• Sää lauhtuu suojan puolelle

    Viikonloppuna lounaisvirtaus voimistuu ja tuo samalla mukanaan lauhempaa ilmaa Suomeen. Alkuviikolla lämpötila on jo kohonnut koko maassa plussan puolelle.
    Vaalipäivän sää on suuressa osassa maata poutainen.
    Vaalipäivän sää on suuressa osassa maata poutainen. Kuva: Suvi Jylhänlehto
    Uutiset|Sää
    27.1.202410:09
    Cecilia Wolff & Janika Takala

    Tänään lauantaina on vielä pakkasta lähes koko maassa, mutta länsirannikolla lämpötila kohoaa jo nollan tietämille. Pilvisyys on runsasta ja vähäinen lumisadealue liikkuu Suomen yli itään, paikoin voi myös sataa vähän jäätävää tihkua. Lumikertymä jää kuitenkin pääosin vähäiseksi, lähinnä Lapissa lunta kertyy paikoin aurattavaksi.

    Vaalipäivänä pilvisyys on vaihtelevampaa ja suuressa osassa maata on myös poutaa. Lähinnä Lapissa tulee paikoin lumikuuroja, muualla ainoastaan hyvin heikot sateet eri olomuodossa ovat mahdollisia. Lännessä esiintyy myös sumua. Lämpötila kohoaa 0 ja +3 asteen välille, idässä ja pohjoisessa on vielä pikku pakkasta.

    Alkuviikolla sää lauhtuu entisestään ja lämpötila on maanantaipäivänä koko maassa 0 ja +5 asteen välillä. Sää jatkuu enimmäkseen poutaisena ja pilvisyys vähenee luoteesta alkaen.

    Maanantaille tultaessa sää kääntyy plussan puolelle lähes koko maassa.
    Maanantaille tultaessa sää kääntyy plussan puolelle lähes koko maassa. Kuva: Cecilia Wolff

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Revontulet vaikuttavat talvilämpötiloihin. Lämpötilaan vaikuttavat tekijät taas näkyvät  sähkönkulutuksessa. Arkistokuva Kilpisjärveltä, jossa ihasteltiin Suomen itsenäisyyden juhlavuonna samaan aikaan revontulia sekä valaistua Saana-tunturia.

      Sää | Suomalaistutkijat tekivät yllättävän havainnon: Kovina revontulitalvina sähkönkulutus laskee

    • Jäämunat syntyvät, kun esimerkiksi hiekanjyvä alkaa kerätä ympärilleen jäätä ja kasvaa. Kun aallot liikuttelevat kovassa pakkasessa jääpalloa sopivan loivalla rannalla, alkaa jääpallo kasvattaa ympärilleen massaa lumipallon tavoin.

      Luonto | Munia, pannukakkuja, valtavia röykkiöitä – jää on pakkasen ihmeellistä taidetta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sää
    lauhtuminen
    lounaisvirtaus
    Suomi
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita