• Maahanmuuttovirasto pidättäytyy myöntämästä lupia osalle marja-alan yrityksistä – ei työvoimaa kolmansista maista

    Päätöksillä halutaan estää luonnonmarja-alalla havaittujen epäkohtien jatkuminen.
    Ulkoministeriön aiemmat päätökset evätä valtaosa luonnonmarjapoimintaan tehdyistä viisumihakemuksista tehtiin ennen Maahanmuuttoviraston päätöksiä. MIKKO STIG / LEHTIKUVA.
    Ulkoministeriön aiemmat päätökset evätä valtaosa luonnonmarjapoimintaan tehdyistä viisumihakemuksista tehtiin ennen Maahanmuuttoviraston päätöksiä. MIKKO STIG / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Marjat ja sienet
    6.8.202619:51
    STT

    Maahanmuuttovirasto kertoo pidättäytyneensä lupien myöntämisestä neljälle luonnonmarja-alan työnantajalle. Päätös käytännössä estää väliaikaisesti yrityksiä rekrytoimasta työntekijöitä kolmansista maista, sillä niille ei määräaikana myönnetä esimerkiksi oleskelulupia tai kausityöviisumeita.

    Luonnonmarja-alalta on viime vuosina paljastunut monia epäkohtia. Siksi Maahanmuuttovirasto on kevään ja kesän aikana harkinnut pidättäytymispäätöksiä parinkymmenen alalla toimivan työnantajan osalta.

    Yrityksiä kehotettiin ensin korjaamaan niiden toiminnassa havaitut epäkohdat. Kehotuksia lähetettiin 11 työnantajalle, jotka ovat hakeneet kausityölupaa tai työperusteista lupaa kuluvalle satokaudelle.

    Yksi työnantaja korjasi epäselvyydet ja välttyi pidättäytymispäätökseltä. Kuudessa tapauksessa harkinta on yhä kesken. Harkinnat on määrä saada päätökseen elokuun aikana.

    ”Tavallaan tämä kaikki on lähtenyt liikkeelle siitä julkisesta keskustelusta, jota asiasta on käyty jo vuosien ajan.”

    Veera Salminen

    Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun jollain tietyllä alalla on tehty näin monia pidättäytymispäätöksiä, kertoo työntekijöiden oleskelulupien ja kausityön prosessiasiantuntija Veera Salminen Maahanmuuttovirastosta.

    ”Tavallaan tämä kaikki on lähtenyt liikkeelle siitä julkisesta keskustelusta, jota asiasta on käyty jo vuosien ajan. Se on toiminut herätteenä meidänkin osaltamme. Lisäksi olemme tehneet viranomaisyhteistyötä teeman ympärillä”, Salminen sanoo STT:lle.

    Pidättäytymispäätöksen pituus on lain mukaan 3–12 kuukautta. Pisimmät määräajat voivat estää yritystä saamasta työntekijöitä kolmansista maista myös ensi satokaudella.

    Salminen vahvistaa, että nyt annetuissa pidättäytymispäätöksissä on myös vuoden mittaisia päätöksiä.

    ”Jos epäkohdissa tai epäselvyyksissä on toistuvuutta, ja erityisesti, jos laiminlyönnit ovat kohdistuneet nimenomaan ulkomaalaiseen työvoimaan, se vaikuttaa määräajan pituuteen”, Salminen sanoo.

    Ulkoministeriö kertoi heinäkuussa, että valtaosa luonnonmarjapoimintaan tälle kesälle tehdyistä kausityöviisumihakemuksista oli hylätty. Suomen Thaimaan-edustustossa käsitellyistä 2 145 hakemuksesta hyväksyttiin vain 123.

    Kielteiset viisumipäätökset eivät liittyneet Maahanmuuttoviraston nyt tekemiin pidättäytymispäätöksiin. Kummassakin tapauksessa tarkoitus oli kuitenkin estää uusia väärinkäytöksiä.

    ”Tapauksesta riippuu, mikä on riittävä näyttö ongelman korjaamisesta.”

    Veera Salminen

    Luonnonmarja-alan toimijat pelkäävät, että työvoimapula estää niitä toimittamasta tarpeeksi marjoja elintarviketeollisuuden tarpeisiin tällä satokaudella. Esimerkiksi toimialajärjestö Arktiset Aromit ry:stä kerrottiin STT:lle heinäkuussa, että kolme marja-alan yritystä oli hakeutumassa tilanteen vuoksi konkurssiin.

    Salminen sanookin, että pidättäytymispäätöksen vaikutus on merkittävä erityisesti yrityksille, jotka rekrytoivat työvoimaa pääasiassa kolmansista maista.

    Kun päätöksen voimassaolo päättyy, seuraa uusi pidättäytymisharkinta. Salmisen mukaan harkinnan perusteina voivat olla muun muassa meneillään olevat rikosprosessit, työsuojeluviranomaisen tarkastuksillaan tekemät havainnot tai Maahanmuuttoviraston omat havainnot esimerkiksi jälkivalvonnassa.

    ”Jos on kyse tosi vakavasta tilanteesta, työnantajalle voi olla aika haastavaa osoittaa tilanteen korjaantuneen muutoin kuin niin, että tulee uusi satokausi ja epäkohtia ei enää ilmene jatkossa. Tapauksesta riippuu, mikä on riittävä näyttö ongelman korjaamisesta”, Salminen sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Yhteensä noin 2100 thaimaalaispoimijaa haki kausityöviisumia Suomeen kuluvalle kesälle. Lopulta myönteisen päätöksen sai 123 poimijaa.

      Marjat ja sienet | Ulkoministeriö vastaa marja-alan viisumikritiikkiin: ”Jos se on tullut jollekin yllätyksenä, niin ei ole lukenut lehtiä”

      Tilaajalle
    • Luonnonmarja-alalta on viime vuosina paljastunut useita väärinkäytöksiä. MIKKO STIG / LEHTIKUVA.

      Marjat ja sienet | Marjat uhkaavat jäädä poimimatta – valtaosa ulkomaisten luonnonmarjanpoimijoiden viisumeista evätty

    • On mahdollista, että tilanteen seurauksena jossain vaiheessa kotimaiset marjat loppuvat kaupoista. Kuvassa suomalaisia metsämustikoita K-Citymarketissa Helsingissä perjantaina. JADE SILPO / LEHTIKUVA.

      Marjat ja sienet | Viisumihakemusten hylkääminen on aiheuttamassa katastrofin marja-alalla – ”3 000 olisi tarvittu, 200 saatiin”

    Artikkelin aiheet
    Maahanmuuttovirasto
    luonnonmarja-ala
    kausityölupa
    ulkomainen työvoima
    oleskelulupa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle