• Teollisuuden uusiin tilauksiin tuli marraskuussa monttu

    Suomen teollisuuden kasvua on jarruttanut presidentti Donald Trumpin poukkoileva kauppapolitiikka, arvioi Suomen Yrittäjien ekonomisti.
    Laskua selittää osin toissa vuoden marraskuun tilausten poikkeuksellisen korkea arvo, ja ekonomistin mukaan luvut antavat aihetta varovaiseen optimismiin. Arkistokuva SSAB:n Raahen terästehtaalta.
    Laskua selittää osin toissa vuoden marraskuun tilausten poikkeuksellisen korkea arvo, ja ekonomistin mukaan luvut antavat aihetta varovaiseen optimismiin. Arkistokuva SSAB:n Raahen terästehtaalta.  Kuva: LEHTIKUVA / Timo Heikkala
    Uutiset|Talous
    9.1.202613:30
    STT

    Teollisuuden uudet tilaukset vähenivät marraskuussa yli 26 prosenttia verrattuna toissa vuoden marraskuuhun, kertoo Tilastokeskus.

    Laskua selittää osin vuoden 2024 marraskuun tilausten poikkeuksellisen korkea arvo, jonka taustalla oli muutama suuri metalliteollisuuden tilaus. Metalliteollisuudessa tilausten arvo jäikin 30,6 prosenttia pienemmäksi kuin vertailukaudella.

    Viime vuoden tammi-marraskuun ajalta uusien tilausten arvo oli 2,4 prosenttia suurempi kuin toissa vuonna vastaavaan aikaan. Teollisuuden uusissa tilauksissa voimakkaat heilahtelut kuukausien välillä ovat tyypillisiä.

    Suomen Yrittäjien ekonomisti Roope Ohlsbom totesi, että vaikka marraskuu oli tilauksissa kolmas peräkkäinen laskukuukausi, on koko viime vuosi kääntymässä kasvun puolelle.

    ”Heikohkosta syksystä huolimatta vuoden 2025 teollisuuden tilausluvut antavat edelleen aihetta varovaiseen optimismiin. Teollisuuden vahvistunut veto luo pohjaa talouskasvun käynnistymiselle”, Ohlsbom sanoi tiedotteessa.

    Ohlsbomin mukaan Suomen teollisuuden kasvua on jarruttanut presidentti Donald Trumpin poukkoileva kauppapolitiikka. Pahimmat uhkakuvat eivät kuitenkaan ole käyneet toteen.

    ”Yhdysvaltain tullipolitiikan synnyttämä epävarmuus on onneksi helpottanut keväästä, ja teollisuuden elpymisen voidaan odottaa jatkuvan. Suomalaiset teollisuusyritykset ovat hyvissä kasvuasemissa, jos EU onnistuu pysyttelemään ulkona pahimmista kauppasodista”, Ohlsbom arvioi.

    Teollisuuden työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi marraskuussa 4,1 prosenttia. Eniten kasvua oli kaivostoiminnassa ja louhinnassa, 22,5 prosenttia. Toimialan vientiliikevaihto kasvoi vertailukauteen verrattuna yli 53 prosenttia.

    Kausitasoitettu teollisuustuotanto kasvoi marraskuussa 0,5 prosenttia lokakuusta ja työpäiväkorjattu tuotanto 1,9 prosenttia verrattuna toissa vuoden marraskuuhun.

    Ohlsbom totesi, että uudet tilaukset alkavat näkyä tuotannossa alkaneen vuoden aikana.

    ”Epävarmuuksia on yhä, mutta teollisuusyritykset ennakoivat jo valoisampia aikoja. Talouden kasvukäänne alkaa usein teollisuudesta”, Ohlsbom kannusti.

    Lisää aiheesta
    • Kesla tekee Kesälahden tehtaallaan muun muassa puunkorjuukoneiden nostokouria. Kari Tynkkynen siirtää maalattuja osia.

      Koneet ja kulkuneuvot | Keslalla heikot näkymät – aloittaa taloutensa ja tuotantonsa tervehdyttämisen

      Tilaajalle
    • Suomessa ei ole vielä ymmärretty sahanpurun arvoa raaka-aineena, sillä valtaosa siitä poltetaan sellaisenaan. Ennen polttoa puusta kannattaisi eristää arvoaineet muun teollisuuden käyttöön.

      Ympäristö | Itä-Suomi etsii rahoittajaa biojalostamolle, joka tekisi sahanpurulla ihmeitä: syöpälääkettä, kosmetiikkaa, biohiiltä vientiin

      Tilaajalle
    • Ydinmaaseudulla on keskimääräistä enemmän teollisuusyrityksiä sekä pitkän linjan perheyrityksiä.

      Talous | Mitä kauempana kaupungista yritys sijaitsee, sitä myönteisempi näkemys ensi vuodesta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    teollisuus
    Vientikauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria