• Myydäkö karja vai antaa sen kuolla janoon? Itä-Afrikkaa koettelee pahin kuivuus 40 vuoteen, 74 miljoonaa ihmistä hädässä

    Poikkeuksellinen kuivuus on tappanut alueella neljä miljoonaa nautaa, eikä seuraavista sateista ole takeita.
    Tilaajalle
    Pitkittynyt kuivuusaalto runtelee Itä-Afrikan yhteiskuntia samaan aikaan, kun inflaatio ja sotilaalliset konfliktit painavat päälle. Avustustavoista voi saada lisätietoa muun muassa plan.fi-sivustolta.
    Pitkittynyt kuivuusaalto runtelee Itä-Afrikan yhteiskuntia samaan aikaan, kun inflaatio ja sotilaalliset konfliktit painavat päälle. Avustustavoista voi saada lisätietoa muun muassa plan.fi-sivustolta. Kuva: Jani Toom / Plan International Suomi
    Maatalous|Ympäristö
    20.1.202305:00
    Harri Kallio-Kurssi

    Plan International Suomen humanitaarisen työn ohjelmapäällikkö Kaisa Huhtela sanoo, että Itä-Afrikkaa koettelee pahin kuivuus 40 vuoteen.

    Somaliassa, Keniassa, Etiopiassa ja Etelä-Sudanissa jo viisi perättäistä sadekautta on epäonnistunut, ja nyt myös seuraavien sateiden pelätään epäonnistuvan.

    Itäisessä Afrikassa noin 73,5 miljoonaa ihmistä kokee Maailman ruokaohjelman WFP:n mukaan ruokaturvattomuutta, mikä on lähes kolmasosa alueen väestöstä.

    “Yhteensä 7,5:ää miljoonaa alle viisivuotiasta lasta uhkaa akuutti aliravitsemus ja lähes kahta miljoonaa lasta akuutin aliravitsemuksen vakavin muoto.”

    Etiopiassa, Somaliassa ja Etelä-Sudanissa on alueita, joilla tilanne muistuttaa jo nälänhätää.

    Kuivuudet eivät ole näillä alueilla harvinaisia, mutta ilmastonmuutos on voimistanut kuivuuksia ja tehnyt niistä useammin toistuvia.

    ”Pääasiassa vauraiden teollisuusmaiden päästöistä johtuva ilmastokriisi vaikuttaa eniten maailman köyhimpiin maihin, jotka ovat siitä vähiten vastuussa”, Huhtela sanoo.

    Kriisi osuu erityisen kovaa maiden paimentolaisiin, jotka saavat elantonsa karjasta. Pelkästään Etiopiassa yli neljä miljoonaa nautaa on kuollut kuivuuden seurauksena ja 25 miljoonaa eläintä on heikossa kunnossa.

    Karja on paimentolaisten pääasiallinen tulonlähde. Karjasta saatava maito on alueen lasten tärkeimpiä ravinnonlähteitä.

    Ilman karjaa perheillä ei ole ruokaa eikä tuloja. Lasten aliravitsemus ja koulupudokkuus sekä esimerkiksi lapsi- ja liian varhaiset avioliitot ovat lisääntyneet hälyttävästi.

    Sopeutuminen ilmastokriisin ja El Niño sekä La Niña -sääilmiön voimistamiin äärimmäisiin sääilmiöihin on Huhtelan mukaan vaikeaa monista eri syistä. Perättäiset epäonnistuneet sadekaudet ja kuivuus ovat heikentäneet yhteisöjen kykyä varautua sekä selviytyä uusista kriiseistä.

    ”Yhteisöjen ja kokonaisten valtioiden kykyä varautua ja vastata kriiseihin ovat lisäksi vaikeuttaneet monet päällekkäiset ja limittäiset kriisit.”

    Voimakas inflaatio ja kasvavat elinkustannukset vaikuttavat suoraan afrikkalaisiin kotitalouksiin. Kansainvälisen valuuttajärjestön (IMF) mukaan Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa ruuan osuus kotitalouksien kulutuksesta on maailman korkeinta, peräti 40 prosenttia.

    ”Perheet voivat joutua valitsemaan kahden huonon vaihtoehdon välillä: myydäkö pääasiallinen toimeentulon lähde eli karja vai seurata sen nääntymistä nälkään ja janoon.”

    Tämän lisäksi maiden sisäiset konfliktit ovat johtaneet kasvavaan määrään sisäisesti paenneita pakolaisia. Kasvava pakolaisten määrä vaikeuttaa yhteisöjen sopeutumista ja selviytymistä erilaisista kriiseistä.

