• Myssyfarmi lopettaa toimintansa 20 vuoden jälkeen – loppuunmyynti menossa

    Lopettamispäätöksen syynä on heikko kannattavuus.
    Myssyfarmin brändi täytti alkuvuonna 20 vuotta.
    Myssyfarmin brändi täytti alkuvuonna 20 vuotta.  Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Yritykset
    9.3.202617:30
    Anni-Sofia Hoppi

    Pöytyäläinen, villatuotteita myyvä Myssyfarmi ilmoitti helmikuussa lopettavansa toimintansa.

    Yhtiöllä on nyt käynnissä loppuunmyynti, joka jatkuu niin pitkään, kun myytävää riittä. Syynä lopettamiseen on heikko kannattavuus.

    “Vuosien varrella olemme onnistuneet liki kaikessa mihin olemme ryhtyneet, mutta lopulta emme saaneet volyymia nostettua tarpeeksi suureksi kannattavuuteen”, toimitusjohtaja Anna Rauhansuu sanoo tiedotteessa.

    Myssyfarmi oy perustettiin vuonna 2017, mutta brändi ehti täyttää alkuvuodesta jo 20 vuotta.

    Vuosien aikana yhtiö myi maailmalle yli 100 000 villamyssyä. Olennainen osa Myssyfarmia olivat villatuotteita neulovat myssymummot, joita oli parhaimmillaan yhtiön listoilla yli sata ja vielä lopettamishetkelläkin yli 70.

    “Mummojen yhteisö on ehkä se hienoin asia, jonka olemme onnistuneet rakentamaan”, Rauhansuu sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Kotimaista villaa sisältävien tuotteiden valikoima laajentuu ensi vuoden syksyllä, Lapuan Kankureista kerrotaan.

      Lihantuotanto | Brändiyritykset uskovat kotimaiseen villaan – tuottajasopimuksista pidetään kiinni vaikeasta ajasta huolimatta

      Tilaajalle
    • Käsinvärjätyt suomenlampaan luomuvillasta valmistetut myssyt ja asusteet syntyvät paikallisten eläkeläisrouvien käsissä. "Vastaavia lankoja ei myydä juuri missään", kommentoi Myssyfarmin toimitusjohtaja Anna Rauhansuu tiedotteessa.

      Pöytyäläisen designyritys Myssyfarmin liikevaihto lähes tuplaantui viime tilikaudella, mutta tulos jäi yhä tappiolle

    • Myssyfarmi ja puukuituyhtiö Spinnova yhteistyöhön – "Kyllä tätä oli oikein mukava neuloa"

    Artikkelin aiheet
    Myssyfarmi
    yrityksen lopettaminen
    villatuotteet
    loppuunmyynti
    kannattavuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy