

Perinteisten rakennus- ja korjaustapojen kurssit kiinnostavat vanhan talon hankkineita ja sellaista etsiviä. Joillekin suomalaisille on saattanut rakennusperinteen helmi päätyä myös perintönä.
Kursseja järjestävät yhdistykset, opistot ja yksityiset yritykset. Joillakin kursseilla keskitytään opiskeluun, toisilla työtä tehdään itse. Kävijöiden joukossa on omaa kohdettaan kunnostavien lisäksi myös rakennusalan ammattilaisia.
”Pisimmillään tänne on tultu Vaasastakin”, kertoo perinnemestari Hannu Rinne.
Rinne järjestää Perinnemestari-kursseja vaimonsa Jaanan kanssa kotonaan Pyhtään Kiviniemen kartanossa. Päivän mittaisiin kursseihin kuuluu monen tunnin tauotettu luento, jonka jälkeen tutustutaan kartanon kunnostettuihin ja vielä työn alla oleviin osiin.
Kuluneen kevään aikana Kiviniemessä on järjestetty kaksi peruskurssia vanhan talon kunnostamisesta ja kaksi eri tavoin teemoitettua opintopäivää.
Ilmoittautuneita on päivästä riippuen 10–25. Useimmat ovat kuulleet kurssista Rinteen nettisivuilta tai sosiaalisesta mediasta.
Kysyntää kursseille olisi enemmänkin. Varsinkin kauempana asuvat kaipaisivat kursseja muuallekin Suomeen.

Rinteen mukaan kursseilta haetaan ohjeita sekä luottamusta oikeaan korjaustapaan. Paikalle tullessa on jo ymmärretty, että rakentamiseen on kaksi eri ideologiaa: nykyaikainen ja perinteinen.
”Joka paikassa tarjotaan ratkaisuksi uretaanivaahto, kipsilevy ja vatupassi. Vaatii henkistä kanttia tehdä toisin, siis paperoimalla ja vinoon. Kurssilla saadaan vahvistusta omille valinnoille”, Rinne kuvailee.
Kiviniemen kartanossa näkee viimeistellyn pinnan lisäksi paljon keskeneräistä. Talolle on pystytetty rakennustelineitä ulkomaalausta varten, salissa ovilistat odottavat lopullista kiinnitystä. Erisävyisiä koemaalauksia näkee sisällä ja ulkona.
Kurssilaisille keskeneräisyys on huojentavaa. Vanhan korjausta kun ei tarvitse saada heti valmiiksi.
Seitsemän tunnin kurssiin mahtuu paljon neuvoja, mutta käytännön työhön ei päivässä ehdi. Edelliskesän keittomaalikurssilla maali valmistettiin alusta alkaen itse, mutta useimmiten Kiviniemestä haetaan opiskelun avulla tietoa ja tukea omalle hankkeelle.

Käytännön rakennustyön kursseja tarjoaa esimerkiksi Savimestarit oy:n Suveka Kymäläinen. Kuudesta kymmeneen osallistujan kursseilla kouluttaudutaan kirjaimellisesti kädet savessa.
”Puolet osallistujista on rakentamisen ammattilaisia, toinen puoli kiinnostuneita harrastajia. Kaikki pystyvät kurssin jälkeen savirappaukseen”, Kymäläinen kertoo.
Savirakentamisen ja -rappauksen kursseja järjestetään Naantalissa sekä Pälkäneellä. Tarvittaessa Kymäläisen voi tilata opettajaksi omalle työmaalleen.
Tietoja kaikista perinnerakentamisen kursseista ei löydä yhdestä osoitteesta. Järjestäjiä lienee maassamme kymmenkunta, mutta tiedotus keskittyy heidän omille kanavilleen.
Rakennusperinteen Ystävät ry julkaisee Tuuma-jäsenlehteä, jossa yhdistys mainostaa omia ja muiden järjestämiä kursseja jäsenilleen. Osa tiedotteista jaetaan myös yhdistyksen sosiaalisessa mediassa.
”Pinkopahvitus, kuntokartoitus ja vanhojen ikkunoiden kunnostaminen”, luettelee kurssitarjontaa Rakennusperinteen Ystävät ry:n toiminnanjohtaja Katariina Entonen.
Kaikki Suomessa järjestettävät kurssit eivät edes Tuumaan päädy. Tähän juttuun on koottu nettisivuja tunnetuista aktiivisista kurssittajista, joiden sivustoilta voi tietoa etsiä.
”Myös kansan- ja työväenopistot järjestävät varsinkin ikkunakursseja”, Entonen vinkkaa.
Rakennusperinteen Ystävät ry Turku – www.tuuma.net
Rakennuskulttuurikeskus Piiru Tampere – www.piiru.fi
Rakennuskulttuuritalo Toivo Pori – www.toivo.pori.fi
Perinnemestari Pyhtää – www.perinnemestari.fi
Savimestarit Oy Naantali, Pälkäne – www.savimestarit.fi
Ikkunankunnostus- ja hirsityökursseja tarjoavat myös monet opistot.