Putinin toiveunissa seikkailee kaksi hahmoa – uni voi toteutua ja tehdä Nato-Suomen elämän hankalaksi

Yhdessä suhteessa Suomen tie Nato-jäseneksi on ollut tasaisempi kuin mitä ounasteltiin. Venäjän uhittelua ja hybridivaikuttamista on nähty ja koettu odotettua vähemmän.

Siitä huolimatta Nato-hanke on muuttunut nöyryyttäväksi farssiksi. Sen mielivaltaisesta käsikirjoituksesta vastaa Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan.

Hän pitää pilkkanaan niin Yhdysvaltain, Naton, Suomen kuin Ruotsinkin johtoa. Ankaran sylttytehdas suoltaa ratifiointien aikatauluista ja ehdoista toinen toistaan ristiriitaisempia viestejä.

Niiden kanssa erityisesti Ruotsissa, mutta myös Suomessa, on kompuroitu kuukausikaupalla. Tuorein esimerkki tästä on Turkin hallituksen esittämä kahden maan jäsenyysprosessien irrottaminen toisistaan.

Se, että Erdoğan on liittolaisena jotain hankalan ja mahdottoman väliltä, ei voinut olla kenellekään yllätys. Ankaran arvaamaton mattokauppias on säännönmukaisesti luvannut yhtä ja tehnyt toista.

Tätä farssia ei olisi luultavasti parhaallakaan valmistautumisella ja neuvottelutaidolla pystytty välttämään. Se lienee kuitenkin selvää, että ainakin Suomen jäsenyys toteutuu. Ehkä sekin mieluummin myöhemmin kuin ennemmin. Tämän parempaa ennustetta lopputulemasta on vaikea tehdä.

Erityisesti Suomessa on korostettu, että Venäjän presidentti Vladimir Putin ja hänen vasallinsa Kremlissä tai turvallisuuspalvelu FSB:ssä eivät ole sotkeentuneet Erdoğanin käsikirjoittamaan kuplettiin. Tätä sopii myös epäillä.

Kyse on varmasti ennen muuta tappiota pelkäävän Turkin presidentin vaalikampanjasta. Ja pelistä, jolla hän pyrkii taas kerran jallittamaan Nato-liittolaisiaan, erityisesti Yhdysvaltoja.

Sitä ei kuitenkaan voida sulkea pois, etteikö Putin olisi mukana tässä pelissä. Pikemminkin päinvastoin, sanovat kokeneet Nato- ja EU-diplomaatit Brysselissä ja Berliinissä.

Yksi MT:n käymissä taustakeskusteluissa usein esitetty arvio on, että Putinilla ja Erdoğanilla on sekä yhteisiä että ristiriitaisia intressejä Mustallamerellä. Konkreettisin osoitus tästä oli Ukrainan ja Venäjän sopimus Mustanmeren viljanvientikäytävästä.

Presidenttien väitetään käyvän kulisseissa kauppaa strategisen merialueen hallinnasta ja herruudesta. Tämä kaupankäynti kytkeytyy vääjäämättä Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa ja sen seurauksiin koko Euroopassa sekä asiaa pitkään seuranneen EU-virkamiehen mielestä ”myös Naton laajentumiseen Pohjoismaissa”.

Moskova ja Ankara hyötyvät siitä, että Naton rivit ovat sekaisin. Juuri nyt niitä on helppo sekoittaa Suomen ja Ruotsin jäsenyysprosessilla.

Sekä Turkissa että Venäjällä suureen yleisöön uppoaa tarina ”pahasta lännestä”, joka ei halua, että Turkki ja Venäjä vahvistuvat. Tällä tarinalla Putin perustelee hyökkäyssotaansa Ukrainassa. Samaa mielipideilmastoa Erdoğan hyödyntää nöyryyttäessään Nato-maita.

Sekä Berliinissä että Brysselissä epäillään vahvasti, että Venäjän FSB on Ruotsissa nähtyjen äärioikeiston provokaatioiden taustalla. Niillä on hermostutettu iso osa muslimimaailmasta. Pääministeri Ulf Kristersson on varoittanut, että sotkun vuoksi Ruotsiin kohdistuu nyt poikkeuksellisen suuri turvallisuusuhka.

Pitkään näännyttävään sotaan valmistautuvalle Putinille Erdoğan on tärkeä kumppani.

Suomen ja Ruotsin jäsenyysprosessi on osoittanut, että Naton mahtimaat eivät saa Turkkia kuriin. Keskeinen maantieteellinen sijainti ja sotilaallinen iskukyky tekevät siitä liittolaisen, jonka yli on mahdotonta kävellä.

Venäjän johtajan toiveunissa Erdoğan voittaa toukokuun vaalit ja jatkaa Naton ja sen jäsenmaiden hyppyyttämistä. Siitä myös Suomi voi saada osansa senkin jälkeen, kun Nato-jäsenyys on sinetöity.

Turkki on Venäjälle hyödyllinen aisapari, jos Kremlissä nähdään tarvetta tehdä Nato-Suomen elämä hankalaksi. Turkin ja Kreikan, kahden Nato-maan repivä riita Välimerellä on osoittanut, että liittolaisen ja vihollisen välinen rajanveto on Erdoğanille veteen piirretty viiva.

Putinin toiveunissa seikkailee myös toinen hahmo, Donald Trump. Hänen paluunsa Yhdysvaltain presidentiksi vajaan kahden vuoden päästä pidettävissä vaaleissa olisi ”tuplajättipotti” Venäjän johtajalle.

Washingtonissa pidetään selvänä, että Trump painaisi jarrua Ukrainan tukemisessa ja lähtisi räätälöimään Venäjän kanssa ja Turkin välityksellä jonkinlaista ”diiliä”, jolla sota saadaan loppumaan.

Berliinissä piirretään jo kauhuskenaarioita, joissa Putin pystyy presidenttien Trump ja Erdoğan tuella murentamaan Nato-rintamaa niin että Ukraina on heikoilla, kun peli rauhansopimuksesta alkaa.

Tässä pelissä, sen jossain erässä, Naton laajeneminen pohjoisessa voi ilmestyä pöytään yhtenä korttina. Se erä ei välttämättä pääty hyvin Suomen kannalta.