• SS: Pohjois-Savon lääkäripula kasautuu Ylä-Savoon – Iisalmessa seitsemän paikkaa auki

    Hyvinvointialueen lääkäritilanne on parantunut Pohjois-Savon keskisen ja eteläisen alueen sote-asemilla.
    Sairaanhoitaja siirtää sairaalasänkyä. Kuvituskuva.
    Sairaanhoitaja siirtää sairaalasänkyä. Kuvituskuva.  Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Terveydenhuolto
    7.7.202611:00
    Joonatan Reunanen

    Lääkäritilanne on Ylä-Savossa edelleen vaikea, Savon Sanomat uutisoi.

    Kaikista vaikein tilanne on asukasmäärään suhteutettuna Kiuruvedellä, jonka sote-asemalla on tällä hetkellä töissä ainoastaan yksi lääkäri. Avoimia paikkoja on puolestaan neljä, eikä tilanteessa ole tapahtunut muutosta kahden vuoden takaiseen.

    Kiuruveden tilannetta helpottaa kuitenkin yksityinen Paikallislääkärit, jonka palveluita käyttävät varsinkin seniorit.

    Suurin tarve lääkäreille on Iisalmen seudulla, vaikka kaupungissa on kahdeksan lääkäriä. Avoimia paikkoja on silti seitsemän.

    Ylä-Savoon on Pohjois-Savon hyvinvointialueen mukaan vaikea saada lääkäreitä, sillä etäisyydet ovat pitkiä. Nuoret lääkärit toivovat myös mentorointia.

    Hyvinvointialue on pyrkinyt parantamaan Ylä-Savon tilannetta panostamalla rekrytointiin. Jo useamman vuoden ajan lääkärit ovat saaneet lisäkorvauksia, jos he työskentelevät kauempana.

    Sen sijaan hyvinvointialueen lääkäritilanne on parantunut Pohjois-Savon keskisen ja eteläisen alueen sote-asemilla, koska rekrytointeihin on satsattu ja ne ovat tuottaneet tulosta.

    Savon Sanomat: Tällainen on lääkäritilanne Pohjois-​Savon eri sote-​asemilla: "Tämä homma ei nyt oikein jengaa"

    Lisää aiheesta
    • ”Naapurit pitää viimeistään huolen, että meni hyvin tai huonosti, niin sitä tasoitetaan vähän”, Juha Vidgrén sanoo Ylä-Savon yhteishengestä.

      Yhteiskunta | Eurojen pitäisi ohjata aluekehitystä enemmän, sanoo Ponssen Juha Vidgrén – ”Me tarvitaan ne peruspalvelut”

      Tilaajalle
    • OP Pohjolan mukaan viime vuosina investoinnit ovat kasvaneet selvästi esimerkiksi Satakunnassa ja Etelä-Savossa.

      Talous | Pohjois-Savo nousee nopeiten talouttaan kasvattavien joukkoon – OP ennustaa maakuntiin maltillista talouskasvua

    Artikkelin aiheet
    lääkäripula
    Ylä-Savo
    Iisalmi
    Kiuruvesi
    hyvinvointialue
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle