasvihuoneyrittäjät, marjan- ja vihannestenviljelijät, taimistoviljelijät, puutarhakauppiaat, kaupunkien, kuntien ja seurakuntien viherväki ja golfkentänhoitajat sekä alan urakoitsijat.

    Paikalla on myös järjestöjen ja viranomaisten edustajia sekä opiskelijoita.

    Kävijöitä Lepaalla on vuodesta riippuen ollut 7 000–10 000.

    Varsinaisen näyttelyn lisäksi Lepaalla järjestetään seminaareja. Torstaina Hämeen ammattikorkeakoulu järjestää seminaarin Nykyaikainen niityn hoito – tuloksena esteettinen ja elävä ympäristö.

    Samana päivänä pohditaan toisessa seminaarissa, onko turve korvattavissa. Tässä tilaisuudessa keskustellaan KaTuKa- eli Kasvuturpeelle Kavereita -hankkeen tuloksista, mutta myös yleisesti turvetta korvaavista materiaaleista ja kasvualustatilanteesta Suomessa ja maailmalla.

    Lisää aiheesta
    • Juha Näkkilä (oik) esitteli tiistaina Mari Kososelle ja Tero Juntille, miten eri lailla pelargonin juuristo on kehittynyt eri kasvualustoissa.

      Kasvintuotanto | Sammalta, järviruokoa, mädätettyä lantaa – mistä löytyisi turpeen veroinen kasvualusta kasvihuoneisiin?

    Perjantaina 18.8. Hämeen ammattikorkeakoulu järjestää SatoBotti- ja IPM Works -seminaarin. SatoBotti-hankkeen tavoitteena on tarjota marja- ja maatiloille sekä kasvihuoneille robotisoituja ratkaisuja, joilla voidaan tehostaa tuotantoa.

    Erilaisia opastettuja kierroksia järjestetään päivittäin. Kasvihuoneeseen pääsee tutustumaan torstaina ja perjantaina. Ryhmäkasveihin ja ruusupenkkiin tutustutaan kerran jokaisena näyttelypäivänä. Myös viheralan koetoimintaan on tulossa kierros.

    Kerran päivässä Jouko Kivimetsä johdattaa kansaa villikasvikierrokselle Lepaan puistoon.

    Näyttelyn järjestävät Kauppapuutarhaliitto ry, Hämeen ammattikorkeakoulu/Hämeen ammatti-instituutti ja Lepaan Oppilaskunta ry. Lepaan näyttely on pidetty jo vuodesta 1964. Koronan takia vuosien 2020 ja 2021 järjestettiin etänä.

    Lisää aiheesta
    • Kauneus on katsojan silmässä, samoin rumuus. Toisen ihana maljakko on toiselle kauhistus.

      Koti | Nyt polkaistaan pystyyn Rumin maljakko -kisa, kategorioina muun muassa vanhanaikaiset, modernit, humoristiset ja itsetehdyt maljakot

    • Lepaan perinteinen puutarha- ja viheralan ammattinäyttely tarjosi katsauksen kasvilajikkeiden ja viljelytekniikoiden kehityksestä.

      Kasvintuotanto | Ilmastokriisi ja luontokato puhuttivat Lepaan puutarhanäyttelyssä – ratkaisuina tehokkuus, tarkkuus ja teknologia

    Artikkelin aiheet
    Lepaa-näyttely
    puutarha-ala
    Hämeen ammattikorkeakoulu
    Hattula
    ammattinäyttely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle