

Nälkä kasvaa.
Monta vuosikymmentä aliravittujen ihmisten määrää kuvaavat luvut ovat joko pysyneet vakaana tai osoittaneet alaspäin.
Eivät kuitenkaan enää. Vuosikymmenessä nälkäisten määrä on kasvanut 122 miljoonalla, kertoo YK:n alla toimivan kansainvälisen maatalousrahasto IFAD:n pääjohtaja Alvaro Lario. Lario vieraili Suomessa tapaamassa tuoretta ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Taviota.
Kasvun määrä vastaa Italian ja Ranskan yhteenlaskettua väkilukua.
Nälkää näkee maailmassa arvioista riippuen suunnilleen 735 miljoonaa ihmistä.
Jos suunta ei pian käänny, YK:n kestävän kehityksen tavoite nälän kitkemiseksi vuoteen 2030 mennessä jää haaveeksi.
Koronapandemia ja Ukrainan sota ovat pahentaneet tilannetta, mutta Larion mukaan taustalla vaikuttaa kuitenkin suurempi pohjasyy. Nälän kitkemiseen ei ole panostettu tarpeeksi.
”Viimeisen vuosikymmenen aikana olemme nähneet kroonisen pulan investoinneista.”
Korona loi epävarmuutta ja hidasti entisestään kehittyville maille tärkeitä investointeja. Sitten tuli inflaatio ja nosti ruuan hintaa.
Mustanmeren vientikäytävää koskevan sopimuksen raukeaminen on vaikuttanut erityisesti vehnän hinnan vakauteen.
Kehittyvien maiden kannalta sodan vaikutus lannoitteiden hintaan on paikoin jopa merkittävämpi tekijä, Lario kertoo.
”Maailma on melko haavoittuvainen. Ukrainan sodan kaltainen shokki vaikuttaa moniin maihin.”
Eniten ruuan saatavuuteen liittyviä haasteita on Afrikassa. Mantereella jopa yhtä viidestä uhkaa aliravitsemus.
Nälkään liittyvät ongelmat ovat kuitenkin monitahoisia: Pelkkä ruuantuotannon tehostaminen ei auta, Lario huomauttaa.
Tuotettua ruokaa on esimerkiksi pilaantunut puutteellisen varastointikapasiteetin takia.
Vaikka ruokajärjestelmän kehittäminen maksaa, sen kehittämättä jättäminen tulee Larion mukaan eittämättä kalliimmaksi.
Epäterveellinen ruokavalio sairastuttaa, kestämätön tuotanto tuhoaa ympäristöä.
Monet konfliktit ovat saaneet alkunsa ruuan saatavuuteen ja hintaan liittyvistä tekijöistä. Pahimmillaan ne pakottavat ihmiset jättämään kotiseutunsa.
Tärkeimpiin haasteisiin kuivuuksien ja tulvien vaivaamilla alueilla kuuluu vedenkäytön hallinta. Myös maaperän kunnosta huolehtiminen on keskeistä, Lario toteaa.

Kun länsimaissa maatilat kasvavat, Afrikassa pientilat ovat yhä oleellisia ruokahuollon kannalta.
Pienviljelijät tuottavat jopa 70 prosenttia ruuasta Afrikassa.
Kannattaisiko siis mantereella satsata isommin tilojen kasvattamiseen?
Afrikassa valtaosa ihmisistä työskentelee maatalouden elinkeinojen parissa, Lario huomauttaa. ”Jos sitä tulonlähdettä ei heille olisi, mikä olisi vaihtoehto?”
Afrikkaan tuodaan myös länsimaista runsain mitoin ruokaa, jota on tuotettu maataloustukien turvin. Se tuskin tukee paikallisen tuotannon kilpailukykyä.
Kysymys Afrikan markkinoiden suojaamisesta on vaikea, eikä muutoksia ole saatu kahteen vuosikymmeneen, Lario kertoo.
Lario istui hiljattain Etelä-Sudanissa ruokapöytään, johon tarjoiltiin eteläamerikkalaista broileria. Heräsi kysymys, miksei siipikarja voisi olla paikallista alkuperää.
Puhe kansallisen ruokaturvan merkityksestä on vahvistunut monissa Afrikan maissa.
Tuontiruualla on nykyisellään suuri merkitys: Afrikan mantereelle tuodaan ruokaa vuosittain 60–70 miljardilla dollarilla.
Tavoitteena on etupäässä vahvistaa kauppaa Afrikan maiden välillä.

Viime vuosien kehitys ei ole omiaan nostamaan toivoa paremmasta. Ukrainassa soditaan, Etiopian myönteinen kehitys tyssäsi sotaan Tigrayssa, Afganistan ajautui jälleen talibanien käsiin.
Nälkää koskevat luvut eivät kuitenkaan ole pelkästään synkkiä. Esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa on saatu aikaan myönteistä kehitystä aliravitsemuksen kitkemiseksi.
Toivoa on, vaikka sitä voi joskus olla vaikea löytää. Lario kertoo tunteneensa toivoa esimerkiksi silloin, kun tapasi Etelä-Madagaskarilla 25-vuotiaan naisen.
Nainen oli saanut koulutusta siipikarjan kasvatukseen ja pyöritti nyt omaa kanoihin liittyvää liiketoimintaa.
Aiemmin hän oli asunut kadulla ja syönyt silloin, kun jotakin syötävää oli sattunut olemaan. Nyt nainen oli saanut paitsi työn itselleen, myös asunnon ja kaksi lastaan kouluun.
”Ihmiset tarttuvat tilaisuuksiin, jos vain saavat mahdollisuuden. Kun tuollaisiin kohtaloihin törmää, kaikki käy järkeen.”
YK:n alla toimiva kansainvälinen maatalousrahasto, perustettu vuonna 1977
Perustamiselle antoi sysäyksen Sahelin aluetta koetellut nälänhätä
Järjestö pyrkii vähentämään köyhyyttä kehitysmaiden maaseuduilla
Kaikkiaan IFAD:n ohjelmien on raportoitu nostaneen yli 77 miljoonan ihmisen tulotasoa. Keskimäärin tulot ovat nousseet 23 prosenttia.