• Ilmasotakoulu on merkittävä aluetalouden moottori Keski-Suomessa – ”Puolustusvoimien läsnäolo maakunnissa vaikuttaa maanpuolustustahtoon”

    Suomi ja Yhdysvallat solmivat viime vuoden joulukuussa kahdenvälisen DCA-sopimuksen, jossa Suomi avaa sotilasalueitaan Yhdysvaltain käyttöön. Yksi näistä alueista on Tikkakoski.
    Ilmasotakoulun johtaja, eversti Vesa Mäntylä kävi lentokonehallissa katselemassa Hawk-harjoitushävittäjiä, jotka modifioituina palvelevat Suomea vuoteen 2035.
    Ilmasotakoulun johtaja, eversti Vesa Mäntylä kävi lentokonehallissa katselemassa Hawk-harjoitushävittäjiä, jotka modifioituina palvelevat Suomea vuoteen 2035. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Yhteiskunta
    12.2.202406:00
    Jukka Koivula
    Jyväskylä

    Jyväskylän Tikkakoskella sijaitseva ilmasotakoulu on aluetaloudellisesti merkittävä tekijä Jyvässeudulla ja koko Keski-Suomessa.

    ”Puolustusvoimat on alueella tärkeä työnantaja. Ilmasotakoulussa on henkilökuntaa 450 henkeä. Kun mukaan lasketaan Jyvässeudulla olevat johtamisjärjestelmäkeskus, logistiikkarykmentti ja ilmavoimien esikunta, työpaikkojen määrä nousee yli tuhanteen”, ilmasotakoulun johtaja, eversti Vesa Mäntylä toteaa.

    Varuskunta ja puolustusvoimien toiminta tuovat Keski-Suomeen kymmeniä miljoonia euroja vuodessa.

    Keski-Suomen maakuntajohtaja Pekka Hokkasen mukaan ilmasotakoulu vaikuttaa suoraan ja välillisesti alueen elinvoimaan, palveluista aina liikenneratkaisuihin.

    ”Puolustusvoimat on kymmenen suurimman työllistäjän joukossa maakunnassa, ja työllistää yksin saman verran kuin esimerkiksi metsätalous ja puunkorjuu. Yrityksistä samansuuruisia työllistäjiä Keski-Suomessa ovat Metsä Group ja Valtra.”

    Armeijan läsnäolo myös vauhdittaa puolustusteollisuutta.

    ”Keski-Suomen puolustusteollisuus on vahva ja kovassa kasvussa. Suurimpina Patria, Nammo ja Millog ovat esimerkkejä, joiden toiminnot maakunnassa kytkeytyvät monin tavoin puolustusvoimiin. Sama ilmiö on kyberturvallisuudessa”, Hokkanen sanoo.

    ”Puolustusvoimat ovat olennainen osa Keski-Suomen kyberturvallisuuden ekosysteemiä, jonka voi hyvin todeta olevan valtakunnan merkittävin.”

    ”Keski-Suomen puolustusteollisuus on vahva ja kovassa kasvussa.” Pekka Hokkanen

    Varusmiehiä Tikkakosken varuskuntaan saapuu vuosittain yhteensä 700 kahdessa saapumiserässä.

    ”Varusmiehet tekevät palveluksensa aikana pääsääntöisesti ilmavoimien tukikohtatoimintatehtäviä. On sotilaspoliiseja, johtamisjärjestelmäalan ja viestijoukkojen tehtäviä, sotilaskuljettajia sekä lentokoneapumekaanikkoja”, evesti Mäntylä esittelee.

    Ilmasotakoululla Jyväskylän Tikkakoskella nähdään tulevaisuudessa amerikkalaissotilaita, kun DCA-yhteistyö pääsee vauhtiin.
    Ilmasotakoululla Jyväskylän Tikkakoskella nähdään tulevaisuudessa amerikkalaissotilaita, kun DCA-yhteistyö pääsee vauhtiin. Kuva: Petteri Kivimäki

    Ilmasotakoulun erikoisuutena on ilmavoimien lentoreserviupseerikurssi.

    Lentäjiä ilmasotakoulun henkilöstöstä on neljäsosa.

    ”Ilmasotakoululla on kaksi päätehtävää. Koulutamme ilmavoimien henkilöstöä laaja-alaisesti laajassa mielessä: lentäjiä, lentokonemekaanikkoja, johtamisjärjestelmäalan ja ilmatorjunnan osaajiia, upseereita, aliupseereita, varusmiehiä ja reserviläisiä. Toisaalta tuotamme sodan ajan joukkoja tukikohtatoimintaan, jotta koneemme kykenevät operoimaan tukikohdistamme käsin”, Mäntylä kertoo.

    Eversti katsoo, että puolustusvoimien läsnäolo maakunnissa on suoraan yhteydessä suomalaisten maanpuolustustahtoon.

    ”Puolustusvoimien alueellinen läsnäolo on äärimmäisen tärkeää. Uskon, että se vaikuttaa suoraan kansalaisten maanpuolustustahtoon.”

    "Tuotamme sodan ajan joukkoja tukikohtatoimintaan.” Vesa Mäntylä

    Suomi ja Yhdysvallat solmivat viime vuoden joulukuussa kahdenvälisen DCA-sopimuksen, jossa helpotetaan amerikkalaisjoukkojen toimintaa Suomessa sekä mahdollistetaan niiden aseiden ja tarvikkeiden varastointi Suomen maaperällä.

    Samalla Suomi avaa 15 sotilasaluettaan Yhdysvaltain käyttöön. Tikkakoski on näistä yksi.

    ”DCA-sopimus on tietynlainen aiesopimus, jonka yksityiskohdat täsmentyvät ajan mittaan. Uskoakseni vuoden päästä ollaan viisaampia siinä, miten yhteistyö yhdysvaltalaisten kanssa käytännössä etenee”, eversti Mäntylä toteaa.

    Suomen tuore Nato-jäsenyys vauhdittaa kansainvälistä sotilasyhteistyötä.

    ”Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan ilmavoimien komentajat tekivät esimerkiksi vuosi sitten aiesopimuksen pohjoismaisen puolustusyhteistyön tiivistämisestä. Suomi on hyvin uusi jäsenmaa Natossa. Yhteistyökuviot lähtevät nyt rakentumaan moneen suuntaan.”

    Ilmasotakoulun varuskunta-aluetta Tikkakoskella kehitetään aktiivisesti.

    Viime kesänä lentokentän välittömään läheisyyteen, Nelostien yhteyteen valmistui sotilaslentokoneiden nousutie sekä siihen kytkeytyvä lentokoneiden tukeutumisalue.

    Tänä vuonna varuskuntaan valmistuvat uusi ampumarata ja päävartiorakennus.

    ”Täältä myös puretaan vanha lentokonehalli. Sen tilalle rakennetaan uusi, F-35-käyttöön soveltuva halli sekä toimistotilakokonaisuus”, Mäntylä sanoo.

    Edellä mainittujen rakentamishankkeiden budjetit vaihtelevat miljoonasta kymmeniin miljooniin euroihin.

    Lisää aiheesta
    • Alueiden tutkimuksessa 2023 arvioidaan Pohjois-Suomen merkityksen korostuvan Suomen Nato-jäsenyyden myötä. Muun muassa raskaiden kalustokuljetusten kasvu pohjoisessa on otettava huomioon. Kuvassa on puutavarajuna Kemijärvellä vuonna 2022.

      Politiikka | Nato-jäsenyys korostaa Pohjois-Suomen merkitystä – ”Barentsinmeren alue on turvallisuuspoliittisesti tärkeä”

    • LSK Business Parkin toimitusjohtaja <strong id="strong-871082a1c9a019f0094331a2fdb67f28">Mika Marjamäki</strong> toivoo, että ilmavoimien harjoitukset palaavat jonain päivänä Kauhavan lentokentälle. Harjoitustoimintaa Kauhavalla oli vuosina 2021–2023, mutta Orpon hallituskaudella rahoitus lakkasi.

      Yhteiskunta | Kauhava menetti valtion rahat ilmavoimien harjoitustoimintaan – ”Valtion tulee hankkia alue itselleen puolustusvoimien ja liittokunnan käyttöön”

    • Maavoimien Reserviupseerikoulussa Haminassa noin 1 200 nuorta saa reserviupseerikoulutuksen vuosittain. Kärkikomppanian jääkärit harjoittelevat jalkaväen taistelumenetelmiä, kuvassa upseerioppilas Iida Reinikainen.

      Yhteiskunta | Mitkä ominaisuudet ratkaisevat, kun nuoria valitaan himoittuun reserviupseerikoulutukseen? MT vietti päivän RUK:ssa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle