
Koulujen ja päiväkotien alkaessa myös koirien ksylitolimyrkytykset lisääntyvät. Agria Eläinvakuutus varoittaa, että lasten reppuihin pakatut ksylitolipastillit ja purukumit voivat aiheuttaa vakavan vaaran lemmikeille, jos tuotteet jäävät koiran ulottuville.
Erityisesti elokuu näkyy vakuutusyhtiön vahinkotilastoissa piikkinä koirien ksylitolimyrkytyksissä. Riskitilanne syntyy helposti esimerkiksi silloin, kun koulureppu jää avoimena lattialle kotiin palatessa.
Ksylitolia käytetään makeutusaineena muun muassa purukumeissa, pastilleissa, makeisissa, vitamiineissa sekä hammastahnoissa. Vaikka aine on ihmisille turvallinen ja ehkäisee hampaiden reikiintymistä, koirille se voi olla myrkyllistä jo hyvin pieninä määrinä.
”Alle 10-kiloisen koiran verensokeri laskee vaarallisesti jo yhdestä purukumista tai yhdestä ksylitolipastillista, kertoo Agria Eläinvakuutuksen maajohtaja ja eläinlääkäri Heidi M. Elomaa.
Ksylitoli voi aiheuttaa koiralle voimakkaan verensokerin laskun. Tavallisia oireita ovat oksentelu, heikotus, tärinä, jäykkyys ja kouristukset. Oireet alkavat usein jo ensimmäisen tunnin aikana.
Vakavimmillaan myrkytys voi johtaa myös maksavaurioon. Sen oireet voivat näkyä vasta vuorokauden tai kahden kuluttua.
Riskin suuruus riippuu koiran koosta ja syödyn ksylitolin määrästä. Pienelle koiralle yksikin pastilli voi olla liikaa, kun taas suurempi koira tarvitsee yleensä enemmän ksylitolia saadakseen oireita.
Agria muistuttaa, että ksylitolituotteet kannattaa säilyttää aina poissa lemmikkien ulottuvilta. Erityisesti lapsiperheissä lapsia suositellaan opastamaan huolelliseen säilytykseen.
– Paras tapa ennaltaehkäistä myrkytystä on säilyttää kaikki ksylitolipitoiset tuotteet koiran ulottumattomissa, Elomaa sanoo.
Jos koiran epäillään syöneen ksylitolia, tilanne kannattaa arvioida nopeasti yhdessä eläinlääkärin kanssa. Voimakkaiden oireiden tai suuren ksylitolimäärän tapauksessa koira tulee viedä välittömästi hoitoon.