
Suomeen valmistui viime vuonna seitsemän uutta teollisen kokoluokan aurinkovoimalaa ja 224 megawattia aurinkovoimakapasiteettia. Kyseessä on vuosittainen ennätysmäärä. Teollisen mittakaavan aurinkovoimaloiden kapasiteetti oli vuoden lopussa yhteensä 349 megawattia, tiedottaa Suomen uusiutuvat ry.
Suurin osa teollisen kokoluokan aurinkovoimakapasiteetista sijoittuu tällä hetkellä Pohjois-Pohjanmaalle.
Suurin aurinkovoimala on Utajärvelle vuonna 2025 valmistunut 103 megawatin hanke, joka vastaa lähes kolmasosaa koko maan teollisen kokoluokan aurinkovoimakapasiteetista. Toiseksi suurin on Simoon valmistunut 70 megawatin aurinkovoimala.
”On reilua todeta, että juuri Utajärven ja Simon kaltaiset suuret hankkeet vaikuttavat vahvasti tässä vaiheessa maakuntatilastoihin. Aurinkovoima-ala on kuitenkin vasta kehittymässä, ja jatkossa kapasiteetti jakautuu todennäköisesti tasaisemmin eri puolille Suomea”, Suomen uusiutuvat ry:n edunvalvontapäällikkö Klaara Tapper toteaa tiedotteessa.
”Aurinkovoima-ala on vasta kehittymässä, ja jatkossa kapasiteetti jakautuu todennäköisesti tasaisemmin eri puolille Suomea.”
Aurinkovoiman kasvun kannalta merkittävä kysymys on hallituksen alueidenkäyttölakiin linjaama kaavoitusraja, joka koskee suuria, yli 50 hehtaarin hankkeita.
Tapperin mukaan olisi tärkeää varmistaa, että sääntely tukee investointeja eikä tarpeettomasti hidasta aurinkovoiman rakentamista.
”Kaavoituksen vaatiminen ei ole perusteltua kaikilla alueilla, ja sen vuoksi kaavarajaa on syytä nostaa. Kaavarajan tuntuva nosto ei kuitenkaan sulkisi pois sitä, että kuntakeskusten lähellä pienemmätkin hankkeet kaavoitetaan”, Tapper sanoo tiedotteessa.
”Tuulivoima on nopein ja kustannustehokkain tapa vastata kasvavaan puhtaan sähkön tarpeeseen.”
Tuulivoimaa rakennettiin Suomeen viime vuonna lisää yli tuhat megawattia ja maan kokonaiskapasiteetti kasvoi lähes 9 500 megawattiin. Suomessa oli vuoden lopussa 2002 tuulivoimalaa, ilmenee Suomen uusiutuvat ry:n tiedotteesta.
Eniten myös tuulivoimaa on edelleen Pohjanmaan maakunnissa, joissa sijaitsee 78 prosenttia Suomen tuulivoimakapasiteetista. Hallituksen valmistelema alueidenkäyttölain muutos ohjaa jatkossa tuulivoiman rakentamista entistä vahvemmin Pohjois-Suomeen kauemmas asutuskeskuksista.
Vuoden 2025 suurin yksittäinen tuulivoimahanke oli Keski-Pohjanmaalle Lestijärvelle valmistunut 455 megawatin tuulivoimapuisto, joka on suurin tähän asti Suomeen rakennetuista.
Tuulivoimalla on keskeinen rooli teollisuuden sähköistymisessä ja vetytalouden käynnistymisessä. Sähkön kysynnän kasvaessa Suomella on yhdistyksen mukaan edellytykset lisätä uutta tuulivoimakapasiteettia nopeasti arviolta 1 000–2 500 megawattia vuodessa.
”Tuulivoima on nopein ja kustannustehokkain tapa vastata kasvavaan puhtaan sähkön tarpeeseen”, sanoo Suomen uusiutuvat ry:n toimitusjohtaja Anni Mikkonen tiedotteessa.