”Rakennukset ja pihapiiri olivat hoitamattomina lähes 40 vuotta”, Tiina Repo kertoo. Paikat olivat päässeet todella huonoon kuntoon. Kuva: Tiina Repo
Vuohiojan tila uinui lähes 40 vuotta autiona – tällainen urakka 1800-luvun hirsitalon entisöinti on
Vuohiojan tilan uusi emäntä Tiina Repo aikoo pelastaa 1800-luvun lopulla rakennetun hirsitalon ja entisöidä sen kodiksi perheelleen. Ulkopuolisen silmin urakka on toivoton, mutta rakkaus vanhan talon säilyttämiseen ajaa Repoa eteenpäin.TilaajalleVierumäki
Tiina Repo on saanut hankkeen aikana restaurointimestari Panu Martiskaiselta apua, tukea ja tärkeitä vinkkejä. Vuorossa on leivinuunin purku, sillä uuni oli päässyt pahasti kostumaan eikä sitä enää pysty pelastamaan. Kuva: Jaakko KilpiäinenVanhan hirsitalon hämystä kantautuu puuhakas kilkatus. Tilan uusi emäntä Tiina Repo purkaa varmoin ottein 1890-luvulta peräisin olevaa leivinuunia. Pitkään palvellut uuni murenee tiili kerrallaan.
”Valitettavasti leivinuuni on tarkoitus purkaa kokonaan”, Repo harmittelee.
”Ammattimuurari on käynyt katsomassa kohdetta ja rakenteet ovat niin kostuneet, ettei mahdollisuutta entisöintiin enää ole. Uunin tiiliä toki hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan, jos ei uudessa leivinuunissa, niin jossain muussa yhteydessä.”
Ehjänä säilyneet tiilet odottavat siististi pinottuina uusiokäyttöä. Materiaalien uusiokäyttö on tärkeä osa vanhojen rakennusten uutta elämää. Niissä säilyy rakennuksen henki ja sen alkuperäisten tekijöiden kädenjälki ja rakkaus rakenteisiin.
Uusiminen on aina myös taloudellinen kysymys. Jos vanhan tulisijan pystyy säästämään, säästyy rakennuksen henkeä huokuvien rakenteiden lisäksi myös rahaa.
Useissa kunnostushankkeissa mukana ollut restaurointimestari Panu Martiskainen muistelee tapauksia, joissa puretun piipun tiilet on käytetty uuden piipun muuraamiseen.
”Eräässä restaurointikohteessa tilan isäntä liotti käyttökuntoisista tiilistä savilaastin pois tiili kerrallaan ja tiilet saivat jatkaa tarkoituksessa, johon ne oli aikoinaan hankittu”, Martiskainen kertoo.
Tämä antaa toivon kipinän myös Tiina Revon tiilten uusiokäytölle, mutta lopullinen päätös jää muurarin tehtäväksi.
Ennen purkutöiden alkua Vuohiojan tilan päärekennuksen pirtti huokui menneiden vuosikymmenten tunnelmaa. Tiina Repo on ottanut paljon kuvia, sillä ne auttavat muistamaan millaisista lähtökohdista restaurointi on alkanut. Kuva: Tiina RepoVuohiojan tila Vierumäellä autioitui vuonna 1984 ja rakennukset ovat olleet siitä asti kylmillään, mikä näkyy rakenteissa. Tiina Repon houkutteli mittavan projektin pariin mieltymys vanhaan rakennuskantaan.
”Tykkään hirveästi vanhoista taloista, ja kun tämä tila tuli myyntiin muutaman kilometrin päästä nykyisestä kotitalosta, oli pakko tilaisuuteen tarttua”, Tiina kertoo.
”Paikat ovat päässeet valitettavan huonoon kuntoon. Jos restaurointi olisi aloitettu kaksikymmentä, tai edes kymmenen vuotta aikaisemmin, kunnostustyötä olisi ollut huomattavasti vähemmän ja todennäköisesti myös kaikki ulkorakennukset olisi saatu säilytettyä.”
Purkutöiden edetessä kohtaa esineitä ja elämän kerrostumia eri aikakausilta. Kuva: Jaakko KilpiäinenPanu Martiskaisen ja Tiina Revon tiet kohtasivat Martiskaisen saapuessa arvioimaan tilan restaurointimahdollisuuksia. Restaurointimestarin työnkuvaan kuuluu historiallisten rakennusten entisöinti, korjaus sekä entisöintien suunnittelu.
”Suosittelen aina käyttämään asiantuntijaa ennen tämän mittakaavan projekteihin lähtemistä. Asiantuntija auttaa hahmottamaan lähtötilannetta eli mitä rakennukselle haluaa tehdä ja mitä sille kannattaa tehdä”, Martiskainen vinkkaa.
Panu Martiskaisen tuki ja neuvot ovat olleet arvokas apu Tiina Repolle. Kuva: Jaakko KilpiäinenRestaurointimestarin filosofian mukaan vanhojen talojen entisöinti ei saa olla liian tarkkaa näperrystä, vaan vanhojen tekijöiden kädenjälki saa jäädä näkyviin.
”Vanhassa talossa asuminen ei kuitenkaan sulje pois nykyajan mukavuuksia. Hankkeiden tarkoitus ei ole tehdä kotiseutumuseota, vaan ihmisille koti”, Martiskainen muistuttaa.
”Tehtävien ratkaisujen pitää vastata tarvetta. Vanhaan taloon on ihan sallittua asentaa sisävessa, nykyaikaiset lämmityslaitteet ja internet-yhteys.”
”Hankkeiden tarkoitus ei ole tehdä kotiseutumuseota, vaan ihmisille koti.”
Rakkaus vanhoihin perinnerakennuksiin on Martiskaiselle paitsi ammatti, myös elämäntapa. Hän tekee jatkuvasti työtä suomalaisen rakennusperinnön pelastamiseksi ja säilyttämiseksi jakamalla tietoa, neuvomalla ja opastamalla.
Tiina Repoa motivoi valtavan entisöintiurakan keskellä rakkaus vanhoja rakennuksia kohtaan. Kuva: Jaakko Kilpiäinen”Henkilökohtaisesti pidän rajana 1950-luvun puoliväliä, jota edeltänyt aika on rakennusten kannalta perinteistä ja jälkeinen teollista aikaa. Kuluttajatuotteet ja rakennusteollisuus muuttuivat hyvin voimakkaasti 1950-luvun puolivälin jälkeen, kun alettiin valmistaa kuluttajille suunnattuja maaleja ja vinyylipinnoitteita,” Martiskainen kertoo.
”Muovin tulo käytännössä joka paikkaan on yksi suurimpia muutoksia. Ennen muovin yleistymistä kaikessa oli hyvin voimakas käsityön leima.”
Hirsien saumat on todennäköisesti tiivistetty ruisvellillä, jonka seassa saattaa olla hevosen lantaa tai muuta kuitua. Kuva: Jaakko KilpiäinenKäyttö on rakennuksille parasta suojelua, vaikka se jatkuisi voimakkaasti muokattuna, se kuitenkin auttaa perinteisen rakennuskannan säilymisessä. Hoitamatta ja huolehtimatta jääneet rakennukset menetetään nopeasti.
Suomessa elää nyt ensimmäinen sukupolvi, jolla on laajassa mittakaavassa varallisuutta purkaa vanhoja taloja paljaaksi rungoksi ja rakentaa uudelleen. Ajatusmaailma, jossa vanha puretaan pois ja rakennetaan uutta, on hyvin tuhoisa perinteiselle rakennuskannalle.
”Mitään vanhaa ei kannata purkaa, jos ei ole pakko.”
Martiskainen vannoo säästämisen ilosanoman nimeen. ”Mitään vanhaa ei kannata purkaa, jos ei ole pakko, siinä säästyy vanhojen rakenteiden lisäksi myös aikaa ja rahaa. Eräs suurimmista virheistä on ylikorjaaminen.”
”Jos ei ole mitään indikaattoria haitallisista mikrobeista tai rakenteiden heikkenemisestä, syytä tai tarvetta purkamiselle ja korjaamiselle ei ole. Jokainen palikka, jonka rakennuksesta purkaa pois, pitää rakentaa takaisin, joko vanhana tai uutena.”
Vanhan talon kanssa eläessä pitää hyväksyä asioita sellaisena kuin ne ovat. Täytyy oppia sietämään ja rakastamaan patinaa. Kun vanhoja ratkaisuja säilyy vanhoissa rakennuksissa, ne innoittavat myös tämän päivän tekijöitä miettimään asioita itse ja hakemaan tapauskohtaisia ratkaisuja.
”Erikoiseltakin vaikuttavan ratkaisun takana on aina tarina, miksi niin on tehty ja miksi se on koettu hyvänä ratkaisuna. Nämä tarinat ovat iso osa vanhojen rakennusten kiehtovuutta”, Martiskainen sanoo.
Panu Martiskainen on restaurointimestari, jolle vanhojen rakennusten suojelu on intohimo, elämäntapa ja ammatti. Kuva: Jaakko Kilpiäinen”Mielestäni vanhoihin taloihin tulee suhtautua kuten vanhoihin koiriin. Pitää hyväksyä, ettei se ole enää pentu, eikä sitä voi opettaa uusille tavoille. Sillä on omat pelkonsa, traumansa ja omat tapansa huvitella. Toisinaan se voi pissiä lattialle tai pureskelee ovenkarmit, mutta niihin tapoihin mukaudutaan. Vanhan talon kanssa pitää mielestäni toimia samalla tavalla – mukautuen, hyväksyen ja ymmärtäen”, Martiskainen kuvailee.
Vanhan talon hankkiminen ja kunnostaminen on usein ihmiselle koko elämän suurin panostus, elämän kohokohta ja suuri seikkailu. ”Prosessi on niin suuri ja henkilökohtainen, että on kiinnostavaa ja hienoa olla matkalla mukana”, Martiskainen sanoo.
”On kunnia päästä vuosien varrella vierailemaan ihmisten luona ja nähdä miten projekti on edennyt ja kuulla tarinoita, mitä kaikkea sen aikana on kohdattu.”
Talosta löytyi Maaseudun Tulevaisuuden numero toukokuun 12. päivältä vuodelta 1953. Kuva: Jaakko KilpiäinenSuurten hankkeiden eteenpäin vieminen vaatii valtavasti tahdonvoimaa. Ulkopuolisen silmin Tiina Repon hanke voi näyttää toivottomalta. Rakennus huokuu enemmän raunioromantiikkaa kuin entisöinnin hohtoa.
Perheen seikkailu on kuitenkin vasta alkamassa. Tiina jatkaa positiivisuutta uhkuen vanhan leivinuunin purkua, Panu Martiskaisen valaessa uskoa hankkeeseen ammattitaidoillaan.
Pala kerrallaan reilusti yli satavuotias tila täytetään uudella elämällä. Perheen kouluikäiselle lapselle jokainen käynti talolla on tutkimusmatka ja seikkailu, jossa tietoutta ja ymmärrystä perinnerakennusten vaalimisesta siirtyy samalla seuraavalle sukupolvelle.
Ensi kesäksi on suunnitteilla puumaja, lapsen oma rakennusprojekti ja vielä jonain päivänä tällä perinteikkäällä paikalla, kuusivanhusten ja pihavaahteroiden katveessa seisoo kaunis ja perinteitä kunnioittava koti, jonka vankat hirsiseinät huokuvat lämpöä ja tarinoita eletystä elämästä.
Restaurointimestarin viisi vinkkiä
Vanhan talon hankkiminen ja kunnostaminen on usein mittava projekti, joka vaatii aikaa, vaivaa ja rahaa. Restaurointimestari Panu Martiskainen listaa viisi tärkeintä ajatusta, joita on hyvä pohtia ennen suureen hankkeeseen sitoutumista.
Käytä asiantuntijaa. Asiantuntija auttaa jäsentämään omia, toisinaan poukkoilevia ajatuksia: Mitä rakennukselle haluaa tehdä ja mitä sille kannattaa tehdä.
Asu tai vietä aikaa rakennuksessa. Kohteeseen kannattaa tutustua perusteellisesti ennen vahingollista toimeliaisuutta. Asuessa monet epäkohdilta tuntuvat asiat voivatkin muuttua asioiksi, joista pitää.
Älä pura varmuuden vuoksi. Tällä aiheutetaan vain turhaa työtä ja kustannuksia. Jokainen irrotettu palikka pitää laittaa takaisin, joko uutena tai vanhana.
Ihastu patinaan. Patina on vanhuuden leima, joka kuuluu vanhoihin rakennuksiin. Mitään vanhaa ja toimivaa ei kannata uusia vain patinan vuoksi.
Älä poista vanhaa. Vanhojen materiaalien poisto aiheuttaa lisää työtä. Kun rakenteet ovat terveitä, kannattaa uudet materiaalit asentaa vanhojen päälle.
- Osaston luetuimmat