    ”Plan tukee yhteisöjen ja maansisäisten pakolaisten varautumis- ja selviytymiskykyä muun muassa jakamalla käteis- ja muuta talousapua sekä ruoka-apua ja puhdasta vettä.”

    ”On hyvä muistaa, että suurin osa kotoaan lähtemään joutuneista ei kuitenkaan koskaan lähde kotimaastaan. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan kotinsa jättämään joutuneista 103 miljoonasta ihmisestä 53 miljoonaa on maan sisäisiä pakolaisia.”

    Seitsemän kymmenestä kotimaansa jättäneistä sijoittuu johonkin naapurimaahan.

    ”Muuttoliikkeen vaikutukset voivat ylettyä myös Eurooppaan.”

    ”Nälkäkriisin suurin inhimillinen tragedia on kuitenkin yksilötasolla niille ihmisille ja perheille, jotka menettävät läheisiään.”

    Ukrainan sota vei keväällä 2022 koko maailman huomion, mukaan lukien yksityisten lahjoittajien ja EU:n huomion.

    ”Ukraina on sen maantieteellisen ja kulttuurisen läheisyyden vuoksi ymmärrettävästi vedonnut suomalaisiin tärkeimpänä avustuskohteena, mutta se on samalla jättänyt varjoonsa monia muita kriisejä, kuten meneillään olevan globaalin nälkäkriisin.”

    Samaan aikaan YK-järjestöjen ja muiden järjestöjen humanitaarinen apu nälkäkriisin koettelemiin maihin on suuresti alirahoitettu.

    ”Meillä on käsissämme globaali humanitaarinen ja inhimillinen katastrofi, jos emme nopeasti onnistu lisäämään humanitaarista apua nälkäkriisin pahiten koettelemille alueille."

    Somaliassa pelkona on vuosien 2011–2012 toisinto, jolloin arviolta 260 000 ihmistä kuoli edellisen vakavan kuivuuden seurauksena.

    "Ukrainalaisten ja nälkäkriisin koetteleminen ihmisten auttaminen eivät sulje toisiaan pois, me voimme auttaa molempia."

    Suomalaiset voivat auttaa nälkäkriisin koettelemia ihmisiä esimerkiksi lahjoittamalla rahaa luotettaville avustusjärjestöille.

    ”Nälkäkriisin suurin inhimillinen tragedia on kuitenkin yksilötasolla niille ihmisille ja perheille, jotka menettävät läheisiään. Jo nyt lapsia kuolee aliravitsemuksen ja veden puutteen seurauksiin eri puolilla maailmaa.”

    Jutun neljännen kappaleen sitaatti: "Yhteensä 7,5 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta kärsii akuutista aliravitsemuksesta, ja heistä lähes kaksi miljoonaa akuutin aliravitsemuksen vakavimmasta muodosta.” on korjattu klo 13.45 muotoon:

    “Yhteensä 7,5:ää miljoonaa alle viisivuotiasta lasta uhkaa akuutti aliravitsemus ja lähes kahta miljoonaa lasta akuutin aliravitsemuksen vakavin muoto.”

    Lisää aiheesta
    • Etenkin Afrikan, Lähi-idän ja latinalaisen Amerikan maat tuntevat nahoissaan Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset, kun Ukrainan viljakuljetukset ovat jumissa.

      Ruoka | 45 maata on askeleen päässä nälänhädästä, YK-johtaja varoittaa – Somaliassa haudataan jo lapsia, kun maailman huomio on Ukrainassa

    • Vuoden 2022 kahvisato oli Sambiassa erinomainen. Pielavedeltä kotoisin oleva paahtimoyrittäjä Teija Lublinkhof ostaa pääosan raakakahvista Balmoralin kahvitilan Ben Zukasilta.

      Kasvintuotanto | Sambialainen 1 200 hehtaarin kahvitilan isäntä kertoo, miksi suomalaisten suosikkijuoman hinta ampaisi korkeuksiin

      Tilaajalle
    • Viljojen hinnat laskivat joulukuussa keskimäärin 1,9 prosenttia marraskuusta, mutta pysyivät edellisen vuoden joulukuuta korkeampina.

      Maatalous | Ruoka oli joulukuussa halvempaa kuin vuosi aiemmin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kuivuus
    Itä-Afrikka
    ilmastonmuutos
    nälkä
    humanitaarinen apu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä