• Ilkka-Pohjalainen: Mies heitti tupakan roskapussiin ja aiheutti tuhoisan tulipalon – näin käräjäoikeus tuomitsi

    Käräjäoikeus totesi, että mies menetteli huolimattomasti, mutta jäi näyttämättä, että hän olisi menetellyt törkeän huolimattomasti.
    Kuvituskuva.
    Kuvituskuva. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Onnettomuudet
    3.3.202616:23
    Jukka Koivula

    Nelikymppinen mies aiheutti tuhoisan tulipalon Lapualla toukokuussa 2024, uutisoi Ilkka-Pohjalainen.

    Mies oli ollut tupakalla asuintalon lähistöllä ja heitti tupakan talon kulmalla olleeseen roskapussiin sammuttamatta sitä. Tämän jälkeen mies poistui töihin talon vieressä sijaitsevaan tehtaaseen.

    Talon pääty syttyi palamaan. Sivulliset hälyttivät paikalle apua. Rakennus oli kauttaaltaan tulessa, kun ensimmäinen pelastusyksikkö saapui paikalle.

    Tuli tuhosi 1970-luvulla rakennetun talon kokonaan. Talossa oli kaksi pientä yksiötä ja yksi isompi asunto. Talossa asui miehen lisäksi kolme muuta henkilöä, mutta kukaan ei ollut tapahtumahetkellä kotona.

    Mies tunnusti menetelleensä syytteen mukaisella tavalla. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi miehen yleisvaaran tuottamuksesta. Oikeus määräsi miehelle rangaistukseksi 40 päiväsakkoa, josta kertyy 1 040 euroa hänen tuloillaan.

    Yksi asukkaista vaati mieheltä 6 000 euroa korvausta tuhoutuneesta omaisuudestaan. Lisäksi vakuutusyhtiö vaati miestä korvaamaan yhtiön maksamasta vakuutuskorvauksesta 200 000 euroa.

    Käräjäoikeus totesi, että mies menetteli huolimattomasti, mutta jäi näyttämättä, että hän olisi menetellyt törkeän huolimattomasti. Siksi oikeus määräsi miehen korvaamaan talon asukkaan vaatiman summan, mutta hylkäsi vakuutusyhtiön korvausvaatimuksen.

    Tuomio ei ole lainvoimainen.

    Ilkka-Pohjalainen: Ne­li­kymp­pi­nen mies heitti tupakan muo­vi­pus­siin ja lähti töihin – Talo paloi maan tasalle

    Lisää aiheesta
    • Paloa oli sammuttamassa 23 pelastuslaitoksen yksikköä ja yhteensä 60 sammuttajaa. Kuvituskuva.

      Onnettomuudet | Yle: Parkanon puunjalostuslaitoksen palon syyksi paljastui katkennut hydrauliletku

    • Palopaikalle saapui 15 pelastuslaitoksen yksikköä.

      Metsäteollisuus | Tulipalo kärysi Metsä Groupin sahalla Lappeenrannassa

    Artikkelin aiheet
    tulipalo
    Lapua
    käräjäoikeus
    oikeuden tuomio
    huolimattomuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Turvallisuuskortti 3: Automatiikan ongelmat