
Kansainvälisten konttikuljetusten synnyinhetki oli 26. huhtikuuta 1956. Amerikkalainen kuljetusyrittäjä Malcom McLean oli kyllästynyt laivalastien hitaaseen purkamiseen ja lastasi tuona päivänä maailman ensimmäiset merirahtikontit laivan kyytiin Pohjois-Carolinassa.
Kokeilulle ei povattu pitkää jatkoa, mutta toisin kävi: McLeanin kontit osoittautuivat ylivoimaisiksi kuljetustavaksi Vietnamin sodassa 1964. Paluumatkalla tuotiin tavaraa Japanista.
Epäilyjä oli Euroopassakin, mutta kun ensimmäinen merikontti saapui Saksan Bremeniin keväällä 1966, paluuta ei ollut. Kahdessa vuosikymmenessä kontit olivat McLeanin Sea-Land-varustamon vanavedessä valloittaneet koko maailman. Ne olivat tärkeitä myös Suomen teollistuessa ja kasvattaessa vientiään.
Konteissa kulkee 95 prosenttia maailman kappaletavarasta.
Pian rakennettiin laivoja ja konttisatamia, joihin nousi nostureita ja muita konttien käsittelylaitteita. Tekniikka kehittyessä konttien käsittely ja seuranta helpottuivat. Puiset kuljetuslaatikot jäivät samantien historiaan. Konteissa kulkee 95 prosenttia maailman kappaletavarasta.
Maailmalla seilaa 65 miljoonaa konttia, joista miljoonia on liikkeellä joka päivä. Useimmiten kontti on varustamon tai leasing-yhtiön, joka on vuokrannut varustamolta tilan kontille. Paluumatkalla kontissa voi olla toisen tilaajan tavaraa.
Jos kontti on yrityksen oma, se on mennen tullen ikään kuin vientipakkaus.
Merirahtikontit ovat pituudeltaan 6- ja 12-metrisiä eli 20- ja 40-jalkaisia ja painavat reilut kaksi tai neljä tonnia. Niissä on lukittava ovi, seinät ja katto teräsprofiilia, pohja vaneria ja teräskehikko, jonka kulmapalat on tehty kestämään nostamista.
Lähde: Konttien kanssa, Finncontainers 20 vuotta. Finncontainers 2015.