Tokmanni hakee kesäksi työntekijöitä moniin tehtäviin. Halpakauppaketju avasi 7.1. kesätyöhaun sekä alaikäisille että täysi-ikäisille työnhakijoille. Tiedotteessa se houkuttelee kesätöihin muun muassa eläkeläisiä.
”Aktiivisuudesta ja reippaudesta on Tokmannilla paljon apua, sillä myymälöissämme erittäin tuttua puuhaa ovat etenkin kuorman purkaminen, tuotteiden hyllyttäminen sekä kassatyö ja muu asiakaspalvelu. Myös esimerkiksi hallinto- ja logistiikkakeskittymässämme Mäntsälässä pääsee sekä oppimaan monenlaista uutta että hyödyntämään jo kertynyttä osaamista”, sanoo henkilöstö- ja vastuullisuusjohtaja Sirpa Huuskonen tiedotteessa.
Työtehtäviä jaetaan esimerkiksi osaamisen ja koulutuksen tai mielenkiinnon mukaan. Vaikka paikkoja mainostetaan kesätöinä, etenkin puutarhapuolella työt alkavat jo aiemmin.
Tokmanni palkkasi viime kesänä yhteensä yli 1 700 kesätyöntekijää. Vuoden ympäri kauppaketju työllistää noin 6 000 henkilöä.