• Onko Jämsässä todella jokaista syntyvää lasta kohden leikkipuisto?

    Jämsä on elinvoimajohtajan mukaan erinomainen asuinpaikka lapsiperheille.
    Tilaajalle
    Ennakkotiedon mukaan vuonna 2022 Jämsässä syntyi vain 70 lasta.
    Ennakkotiedon mukaan vuonna 2022 Jämsässä syntyi vain 70 lasta. Kuva: Kuvakaappaus / Jämsän kaupunki, Petteri Kivimäki, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola
    Uutiset|Perhe
    12.1.202315:12
    Juho Mäkelä

    SDP:n kansanedustaja Piritta Rantanen kertoi MT:n keskiviikon vaalipaneelissa, että Jämsässä jokaiselle syntyvälle lapselle on oma leikkipuisto.

    Rantasen kotikaupungissa Jämsässä syntyi viime vuonna vain noin 70 lasta. Leikkipuistoja kaupungissa on noin 70.

    Jämsän kaupungin elinvoimajohtaja Anna-Liisa Juurinen vahvistaa Piritta Rantasen havainnon oikeaksi.

    ”Jämsässä kaupungin alueella on tarkalleen 67 lasten leikkipaikkaa, joista 20 sijaitsee koulujen ja päiväkotien pihoilla. Leikkipuistot ovat tärkeitä sekä lapsiperheille että perhepäivähoitajille”, Juurinen sanoo.

    Miksi Jämsässä sitten on niin paljon leikkipuistoja? Elinvoimajohtajan mukaan kuntaliitokset selittävät asiaa. Kuorevesi, Länkipohja ja Jämsänkoski ovat liittyneet Jämsään tällä vuosituhannella.

    ”Neljä kuntaa on yhdistynyt 2000-luvulla ja palveluverkko on tietysti sen mukainen”, Juurinen sanoo.

    Leikkipaikkojen määrää kuitenkin karsitaan Jämsässä. Elinvoimalautakunta on jo tehnyt päätöksen kuuden huonokuntoisen leikkipuiston lakkauttamisesta. Jatkossa Jämsään jää 61 lasten leikkipaikkaa, mikä on sekin iso määrä.

    ”Jämsässä kaupungin alueella on tarkalleen 67 lasten leikkipaikkaa, joista 20 sijaitsee koulujen ja päiväkotien pihoilla.”

    Ennakkotiedon mukaan vuonna 2022 Jämsässä syntyi vain 70 lasta. Anna-Liisa Juurisen mukaan syntyneiden määrä oli poikkeuksellisen alhainen noin 20 000 asukkaan kaupungissa.

    Viimeisen kymmenen vuoden aikana Jämsässä on syntynyt keskimäärin reilusti yli sata lasta vuosittain. Sitä aikaisemmin lapsia syntyi yleensä yli 200 vuodessa.

    Jämsä on elinvoimajohtajan mukaan erinomainen asuinpaikka lapsiperheille. Koulukiinteistöt ovat hyvässä kunnossa, asuminen on edullista ja vapaa-ajalle riittää harrastusmahdollisuuksia.

    ”Jos ei kaipaa kaupungin valoja lapsiperheen arkeen, niin miksi mennä muualle Jämsästä?”

    SDP:n jämsäläinen kansanedustaja Piritta Rantanen (toinen oikealta) osallistui keskiviikkona MT:n vaalipaneeliin.
    SDP:n jämsäläinen kansanedustaja Piritta Rantanen (toinen oikealta) osallistui keskiviikkona MT:n vaalipaneeliin. Kuva: Jarno Mela
    Lisää aiheesta
    • Monen suomalaisen toivottu lapsiluku ei täyty. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Tässä kaupungissa on 70 leikkipuistoa ja sinne syntyi viime vuonna 70 lasta, kansanedustaja kauhistelee ‒ MT:n vaalipanelistit pohtivat keinoja kohentaa syntyvyystilastoja

    • Perhebarometrikyselyn mukaan suomalaiset 20–45-vuotiaat pitävät itselleen ihanteellisena lapsilukuna noin kahta lasta.

      Perhe | Suomalaisten toivottu lapsiluku on noussut, mutta tänä vuonna syntyvyys voi jäädä ennätyksellisen alas – lapsitoiveeseen vaikuttavat niin korona, sota kuin ilmastonmuutoskin

    • Suomi tarvitsee puoli miljoonaa ihmistä lisää, jos haluamme kasvaa Ruotsin tahdissa. "Eläkkeelle siirtymisen iän nouseminen on yllättänyt. Eläkelupauksista pidetään kiinni”, Varman toimitusjohtaja Risto Murto vakuuttaa.

      Talous | Vanhuksia hoitavat jatkossa omaiset tai maahanmuuttajat, sillä Suomen talous ei kestä luvattuja palveluita, sanoo Varman Risto Murto – ”Joku joutuu joustamaan”

    Artikkelin aiheet
    Jämsä
    leikkipuistot
    lapsiperheet
    kuntaliitokset
    Piritta Rantanen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria