• USU: Hallituspuolueet valmistelevat kehysriihelle kolmen miljardin lisäsopeutusta

    Viime kevään hallitusneuvotteluissa hallituspuolueet sitoutuivat jo kuuden miljardin sopeutuksiin tällä vaalikaudella, mutta kaavaillut kolme miljardia nostavat sopeutukset yhteensä yhdeksään miljardiin.
    Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen täysistunnossa tiistaina. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.
    Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen täysistunnossa tiistaina. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.  
    Uutiset|Politiikka
    26.3.202420:33
    STT

    Hallitus päättää huhtikuun kehysriihessä yhteensä noin kolmen miljardin euron uusista sopeutuksista, kertoo kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen Uutissuomalaiselle.

    Marttinen on puheenjohtajana hallituspuolueiden kansanedustajista muodostetussa työryhmässä, joka etsii 15.–16. huhtikuuta järjestettävälle kehysriihelle uusia leikkaus- ja veronkiristyskohteita. Viime kevään hallitusneuvotteluissa hallituspuolueet sitoutuivat jo kuuden miljardin sopeutuksiin tällä vaalikaudella, mutta kaavaillut kolme miljardia nostavat sopeutukset yhteensä yhdeksään miljardiin.

    Marttinen on vaitonainen suunnitelluista toimista mutta kertoo, että keskustelua on käyty sekä menoleikkauksista että veronkorotuksista.

    Neuvottelut ovat Marttisen mukaan sujuneet hyvin. Valtiovarainministeriö julkaisee uuden talousennusteen huhtikuun alkupuolella, ja Marttisen mukaan työryhmän työtä peilataan vielä valtiovarainministeriön lukuihin.

    Marttinen torjuu Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan esityksen, että hallituksen pitäisi luopua neljän miljardin euron investointiohjelmastaan julkisen talouden kohentamiseksi.

    "Meidän työmme lähtee siitä, että hallituksen aiemmat päätökset muun muassa investoinneista pidetään voimassa ja nyt tehdään uusia sopeutustoimia, jotta näihin julkisen talouden tavoitteisiin päästään”, Marttinen sanoo Uutissuomalaiselle.

    Lisää aiheesta
    • Maaseuturahasto edistää maaseudun elinvoimaisuutta.

      Politiikka | Hallitus haluaa leikata maaseudun rahoituksesta – kylätoimintaverkosto vetoaa: ”Maaseuturahoituksen piirissä on yli puolet suomalaisista”

    • Lahti on Suomen kaupunkiseuduista haavoittuvin. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Politiikka ja talous | Selvitys: Näihin paikkoihin leikkaukset osuvat — Lahti ja Turku ovat Suomen haavoittuvimmat kaupunkialueet

    • Sujuva tukihallinto on viljelijöille ja koko ruokaketjulle välttämättömyys. Kuvassa Ruokaviraston viljelijätukien sähköinen asiointisovellus Vipu.

      Politiikka | Juustohöylä ei sovi byrokratian karsintaan

    Artikkelin aiheet
    kehysriihi
    sopeutustoimet
    valtiontalous
    Matias Marttinen
    kolmen miljardin sopeutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa