• Nato ostaa moottorikelkkoja, talvivarusteita ja tietojärjestelmiä – suomalaisvalmistajat ovat nukkumassa onnensa ohi

    Ruotsalaisyritykset ovat aktivoituneet Naton kilpailutuksissa joukolla. Suomalaisia ei ole saatu mukaan samaan tahtiin.
    Suomalaiset talvivarusteet voivat jäädä Natossa paitsioon, jos yritykset eivät aktivoidu kilpailutuksissa. Kuvassa harjoitellaan ampumaotteita Niinisalossa vuonna 2018.
    Suomalaiset talvivarusteet voivat jäädä Natossa paitsioon, jos yritykset eivät aktivoidu kilpailutuksissa. Kuvassa harjoitellaan ampumaotteita Niinisalossa vuonna 2018. Kuva: Jussi Partanen
    Uutiset|Talous
    21.9.202418:30
    Hermanni Härkönen

    Sotilasliitto Nato etsii parhaillaan esimerkiksi talvivarusteita, ilmanpuhdistimia, tietojärjestelmiä, monoja, moottorikelkkoja ja pulkkia, mutta suomalaisyritykset uhkaavat jäädä kilpailutuksissa rannalle.

    Syy on yksinkertainen: Suomesta on rekisteröitynyt Natolle tuotteitaan tarjoavien yritysten listalle vain murto-osa verrattuna esimerkiksi länsinaapuriin.

    ”Suomalaisyrityksiä on rekisteröitynyt Naton listalle vajaat 1 800 kappaletta. Ruotsalaisia yrityksiä on mukana jo yli 9 000”, Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy:n julkisten hankintojen palveluita vetävä asianajaja Outi Jousi kertoo Yrittäjien verkkosivuilla.

    Nato hankkii tarvitsemiaan varusteita kilpailutusten kautta. Niihin osallistumiseen tarvitaan Naton myöntämä koodi ja soveltuvuustodistus. Koodia on haettava Natolta itseltään, todistuksen saa puolustusvoimien logistiikkalaitoksilta.

    Jousi huomauttaa myös, että tarjouspyyntöjen täyttämisessä on syytä olla tarkkana, sillä yksikin tyhjä rivi voi johtaa tarjouksen hylkäämiseen.

    Nato toivoo yrityksiltä myös aktiivisuutta esitellä omia tuotteitaan, jotka voivat ovat Naton kannalta hyödyllisiä.

    Yrittäjien uutinen:

    Nato haluaa ostaa talvivaatteita, monoja ja pulkkia – Miksi suomalaisyrityksiä ei kiinnosta?

    Lisää aiheesta
    • Sotaharjoitus käynnissä. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Ruotsalaisten asettaminen Nato-tukikohdan johtooon on hyvä ratkaisu

    • Sotatalouspäällikkö, kenraaliluutnantti Mikko Heiskanen kertoo, että Ukrainaan on viety myös aivan uusimpia suomalaisen puolustusteollisuuden innovaatioita, joista osa on vasta kehitysvaiheessa.  LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.

      Yhteiskunta | Ukrainan sota toiminut testikenttänä Suomen puolustusteollisuuden innovaatioille: ”Niille olisi enemmänkin kysyntää”

    • Yhteiskunta | Suomen pitää keksiä, miten reserviläisarmeijasta irtoaa sotilaallista valmiutta Naton käyttöön

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle