• Sukeltajat hälytettiin apuun vesiruton piinaamalle Kuorinka-järvelle – näin jokainen voi ehkäistä vieraslajin leviämistä

    Vesiruton torjuntaan suositellaan raivausnuottausta. Niittäminen sen sijaan irrottaa kasvista palasia ja voi siten jopa pahentaa ongelmaa.
    Sukeltaja Juha-Pekka Repo osallistuu kanadanvesiruton kitkemiseen Kuorinka-järvellä.
    Sukeltaja Juha-Pekka Repo osallistuu kanadanvesiruton kitkemiseen Kuorinka-järvellä.  Kuva: Sanni Leskinen
    Uutiset|Ympäristö
    31.8.202505:00
    Katja Lamminen

    Pahamaineinen vieraslaji kanadanvesirutto valtaa alaa Savo-Karjalan vesistöissä. Liperissä sijaitsevalla Kuorinka-järvellä ruttoa yritetään poistaa sukeltamalla.

    Järvi on harvinaisen kirkasvetinen, sillä näkösyvyys on jopa kymmenen metriä.

    Järven karuudesta ja suojelutoimenpiteistä huolimatta vesirutto pääsi leviämään myös sinne.

    Liisa Oura Kuoringan järviyhdistyksestä kertoo, että kanadanvesiruton esiintymä on sijainnut poikkeuksellisen syvällä, 3–5 metrissä, pääasiassa järven eteläpäässä.

    ”Tänä kesänä isoja esiintymiä on havaittu myös järven pohjois- ja länsirannalla 2–3 metrin syvyydessä”

    Kasvustojen kitkentään pohdittiin keinoja ja keksittiin pyytää laitesukeltajia apuun.

    Vesiruton poistokokeilusta on vastannut Joensuun laitesukeltajat -seuran puheenjohtaja Juha-Pekka Repo.

    ”Tämän harrastuksen takia vesistöt ovat omaa sydäntä lähellä. Ei se rannalle näy samalla tavalla, kun vesistöihin kertyy roskaa, mutta pinnan alla todellisuus on toinen ja näkee ihan eri tavalla tilanteen huonontumisen”, Repo kuvailee.

    Kahdella 15 minuutin sukelluksella Repo sai poistettua noin 10–15 kiloa vesiruttokasvustoa. Ongelmaksi muodostui näkyvyyden heikkeneminen heti, kun kasvi irrotettiin pohjasta. Paksut sukellushanskat estävät sukeltajaa tuntemasta hentoista kasvia, joten poisto vaati hyvää näkyvyyttä.

    Kuoringalla vesirutto peittää pohjaa tiiviinä mattona. Kasvustoa on niin paljon, ettei kaikkea saada poistettua sukeltamalla. Suunnitelmissa on raivausnuotata pohjaa ja viimeistellä kitkentä sukeltaen.

    ”Pienimuotoista vesiruton poistoa voi tehdä esimerkiksi omassa rannassa poistamalla kasvin kokonaisena ja toistamalla poiston useana vuonna peräkkäin.”

    Tiina Kontio

    Kanadanvesirutto kuuluu kansallisesti haitalliseksi säädettyihin vieraslajeihin. Vedenalainen kasvi leviää nopeasti pienistäkin verson kappaleista.

    Erityisesti rehevissä ja kalkkipitoisissa järvissä se muodostaa läpipääsemättömiä kasvustoja, jotka tukahduttavat kotoperäisen kasvillisuuden.

    Vesiruton torjuntaan suositellaan raivausnuottausta. Niittäminen sen sijaan irrottaa kasvista palasia ja voi siten jopa pahentaa ongelmaa.

    ”Vesiruttoa on Savo-Karjalan alueella monissa vesistöissä. Pienimuotoista vesiruton poistoa voi tehdä esimerkiksi omassa rannassa poistamalla kasvin kokonaisena ja toistamalla poiston useana vuonna peräkkäin”, Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistyksen hankepäällikkö, biologi Tiina Kontio kertoo tiedotteessa.

    Tärkeää on estää vesiruton leviäminen alueille, joilla kasvia ei vielä esiinny. Kuten rapurutonkin kanssa, pyydysten, veneiden ja välineiden puhtaus on varmistettava, kun siirrytään vesistöltä toiselle.

    Lisää aiheesta
    • Veneiden ja kalastusvälineiden puhdistaminen tai huolellinen kuivattaminen ennen siirtoa järvestä toiseen voi estää lajin leviämisen uusille alueille. Kuvassa vasemmalta oikealla isosorsimokasvusto, hyytelösammaleläin sekä kanadanvesirutto.

      Ympäristö | Lämmin vesistö houkuttelee vieraslajeja, joiden torjuminen on työlästä − jopa kaivurille voi olla käyttöä

    • Jättipalsami, komealupiini, espanjansiruetana, kurtturuusu ja jättiputket ovat levinneet Suomessa laajalti. Niiden torjuntaan tarvitaan kansalaisten apua. Laki velvoittaa kitkemään haitalliset vieraslajit omalta tontilta.

      Ympäristö | Nämä ovat vieraslajien viisi levinneintä ”pahista” – ajattelematon voi levittää kutsumattomia vieraita monella tavalla

      Tilaajalle
    • Koneyrittäjä Riku Haanpää rakensi patoa Pölkkänäsuota reunustavaan ojaan Posiolla helmikuussa. Tarkoitus on ohjata vesiä takaisin alkuperäisille kulkureiteilleen, jotta raakuista tunnettu Livojoki säilyisi puhtaana.

      Luonto | Miten kaivinkone ja jokihelmisimpukka liittyvät toisiinsa? Vain pieni osa raakkupuroista on elinkelpoisia

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kanadanvesirutto
    Kuorinka-järvi
    sukellus
    vesienhoito
    vieraslajit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä