• Junaratavaurio paikannettu lähelle Kouvolaa – VR tiedottaa iltapäivän aikana, milloin kaukojunia taas kulkee

    Kaikki vaurioituneella rataosuudella käynyt kalusto joudutaan tarkastamaan.
    Päätös junien kaukoliikenteen käynnistämisestä on VR:n vastuulla. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.
    Päätös junien kaukoliikenteen käynnistämisestä on VR:n vastuulla. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.  
    Uutiset|Liikenne
    13.2.202414:16
    STT–

    VR tiedottaa iltapäivän aikana, milloin kaukojunaliikenne alkaa käynnistyä uudelleen, sanoo VR:n kunnossapitojohtaja Otso Ikonen. Ikosen mukaan liikenne lähtee käyntiin todennäköisesti asteittain.

    Hänen mukaansa liikennettä ei voida aloittaa, ennen kuin kaluston tarkastukset on saatu tehtyä riittävän laajasti.

    Väylävirasto kertoi aiemmin tiedotteessaan, että Kouvolan lähelle on paikannettu junaratavaurio. Ikosen mukaan kaikki vaurioituneella rataosuudella käynyt kalusto tarkastetaan.

    VR on perunut kaikki kaukoliikenteen junavuorot tiistailta.

    Vielä ei ole selvillä, onko vikakohtia mahdollisesti muuallakin. Rataverkkoa tarkistettiin maanantain ja tiistain välisenä yönä ja tarkastustuloksia käydään yhä läpi.

    ”Varmistetaan, voiko jossain muualla olla jokin vika”, kertoi ratojen kunnossapito-osaston johtaja Jukka P. Valjakka Väylävirastosta STT:lle yhdentoista aikaan päivällä.

    Lahden ja Kouvolan välillä Mankala–Niinimäki-rataosalta löytyneen ratavaurion korjaus on aloitettu. Kohdassa on nopeusrajoitus, joka mahdollistaa turvallisen liikenteen vauriopaikan ohi.

    Radasta löydettiin yön aikana tehdyissä tarkastuksissa ympärilyöntivikoja. Ne ovat radassa olevia monttuja tai pieniä kuoppia molemmissa kiskoissa.

    ”Vika syntyy, kun veturi jää paikalleen sutimaan. Veturin pyörä tekee monttua kiskoon”, kertoi Valjakka STT:lle aiemmin.

    Valjakka pitää hyvin todennäköisenä, että montut ovat aiheuttaneet junien pyörissä havaitut lovet.

    ”Se aiheuttaa iskun tai töyssäyksen siihen kalustoon, se on se tämän hetken arvio”, kuvailee Valjakka vauriota.

    Isku vaurioittaa junan pyörää.

    Vika ei ole poikkeuksellinen

    Valjakka kertoo, että tämäntapaisia ympärilyöntivikoja esiintyy rataverkossa jonkin verran.

    ”Ei se sinällään poikkeuksellista ole.”

    Valjakan mukaan tällaista ei ole tapahtunut aiemmin, että koko kaukojunaliikenne olisi keskeytetty ympärilyöntivikojen vuoksi.

    Väylävirasto vastaa radan kunnossapidosta. Tämän viikon työtaistelut eivät ole vaikuttaneet Väyläviraston toimintaan.

    VR:n raidekaluston kunnossapitojohtaja Ikonen kertoi maanantai-iltana, että tarkastuksia juniin tehtiin esihenkilöiden ja paikalla olleiden voimin, koska asentajilla oli lakkopäivä. Päätös tiistain kaukojunavuorojen perumisesta tehtiin Ikosen mukaan juuri siksi, ettei junien tarkastamiseen ollut riittävästi resursseja.

    Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n lakko koski maanantaina VR Fleetcare -yhtiötä, joka esimerkiksi huoltaa kalustoa.

    Ensimmäiset vauriot havaittiin sunnuntaina

    Päätöksen junien kaukoliikenteen käynnistämisestä tekee VR.

    VR ilmoitti maanantaina, että se peruu turvallisuussyistä kaikki tiistain kaukoliikenteen junavuorot ratavaurioiden vuoksi. VR:n mukaan maanantaina havaittiin junakalustojen pyörissä ratavaurioiden aiheuttamia lovia, minkä jälkeen kaluston ja rataverkon tarkistus aloitettiin.

    Ikosen mukaan ensimmäiset vauriot kalustossa havaittiin jo sunnuntai-iltana, kun yhdelle varikolle tulleista junista tehtiin rutiinitarkastuksia. Sen jälkeen niitä havaittiin lisää.

    Lisää aiheesta
    • VR tiedotti maanantai-iltana, että junakalustojen pyörissä oli havaittu ratavaurioiden aiheuttamia lovia, minkä jälkeen kalustoa ja rataverkkoa oli alettu tarkistaa.

      Liikenne | Junien kaukoliikenne seis tänään ratavaurion vuoksi –syytä etsitään väliltä Kouvola-Oulu

    • VR:n mukaan esimerkiksi juna Kemijärveltä Helsinkiin oli aamuyhdeksän aikaan noin seitsemän tuntia ja Kolarista Helsinkiin matkaava juna taas reilut kolme tuntia aikataulusta myöhässä. Kuvituskuva.

      Politiikka | Junaliikenne seisahtuu maanantaina, kun veturinkuljettajat ja liikenneohjaajat menevät lakkoon

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin