

Toteutuuko Jääkarusellien uusi ME Lappajärvellä tänä viikonloppuna Etelä-Pohjanmaalla?
Paikallisen kylpylä-hotelli Kivitipun edustalle sahataan maailman toistaiseksi suurinta jääkarusellia, jonka halkaisija on hiukan yli puoli kilometriä.
”Kilometrinen ei tähän paikkaan mahdu, mutta ehkä seuraavana talvena sellainenkin vielä nähdään. Tilaa Lappajärvessä onneksi riittää”, sanoo jääkarusellitempauksistaan tuttu Janne Käpylehto.
Ammoisina aikoina meteoriittikraatteriin syntynyt 146-neliökilometrinen järvi ulottuu kolmen pitäjän alueelle.

Alajärven kaupunginjohtaja Vesa Koivunen, Lappajärven kunnanjohtaja Sami Alasara ja Vimpelin kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli heittävät ilmoille villin idean, kun ME-jääkarusellin sahaus oli torstaina aluillaan.
”Olemme keskustelleet siitä, että tällainen jääkaruselli olisi paikallaan Alajärven, Lappajärven ja Vimpelin risteyskohtaan järvenselällä”, Leijonamieli ehdottaa pilke silmäkulmassa kahden kollegansa nyökytellessä päätään.
Tavoitteena on tehdä jäälle viikon kestävä talvitapahtuma, jossa karuselli on osa tempausta.
Viikonlopun ME-sahausyrityksen yhteydessä polkaistiin käyntiin myös kuukauden kestävä keräys, josta saadut varat Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry ohjaa Odessan sairaalan tarpeisiin. Tavoitteena on 100 000 euron potti.
Keräystä varten ennätyskarusellin sisään rakennettiin erillinen Ukraina-karuselli, jota koristaa maan sinikeltainen lippu.
Vuonna 2021 tehtiin Lappajärvellä hotelli-kylpylän edustalle yli 300-metrinen ennätyskaruselli. Sen sahaaminen osoittautui valtavaksi urakaksi, joka vaatii paikallisia talkoovoimia onnistuakseen.
”Jos paikallisia ihmisiä ei olisi tullut omaehtoisesti apuun, koko karuselli olisi jäänyt tekemättä. Olosuhteet olivat surkeimmat ikinä.”
Jään päällä oli 20 senttiä loskaa ja se päällä vielä 40 sentin kerros lunta, minkä takia linkous ei onnistunut lainkaan sahaamista varten. Kumisaappaissa eivät varret riittäneet.
”Välillä otettiin saapas pois jalasta, kaadettiin vesi pois, laitettiin saapas takaisin jalkaan ja jatkettiin sahausta. Oli se hurjaa touhua.”
Tällä kertaa sahaus onnistui ihanteellisissa olosuhteissa: lähes peilimäinen puhdas jäänpinta oli otollinen uusien sahaustekniikoiden koekentäksi.
Ennätysjääkarusellissa sahaamista riittää, sillä ympärysmittaa kertyy peräti 1,6 kilometriä.
Kehän täytyy olla mittatarkka, jotta perämoottori jaksaa pyörittää lopputuloksena syntyvän jääkiekon valtavaa massaa. Jään paksuus on reilut 30 senttiä.

Paikallisten talkoolaisten ja perinteisten moottorisahojen avuksi otettiin Käpyahon äskettäin kehittämä pyörösaha, jonka lähes metrinen terä upposi torstain koesahauksessa jäähän kuin voihin.
Toinen apu saatiin Seinäjoen ammattikorkeakoulusta, joka valmisti urakkaan tuplalaippaisen sahan. Se sahaa kerralla valmiiksi karusellin pyörimiseen tarvittavan kymmensenttisen railon, josta poistetaan jää.
Taannoinen Käpylehdon maailmanennätys oli 310 metriä, jonka jälkeen Zwillingin perhe sahasi 403,8-metrisen karusellin Minnesotassa USA:ssa vuonna 2022.
Roger Morneault joukkoineen sahasi 376-metrisen kiekon 2021 Mainessa, Yhdysvaltojen koillisosassa.
Lappajärvelle Yhdysvalloista saapunut Morneault seurasi kavereineen sahauksen sujumista. Leikkimielinen kilpailu jatkuu, hän sanoi.
”Rikomme vanhan ennätyksen jälleen ensi huhtikuussa kotimaisemissamme”, Morneault lupaa.