
Viikonvaihteessa pakkanen kiristyy erityisesti maan etelä- ja keskiosissa ja itsenäisyyspäivää päästään viettämään paikoitellen 10–20 asteen pakkasissa, kertoo Foreca.
Paukkupakkasilla kannattaa lämmittää kotiaan energiatehokkaasti, jotta korkeiden energiakustannusten ajassa ei tuhlaa sähköä tai polttopuita turhaan. Talotekniikkayritys ARE:n kehityspäällikkö Harri Launo listaa tiedotteessa vinkit energiatehokaaseen lämmitykseen.
Sääennusteen luvatessa kylmempää keliä, kannattaa omakotitalossa laittaa takkaan puita jo etukäteen. Näin asunto ei pääse missään vaiheessa kylmenemään. Huonelämpötilan ylläpitäminen kannattaa sen sijaan, että lämmityksen aloittaa, kun jo palelee
Sopiva huonelämpötila on yleensä noin 20–21 astetta, ja makuuhuoneissa jopa hieman alhaisempi lämpötila auttaa nukkumaan hyvin. Ylilämmittäminen kuormittaa sekä ympäristöä että kukkaroa.
Huonekalujen sijoittelulla voi olla merkittävä vaikutus siihen, miten kylmältä ja vetoisalta huone tuntuu. Esimerkiksi pöytä, verhot tai kaappi saattavat estää ilman kiertämisen patterin tai sen termostaatin luona, eikä lämmitys pääse leviämään vapaasti koko huonetilaan.
Jos sisäilma alkaa tuntua tunkkaiselta, ikkunoiden avaaminen saattaa houkutella. Kotona ikkunan voi avata, mutta vain muutamaksi minuutiksi, joka yleensä auttaa jo raikastamaan sisäilmaa. Jos kiinteistössä on koneellinen ilmanvaihto, ei ikkunoita tulisi käyttää tuulettamiseen lainkaan.
On tärkeää, että kylpytilojen lämpö pidetään kylpyhuoneissa. Suihkunjälkeinen ylimääräinen kosteus viedään pois ilmanvaihdon avulla eikä jättämällä ovi apposen auki.
Kiinteistön lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmät tulee huoltaa säännöllisesti, jotta ne toimivat optimaalisesti. Koneellisen ilmanvaihdon suodattimet tulee vaihtaa ja lämmönsiirtimet puhdistaa ajoissa. Tarkasta, että lämmityspatterit lämpenevät koko alaltaan tasaisesti, ja ilmaa patterit tarvittaessa. Termostaatti on hyvä kääntää pari kertaa auki-kiinni-auki jumiutumisen välttämiseksi.
Jos kiinteistössä on fiksu ja ammattimainen lämmitysjärjestelmä, siinä saattaa olla myös tekoälyä, joka ennakoi sään muutoksia sääennusteiden perusteella. Sen ansiosta on mahdollista säätää lämpötiloja etukäteen, esimerkiksi ennen paukkupakkasten alkamista.