• Pankkiala arvioi asuntolainojen kysynnän kasvavan – kysyntää jarruttaa kuitenkin talouden epävarmuus ja työttömyyden lisääntyminen

    Kotitaloudet ovat jo nyt kysyneet selvästi enemmän luottoja kuin vuosi sitten.
    Korkojen lasku vauhdittaa nyt lainojen kysyntää. Kuvituskuva.
    Korkojen lasku vauhdittaa nyt lainojen kysyntää. Kuvituskuva.  Kuva: LEHTIKUVA / Anni Savolainen
    Uutiset|Talous
    4.12.202408:51
    STT

    Kotitalouksien kiinnostus lainan ottamiseen on nousussa, ja erityisesti asunto- ja remonttilainojen kysynnän odotetaan vilkastuvan ensi vuoden alkupuolella, ilmenee Finanssialan julkaisemasta Pankkibarometrista.

    Jo nyt kotitaloudet ovat kysyneet selvästi enemmän luottoja kuin vuosi sitten. Korkojen lasku vauhdittaa nyt lainojen kysyntää. Suomalaisten asuntolainat kytketään yleensä euribor-korkoihin, joten sekä laskut että nousut tuntuvat lainaa lyhentävän kotitalouden taloudenpidossa.

    ”Vaihtuvakorkoisten asuntoluottojen yleisyys tarkoittaa, että Euroopan keskuspankin rahapolitiikan kiristyminen vuosina 2022–23 välittyi Suomessa monia muita maita nopeammin ja voimakkaammin asuntomarkkinoille. Nyt kun korkojen suunta on alaspäin, tämä sama mekanismi toimii toiseen suuntaan vauhdittaen asuntojen kysyntää”, toteaa Finanssialan johtaja, pääekonomisti Veli-Matti Mattila tiedotteessa.

    Kysyntää jarruttavat kuitenkin talouden epävarmuus ja työttömyyden lisääntyminen.

    Myös yritysluottojen kysyntä on barometrin mukaan lievässä kasvussa. Loppuvuoden aikana luottoja on haettu jonkin verran enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Yrityskauppoihin ja -järjestelyihin haetaan hieman aiempaa enemmän luottoja, mutta investointilainoissa näkyi vain pientä kasvua.

    Neljännesvuosittain julkaistava Pankkibarometri perustuu pankinjohtajien arvioihin ja odotuksiin luottojen kysynnästä ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä.

    Lisää aiheesta
    • Asuntokauppa edellyttää useimmiten lainaa pankista. Lainan viitekorko kannattaa valita elämäntilanteenkin mukaan.

      Kodin talous | Viiden vuoden kiinteän koron asuntolaina yllättää – edullisempi kuin 12 kuukauden euribor?

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    asuntolainat
    Finanssiala
    talouden epävarmuus
    luottomarkkinat
    Pankkibarometri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle