• Selvitys: Näihin paikkoihin leikkaukset osuvat — Lahti ja Turku ovat Suomen haavoittuvimmat kaupunkialueet

    Leikkaukset ja inflaatio osuvat juuri haavoittuvimpiin, samoin jengiytyminen huolettaa Suomessakin.
    Lahti on Suomen kaupunkiseuduista haavoittuvin. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.
    Lahti on Suomen kaupunkiseuduista haavoittuvin. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.  
    Uutiset|Politiikka ja talous
    21.3.202418:28
    STT–

    Suomen kaupunkiseuduista haavoittuvin on Lahti, kun taas keskuskaupungeista haavoittuvin on Turku, arvioi tuore selvitys. Tulos perustuu suunnittelu- ja konsultointiyritys WSP Finlandin Alueiden tutkimuksen elinvoimaindeksiin.

    Haavoittuvuutta mitattiin lapsiköyhyydellä eli pienituloisissa kotitalouksissa asuvien lasten osuudella sekä ulkomailla syntyneiden työllisyysasteella.

    Selvityksen johtopäätös on, että Suomen suuret kaupungit hyötyvät maahanmuutosta mutta kärsivät eriarvoisuudesta. Esimerkiksi Helsinki on Suomen kunnista kolmanneksi elinvoimaisin ja kaupunkiseutujen kunnista kymmenenneksi haavoittuvin. Helsingissä sekä tulotaso että lapsiköyhyys ovat nousseet ripeästi.

    Lisää aiheesta
    • Yhteiskunta | Ansiosidonnaisen etuuksien leikkaukset alkoivat jo

    Kaupunginosien keskinäistä eriytymistä ei näe kuntatason aineistosta. Huolta kuitenkin aiheuttaa se, että haavoittuvuus voi muuttua segregaatioksi eli alueelliseksi eriytymiseksi. Tuo tarkoittaa asuinalueiden väestörakenteen demografista, sosioekonomista tai etnistä eriytymistä.

    Aihe on selvityksen mukaan ajankohtainen: leikkaukset ja inflaatio osuvat juuri haavoittuvimpiin, samoin jengiytyminen huolettaa Suomessakin.

    WSP:n vuotuinen katsaus tarkastelee kaupunkien, kuntien ja kaupunkiseutujen elinvoimaa yhteensä 21 mittarilla.

    Lisää aiheesta
    • Maaseuturahasto edistää maaseudun elinvoimaisuutta.

      Politiikka | Hallitus haluaa leikata maaseudun rahoituksesta – kylätoimintaverkosto vetoaa: ”Maaseuturahoituksen piirissä on yli puolet suomalaisista”

    • Huonoin ajankohta joutua työttömäksi on kesän jälkeen, sillä työttömyysturvaan on tulossa monia heikennyksiä syyskuussa.

      Työmarkkinat | Jos on vaarassa jäädä työttömäksi, se kannattaa tehdä nyt – näin hallituksen suunnitelmat muuttavat työttömyysturvaa syksyllä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle