Nämä ovat vieraslajien viisi levinneintä ”pahista” – ajattelematon voi levittää kutsumattomia vieraita monella tavalla

Jokainen on nähnyt maantien varrella lupiinin hempeissä violetin, vaaleanpunaisen ja valkoisen sävyissään. Kukka on kaunis silmälle, mutta vaaraksi luonnolle.

Monivuotinen hernekasvi tuotiin 1800-luvun alkupuolella Amerikasta Eurooppaan koriste- ja rehukasviksi. Sittemmin huomattiin, että se leviää ärhäkästi siemenistään, jotka säilyvät maaperässä vuosikymmeniä.

Kutsumaton vieras leviää niityille ja lehtoihin, jotka ovat uhanalaisten lajien tyyssijoja. Se jyrää allensa esimerkiksi hirvenkelloja, horkkakatkeroita ja saunionoidanlukkoja.

Typpeä sitova lupiini rehevöittää maata, jolloin karuhkot kasvupaikat eivät pian enää sovi alkuperäisille lajeille.

Kaiken kukkuraksi kasvi kiusaa hyönteisiä. Myrkyllistä lupaniinia erittävän lupiinin arvellaan heikentävän kimalaisten lisääntymistä, eikä se sovi ravinnoksi perhosille. Myös kovakuoriaiset, kaksisiipiset ja muurahaiset tuntuvat karttavan sitä.

Laajoja kasvustoja tehdessään komealupiini, kuten monet muutkin vieraskasvit, heikentävät pölyttäjien ravinnonsaantia, koska ne kukkivat vain osan aikaa kesästä verrattuna monilajiseen kasviyhteisöön, jossa kukintaa riittää koko kesäksi.

Korkeina, tiheinä kasvustoina levittäytyvä japanintatar on vaikeasti torjuttava vieraslaji. Kun kasvusto on hävitetty, täytyy kasvupaikka peittää muutamaksi vuodeksi katekankaalla tai muovilla.  Kuva: Kari Salonen

Lupiini on vain yksi viidestä Suomen luontoon levinneestä ”pahiksesta”, jotka vievät elintilaa kotoperäisiltä lajeilta.

Valtakunnallinen vieraslajikoordinaattori Reima Leinonen Kainuun ely-keskuksesta nimeää loput laajimmalle levinneet vieraat: kurtturuusu, jättipalsami, espanjansiruetana sekä lajiryhmänä jättiputket, joita ovat armenianjättiputki, kaukasianjättiputki ja persianjättiputki.

Vahvana pyrkyrinä pahisten listaan voi lisätä bambumaisen näyttäviksi kasvavat tatarit, joita ovat japanintatar, sahalinintatar ja tarhatatar.

Nisäkkäistä supikoira ja minkki ovat linnustolle, pikkunisäkkäille ja sammakoille tuhoisia vieraspetoja.

Edellä mainittujen vieraslajien osalta peli on jo menetetty. Niitä ei saada kitkettyä kokonaan Suomen luonnosta. Haitallisten vieraslajien hallintasuunnitelmien mukaan torjunnan kärki täytyy suunnata luonnonsuojelu- ja virkistysalueille sekä rantaluontoon.

Ongelma on, ettei valtio enää rahoita vieraslajien torjuntaa. Vastuu vieraskasvien torjunnasta on sälytetty maanomistajille.

”Vieraslajilaki on täysin yksiselitteinen: Haitallisiksi säädettyjä vieraslajeja tulee maanomistajan torjua omalla kustannuksellaan”, Leinonen kertoo.

”Tosin laissa mainitaan kohtuullisuus. Esimerkiksi, jos vanhalla mummolla ja papalla on hommat tekemättä, sakkolappua ei kukaan tule heiluttelemaan portille.”

Käytännössä vieraslajien hävittämisen laiminlyönnistä ei ropsahda sakkoja kenellekään.

”Emme ole lähteneet torjuntaan sanktiot edellä, vaan kannustamalla. Energiaa ei kannata tuhlata naapurin kyttäämiseen, vaan yhdessä tekemiseen”, Leinonen muotoilee.

Kaupungit ja kunnat torjuvat vieraslajeja omien voimavarojensa puitteissa. Kehitteillä on osallistavia menetelmiä.

Tamperelainen start up -yritys on kehittänyt Crowdsorsa-nimisen kännykkäsovelluksen, jossa käyttäjälle maksetaan euro jokaisesta ilmoitetusta vieraslajihavainnosta. Samoin esiintymän hävittämisestä saa pienen palkkion.

Leinosen mukaan suositulle sovellukselle on kysyntää myös ulkomailla.

Mobiilipeli toimii kunnissa, joissa siihen ollaan valmiita käyttämään rahaa.

Myös torjuntakeinoja kehitetään. Helsingissä rannoille sinnikkäästi leviävävän kurtturuusun kitkemisessä on kokeiltu purppuranahakka-lahottajasienen itiöpölyä, jota tupsutellaan leikatun ruusupensaan tyvelle.

Lupiineihin puolestaan tepsii tulikuuma vesihöyry tai peittäminen esimerkiksi kivituhkalla.

Leinosen mielestä on syytä miettiä, voitaisiinko ennallistamiseen tarkoitettuja Helmi-ohjelman varoja ohjata osin vieraslajien hävittämiseen. Muunkinlaista maaseuturahoitusta voisi olla käytettävissä.

Vieraslajien torjunta sopii myös työllistämishankkeisiin ja etenkin nuorten työllistämiseen esimerkiksi urheiluseurojen varainkeruun kautta. Työpaikkojen virkistyspäivissäkin voitaisiin järjestää torjuntatalkoita. Sellaisia järjestävät jo muun muassa ympäristöjärjestöt.

Leinonen huomauttaa, että vieraslajienkin poistoon tarvitaan aina maanomistajan lupa.

Mustapääetana on uusi tulokas haitallisten vieraslajien listalla. Laji esiintyy luontaisesti Kaukasuksen alueella, Krimillä, Koillis-Turkissa ja Luoteis-Iranissa. Kuva: Vieraslajit.fi / Ulla-Maija Liukko, SYKE, CC-BY-NC-SA-4.0

Osana EU:ta Suomi on sitoutunut Kunmingin–Montrealin monimuotoisuussopimuksessa vähentämään haitallisten vieraslajien esiintymiä vähintään 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Haitallisten vieraslajien luetteloa päivitetään säännöllisesti EU:ssa ja kansallisesti. Listoille joutuvien lajien tuonti maahan, myynti, kasvattaminen, luontoon päästäminen ja hallussapito on laitonta.

Viime vuoden kesän lopulla Suomen listalle lisättiin kanadanpiisku, korkeapiisku, isopiisku, vuorivaahtera, viitapihlaja-angervo, valkopajuangervo sekä mustapääetana.

Kansallisessa vieraslajiluettelossa on nyt 23 lajin lisäksi kahdeksan lajiryhmää ja yksi lajiristeymä.

Lajeihin, niiden levinneisyyteen ja torjuntaohjeisiin voi tutustua sivustolla vieraslajit.fi. Sinne kansalaisten toivotaan ilmoittavan havaitsemistaan esiintymistä. Tietoja kerätään myös Suomen lajitietokeskukseen Laji.fi.

Piiskut lisääntyvät sekä siemenistä että kasvullisesti juurakonkappaleista. Yksi kasvi voi tuottaa yli 10000 siementä, jotka leviävät pitkälle tuulen mukana. Kuva: Glacier National Park

Vieraslajit leviävät herkästi maa-aineksia siirreltäessä, jolloin juuret ja siemenet kulkeutuvat uusille kasvupaikoille.

”Maa-ainesten vastaanotto on ollut hyvin kirjavaa suomessa. Joissain kunnissa on otettu melkein kaikkea vastaan, joissain ei liki lainkaan”, Leinonen kertoo ja toteaa nähneensä jos jonkinmoista läjitysaluetta.

”Alueen pitäisi olla tasainen ja helppo niittää, eikä kumparemainen pallo, jonka rinteet kasvavat pian vieraslajeja, ja jota ei voi helpolla parturoida.”

Työn alla on yhtenevä ohjeistus maa-ainesten ja vieraskasvijätteiden vastaanottamiseen. Sen laatimista rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.

Myöskään yksityishenkilöiden ei pitäisi kuskata puutarhajätettä lähimetsiin tai joutoalueille

Ärhäkät vieraskasvit leviävät myös vesireittejä pitkin. Esimerkiksi kurtturuusun killukat kelluvat ja matkaavat uusille, valloitusta odottaville rannoille. Kurtturuusun on todettu syrjäyttävän puoltasataa alkuperäislajia, joiden joukossa on hyönteisiä, jäkäliä ja putkilokasveja.

Torjuttaessa on tärkeää tuhota siemenet. Kasvi täytyy poistaa kukinnan alussa tai keskivaiheilla ennen kuin siemenet ovat kypsiä leviämään. Jätteet on parasta polttaa, jos siemeniä on jo kehittynyt.

Siemenettöminä niitetyt tai kitketyt kasvit voi kompostoida normaalisti. On huomioitava, että esimerkiksi jättipalsami voi lisääntyä kasvinpaloista.

Jos kurtturuusukasvustoa ei ehdi kokonaan katkomaan, olisi hyvä ainakin kerätä kiulukat pois.

Espanjansiruetanan nitistäminen kannattaa ajoittaa keväälle, kun etanat eivät ole vielä ehtineet lisääntymään sankoiksi joukoiksi.

Lemmikinomistajista ja akvaarioharrastajista löytyy syypäitä sille, että jokusessa järvessä ui aurinkoahvenia ja kaislikoissa loikkii kummallisia sammakoita. Veden alla tilaa valtaa kiehkuravesirutto.

”Lemmikkien päästäminen luontoon on valtava karhunpalvelus. Harrastus pitää osata lopettaa eettisesti, eikä kylvää vieraslajeja”, Leinonen vetoaa.

Leinonen itse välttäisi istuttamasta vierasperäisiä koristekasveja, joiden kova kasvupotentiaali on tiedossa. Yksi esimerkki voisi olla maanpeittokasvina käytettävä suikeroalpi.

Vaikka puutarhastaan tarkka maanomistaja ei päästäisi koristekasvia leviämään, voi olla, että kiinteistön seuraava omistaja ei enää katsokaan sen perään tai että kasvusto siirtyy uuteen paikkaan maa-ainesten mukana.

Leinonen vertaa vieraslajien istuttamista painonhallintaan: ”Kilot on helppo ottaa, mutta pääsepä niistä eroon.”

Juttuun on haastateltu sähköpostitse myös ympäristöjärjestö WWF Suomen kenttäkoordinaattori Vilja Tupolaa.