• Antti Häkkänen kyseenalaistaa professorin vaatimuksen puolustusselonteon uudistamisesta

    Petteri Orpon mukaan puolustusselonteko on eduskunnan käsissä.
    Puolustusministeri Antti Häkkänen on selonteon päivitystarpeesta Tuomas Forsbergin kanssa eri linjoilla. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.
    Puolustusministeri Antti Häkkänen on selonteon päivitystarpeesta Tuomas Forsbergin kanssa eri linjoilla. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.  
    Uutiset|Politiikka ja talous
    26.2.202517:49
    STT–

    Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ei lähde arvioimaan sitä, pitäisikö valtioneuvoston puolustusselonteko kirjoittaa osittain uusiksi muuttuneen kansainvälispoliittisen tilanteen takia.

    Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle antamassaan lausunnossa Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg katsoo, että selonteko tulisi kirjoittaa osittain uusiksi, koska Yhdysvaltojen politiikassa on Donald Trumpin valtaannousun myötä tapahtunut raju muutos.

    Forsberg katsoo myös, että Naton pelote on rapautumassa.

    ”Puolustusselonteko on nyt eduskunnan käsissä. Se on valiokunnissa, ne kuulevat asiantuntijoita ja arvioivat tilannetta”, Orpo sanoi STT:lle eduskunnassa.

    ”Luotan siihen, että eduskunta arvioi tilanteen”, Orpo jatkoi.

    Orpon mukaan valtioneuvosto laati puolustusselonteon parhaan tietonsa mukaan ja niin, että se kestää aikaa.

    Forsberg katsoo myös, että Naton pelote on rapautumassa.

    Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) on selonteon päivitystarpeesta Forsbergin kanssa eri linjoilla.

    Häkkänen sanoi eduskunnassa toimittajille pitävänsä näkemystä selonteon uudelleenkirjoitustarpeesta hieman erikoisena. Yhdysvallat on Häkkäsen mukaan edelleen sitoutunut Natoon.

    ”Yhdysvaltain hallinto toki tekee uudelleen asemoitumista”, Häkkänen sanoi.

    Häkkäsen mukaan selonteko on rakennettu kestämään aikaa, ja esimerkiksi paine nostaa Euroopan puolustusmenoja on ollut tiedossa jo selontekoa kirjoitettaessa.

    Häkkänen sanoi myös, että Ukrainan neuvotteluiden tilanne pitäisi pitää erillään Euroopan ja Naton puolustusjärjestelyistä.

    ”Kannustan pistämään vähän jäitä hattuun tässä asiassa ennen kuin nähdään, miten USA:n hallinto tosiasiallisesti suhtautuu Euroopan puolustuksen elementteihin”, Häkkänen sanoi.

    Lisää aiheesta
    • Tätä tuuletusta suomalaiset eivät halua vaaliyönä nähdä. Trumpin voitto pelottaa MT-kyselyn mukaan kahta kolmasosaa suomalaisista.

      Politiikka ja talous | MT-kysely: Kaksi kolmesta suomalaisesta pelkää Trumpin voittoa ‒ kanta on asiantuntijan mukaan kriittisempi kuin muissa maissa

    • Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professorin Tuomas Forsbergin mukaan neuvottelujen todennäköisyyden kasvusta kertovat muun muassa diplomaattinen aktiivisuus ja lisääntyneet kansainväliset puheet neuvotteluista. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.

      Politiikka | Todennäköisyys Ukrainan ja Venäjän neuvotteluille on kasvanut, mutta rauhanneuvottelut ja rauha ovat kaksi eri asiaa, asiantuntijat painottavat

    • Donald Trump näyttää ainakin tällä hetkellä jyräävän vastustamattomasti kohti toista presidenttikautta kaikista skandaaleista huolimatta.

      Politiikka ja talous | Trump tulee, mutta EU ei ole valmis – MT kertoo, miksi ei ja mitä Euroopan turvallisuuden vahvistamiseksi pitäisi tehdä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Antti Häkkänen
    puolustusselonteko
    Tuomas Forsberg
    Petteri Orpo
    natopolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle