
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) puolustaa hallituksen päätöstä säästää yritystuet suuremmilta leikkauksilta, kertoo STT. Yritystuista on hänen mukaansa vaikea leikata, sillä ne vaikuttaisivat haitallisesti työllisyyttä lisääviin toimiin.
Hallituksen leikkuri kävi kehysriihessä voimakkaasti, mutta hallituskaudesta toiseen suojelua nauttivat yritystuet välttyivät tälläkin kertaa suurilta säästöiltä.
Yritystuet ovat saaneet kritiikkiä taloustieteilijöiltä. Heistä selvä enemmistö kannattaa sitä, että yritystukia pitäisi ryhtyä kitkemään kunnianhimoisesti.
Yritystukea on annettu muun muassa metsäyhtiöille. Tukien saajien joukossa on ollut myös esimerkiksi turveyrittäjiä.
Suomen Luonnonsuojeluliitto kritisoi hallitusta siitä, että se ei tehnyt leikkauksia esimerkiksi puun polton ja turpeen verotukseen.
Orpo huomauttaa, että turpeen verotuet ovat muutenkin pienentyneet.
”Esimerkiksi alempi verokanta oli vuonna 2021 vaikutuksiltaan yli 170 miljoonaa, kun tänä vuonna se on 56 miljoonaa”, Orpo sanoo.
Kokoomus on vahvasti vapaaseen markkinatalouteen uskova puolue. Markkinataloudessa valtion ei pitäisi valita voittavia yrityksiä tai toimialoja tukemalla juuri niitä. Miksi yritystuista ei leikattu enempää?
”Samasta syystä kuin edellinenkään hallitus ei leikannut niistä. Niistä on todella vaikea leikata. Useimmin leikkauksilla olisi aika haitallinen vaikutus johonkin työllisyyttä kasvattavaan toimeen”, Orpo sanoo.