

Nykyään käytettävät kompostit ovat pääasiassa jatkuvatoimisia kompostoreita, joita täytetään päältä ja käytetään pohjalta, kertoo Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.
Kerttulan mukaan tällaisten kompostien tyhjennys on ajankohtainen, kun tila on loppumassa.
Jatkuvatoimisista kompostoreista saadaan katekompostia, jota voi nimensä mukaan käyttää katteena kasvualustan pinnalla, pensaille, puille ja perennoille.
”Silloin, kun sitä ei sekoiteta maassa olemassa olevan mullan kanssa, ei haittaa vaikka komposti ei olisi ihan kypsää”, Kerttula toteaa.

Jälkikompostointia Kerttulan mukaan vaaditaan, mikäli haluaa kompostimultaa, johon siemenet voi kylvää suoraan. Tällaisessa tapauksessa Kerttula suosittelee kypsyystestauksen tekemistä.
Kypsyystestissä toiseen ruukkuun lisätään puutarhapussimultaa ja toiseen ruukkuun kompostimultaa. Ruukkuihin kylvetään nopeakasvuista vihanneskrassia.
Jos vihanneskrassin kasvu on kompostimullassa heikkoa, komposti on liian vahvaa. Käyttökypsää komposti on, mikäli kasvu on lähes yhtä hyvää molemmissa ruukuissa.
Kalanperkeet kompostoituvat Kerttulan mukaan nopeasti, eivätkä ne jää syntyvään kompostimultaan. Luut sen sijaan näkyvät käyttövaiheessa.
”Luut voi seuloa pois tai antaa olla, ne ovat ainoastaan esteettinen haitta”, Kerttula kertoo.
Hän kuitenkin huomauttaa, että koiratalouksissa luiden seulomista kannattaa harkita. Kompostoinnin jälkeen luut ovat puhtaita ja helposti poistettavissa.
Kerttula muistuttaa, että kala- ja lihajätteet houkuttelevat helposti hyönteisiä. Jos näitä aikoo kompostoida kuivakäymälässä, on jätteet peitettävä kunnon kerroksella kuiviketta. Jätteille voi tehdä jopa pienen kuopan hautautumisen varmistamiseksi.
Raa’an kompostin levittämisessä ei ole riskejä. Komposti on maatunut, eikä sisällä ruokajätettä, mikä houkuttelisi jyrsijöitä. Komposti on karkeaa, mutta käyttökelpoista.
Liian vanhaa komposti voi sen sijaan olla.
”Komposti ei parane vanhetessaan, vaan siitä häviää ravinteita. Jos lämpökompostorista tyhjennettyä kompostia kompostoi lisää, on vuosi hyvä aika. Muuten typpeä häviää”, Kerttula täsmentää.
Kaikkein eniten kompostijätteestä puutarha kiittää keväällä, mutta kompostijätettä voi käyttää myöhemmin kesälläkin.
”Pitkälle syksyyn kasvavat yksivuotiset hyötykasvit, kuten purjo, maissi ja kaali vaativat paljon ravinteita. Niille se on kaikista paras, monivuotisille en enää tässä kohtaa kesää laittaisi.”

Kerttula vinkkaa myös, että loppukesästä, jos aikoo kompostoida syksyn lehtiä, voi lehtien väliin lisätä lämpökompostia. Lämpökompostilla on hyvä mikrobikanta ja siinä on paljon typpeä, mitkä nopeuttavat hajoamista.
”Vuoden päästä siinä on tarjolla jälleen hyvää kompostimultaa puutarhaan käytettäväksi.”