• Oulussa kehitettiin ketterä vesikasvikeräin haitallisen vieraslajin torjuntaan – kerää jopa 3,6 tonnia biomassaa tunnissa

    Haitallinen vieraslaji leviää helposti pienistäkin paloista, mutta uusi vesikasvikeräin pystyy keräämään biomassan tehokkaasti.
    Vesikasvikeräimellä voidaan kerätä jopa 3,6 tonnia vesiruttoa tunnissa.
    Vesikasvikeräimellä voidaan kerätä jopa 3,6 tonnia vesiruttoa tunnissa. Kuva: Oulun yliopisto / Lauri Kunnari
    Uutiset|Ympäristönhoitokoneet
    31.8.202613:05
    Ulrika Eerola Hovio

    Oulun yliopistossa kehitettiin vesikasvikeräin, jolla voidaan kerätä vesiruttoa tehokkaasti.

    Asiasta kerrotaan Oulun yliopiston tiedotteessa.

    ”Vesikasveja poistetaan yleensä vaihtelevilla paikallisilla ponnistuksilla erilaisilla leikkureilla tai työläillä nuotilla ja tehokkaampaa ratkaisua on kaivattu”, sanoo Oulun yliopiston professori Emil Kurvinen tiedotteessa.

    Vesikasvikeräimellä voidaan kerätä vesiruttoa noin tuhat kiloa tunnissa. Aika sisältää myös siirtoajon ja lastin purkamisen.

    ”Parhaimmillaan on kerätty paksua vesiruttopatjaa jopa noin 3,6 tonnia tunnissa, kun sen alla ei ole keräystä hankaloittavaa mutaa”, kertoo Oulun yliopiston projektitutkija Jonne Untinen tiedotteessa.

    Lisää aiheesta
    • Kanadanvesirutto on väriltään tummanvihreä 30–200 cm pituiseksi kasvava rantojen uposkasvi.

      Luonto | Kanadanvesiruttoa torjutaan Liperissä kansalaishavaintojen avulla

    Laitteessa on leikkaavat terät, keräin eli nostokuljetin ja säiliö. Vastaavanlaisia koneita on tehty maailmalla aiemmin, mutta ne ovat olleet isompia ja kalliimpia.

    Oulun yliopisto on kehittänyt laitteen ketteräksi. Siinä on siipirattaat, joten kasvillisuus ei tartu potkurin ympärille. Myös paikallaan kääntymistä on kehitetty.

    Laitteen paino on noin 1200 kilogrammaa ja moottorin teho on 24 hevosvoimaa.

    Vesirutto on haitallinen vieraslaji. Sen kasvustot voivat olla tiheitä ja haitata vesistöjen käyttöä.

    Vesiruton hävittäminen on vaikeaa, koska se ei kellu veden pinnalla. Lisäksi kasvi voi levitä uusille alueille ja lisääntyä pienistäkin paloista.

    ”Onnistuimme toteuttamaan käytännöllisesti hyvin toimivan ratkaisun, jonka keruuteho on todistettu. Se mahdollistaa kustannustehokkaan korjuu–logistiikka–tuotantoketjun rakentamisen sekä biomassan jalostamisen biokaasuksi, energiaksi, lannoitteiksi tai torjunta-aineiksi jätteeksi läjittämisen sijasta”, sanoo Kurvinen.

    Lisää aiheesta
    • Sukeltaja Juha-Pekka Repo osallistuu kanadanvesiruton kitkemiseen Kuorinka-järvellä.

      Ympäristö | Sukeltajat hälytettiin apuun vesiruton piinaamalle Kuorinka-järvelle – näin jokainen voi ehkäistä vieraslajin leviämistä

    • Veneiden ja kalastusvälineiden puhdistaminen tai huolellinen kuivattaminen ennen siirtoa järvestä toiseen voi estää lajin leviämisen uusille alueille. Kuvassa vasemmalta oikealla isosorsimokasvusto, hyytelösammaleläin sekä kanadanvesirutto.

      Ympäristö | Lämmin vesistö houkuttelee vieraslajeja, joiden torjuminen on työlästä − jopa kaivurille voi olla käyttöä

    Artikkelin aiheet
    vesirutto
    vieraslaji
    vesikasvikeräin
    Oulun yliopisto
    biokaasu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Vanguard ja ELIET esittelevät uusia oksasilppureita ‒ mukana myös akkukäyttöiset mallit

  • Koneviesti | Yanmar ostaa enemmistön AriensCo:sta – yhdysvaltalainen ulkokonevalmistaja säilyttää perheomistuksen

  • Jansenin oksasirkkeli soveltuu esimerkiksi tienvarsipusikoiden raivaukseen. Tässä avarretaan kevyen liikenteen väylää. Leikatut oksat pitää siivota erikseen väylältä..

    Koneviesti | Tienvarret puhtaaksi: Kuormaajaan kiinnitettävä Jansen-oksasirkkeli leikkaa jopa 20 senttisiä oksia

    Tilaajalle