Ruotsin ja Suomen on turha odottaa, että järistyskatastrofi pehmittäisi Erdoğanin kovaa linjaa Nato-kiistassa

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan tietää minkälaisia poliittisia seurauksia jo yli 28 000 kuolonuhria vaatineella maanjäristyksellä voi olla.

Vuoden 1999 järistys Izmitin alueella Istanbulin lähistöllä tasoitti Erdoğanille tien valtaan. Tuolloin kuolonuhreja oli noin 18 000. Tuore vielä pahempi katastrofi voi olla päätepiste arvaamattoman autokraatin pitkälle valtakaudelle.

Turkin oppositiolla on mahdollisuus voittaa, jos se onnistuu järistyksen avulla kääntämään turkkilaisten enemmistön Erdoğania vastaan. Humanitäärisen katastrofin poliittinen hyödyntäminen on kiistatta kyynistä. Toisaalta Erdoğan itse ei taatusti arkaile turvautua tähän kyseenalaiseen keinoon.

Opposition mielestä Erdoğanin hallinto on laiminlyönyt sekä järistystuhojen ennaltaehkäisyn että tehokkaan jälkihoidon. Vuosien 1999 ja 2003 järistysten jälkeen Turkin rakennusmääräyksiä muutettiin Erdoğanin mahtikäskyllä niin, että uudet asuintalot kestäisivät paremmin.

Määräyksiä ei ole noudatettu. Järistys vei mennessään nimenomaan Erdoğanin valtakaudella rakennettuja kerrostaloja.

Turkin presidenttiin kohdistuvat syytökset ovat kovia. Kokonaan toinen asia on, miten ne vaikuttavat äänestäjiin. Turkin tiedonvälitys on Erdoğanin esikunnan pihtiotteessa. Kolmen kuukauden hätätilän turvin hallitus voi vaikuttaa ratkaisevasti siihen, minkälainen kuva järistyksen jälkipyykistä annetaan.

Turkin Nato-liittolaiset, sekä nykyiset että tulevat, ovat panostaneet kunnioitettavalla tavalla katastrofialueiden auttamiseen. Ruotsi on EU:n puheenjohtajamaana junaillut yhteisiä avustusoperaatioita ja lähettänyt myös itse huomattavan määrän apua. Kreikka on maiden kytevistä konflikteista huolimatta ollut eturivissä auttamassa järistyksen runtelemaa Etelä-Turkkia.

Ruotsin lehdissä on arvioitu, että Turkille osoitettu solidaarisuus voisi tasoittaa Nato-tietä. Ehkä näin, mutta vain, jos presidentti Recep Tayyip Erdoğan suo. Yhä edelleen erityisesti Ruotsin, mutta myös Suomen Nato-jäsenyys on Turkin johtajan mielivallan varassa.

Erdoğanin Suomelle antamia lupauksia ei välttämättä lunasteta järistyksestä huolimatta ennen heinäkuussa pidettävää Vilnan Nato-huippukokousta. Ruotsin asema on − järistyksestä huolimatta − vielä hankalampi. Avokätinen kriisiapu saattaa vaikuttaa myönteisesti. Tai sitten ei. Kaikki on mahdollista.

Erdoğan pyrkii ennen muuta varmistamaan vaalivoiton. Jos tappio häämöttää, Suomen ja erityisesti Ruotsin Nato-kuvioiden ennustetaan mutkistuvan entisestään.

Jos vaalien lykkääminen järistyskatastrofiin vedoten edistää Erdoğanin asiaa, niitä lykätään. Se tarkoittaisi vääjäämättä, että myös Nato-jäsenyyksien ratifiointi siirtyy.

Helsingissä ja Tukholmassa on siis syytä varautua kaikkeen Turkin vaalituloksesta riippumatta.

Jatkokauden itselleen varmistanut Erdoğan voi vaatia Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenilta entistä päättäväisemmin F-16 hävittäjiä ehtona Nato-jäsenyyksien ratifioimiselle. Jos Turkin vaalit lykkääntyvät ja ratifionnit sitä kautta siirtyvät, myös Bidenin pelivara kapenee, koska USA:n presidentinvaalit lähestyvät.

Yhdysvaltain kongressissa on yli puoluerajojen edustajia, joiden mielestä Bidenin ei ylipäätään pitäisi antaa periksi Turkin johtajalle. Myös tämä tosiasia voi lykätä Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien sinetöintiä.

Suomessa ja Ruotsissa on lähdetty siitä, että Biden olisi jo pystynyt tai pystyisi jatkossa ratkaisemaan jäsenyyskiistan. CSIS-ajatushautomon Eurooppa-asiantuntija Max Bergmann kyseenalaistaa tämän näkemyksen saksalaisessa Süddeutsche Zeitungissa. Hänen mielestään Naton eurooppalaisilla jäsenmailla olisi jopa Bidenia enemmän keinoja pehmittää Turkkia.

Entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) painotti hiljattain Huvfudstadsbladetiin kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessa, että jäsenyyssotkusta pitäisi syyttää ennen muuta Natoa ja Yhdysvaltoja, ei enää Turkkia. Lipponen katsoo, että Yhdysvallat ei ole ottanut tosissaan Suomen ja Ruotsin kiistaa Turkin kanssa.

Toisaalta Bidenilla ei sittenkään välttämättä ole ollut tarvittavaa poliittista selkänojaa eikä sen myötä edes halua pakottaa Erdoğania Suomen ja Ruotsin kannalta myönteiseen ratkaisuun. Jos olisi ollut, solmu olisi jo avattu.