• Tässä kaupungissa on 70 leikkipuistoa ja sinne syntyi viime vuonna 70 lasta, kansanedustaja kauhistelee ‒ MT:n vaalipanelistit pohtivat keinoja kohentaa syntyvyystilastoja

    Suomeen syntyi viime vuonna historiallisen vähän lapsia.
    Monen suomalaisen toivottu lapsiluku ei täyty. Kuvituskuva.
    Monen suomalaisen toivottu lapsiluku ei täyty. Kuvituskuva. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset|Yhteiskunta
    12.1.202306:00
    Suvi Jylhänlehto

    Syntyvyys on jälleen laskussa. Heikko huoltosuhde uhkaa harmaantuvaa kansaa.

    MT:n keskiviikkoisen vaalipaneelin osallistujia pyydettiin pohtimaan keinoja, miten suomalaiset uskaltaisivat perustaa perheen ja maahan saataisiin lisää lapsia.

    SDP:tä paneelissa edustanut kansanedustaja Piritta Rantanen kertoi, että hänen kotikaupungissaan Jämsässä syntyi viime vuonna vain noin 70 lasta. Leikkipuistoja kaupungissa on noin 70.

    ”Jokaiselle syntyvälle lapselle on oma leikkipuisto”, hän sanoi havainnollistaakseen vähäisen lapsimäärän konkreettisesti. Rantanen on Jämsän kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja ja huoltosuhteesta erittäin huolissaan.

    Lisää aiheesta
    • Ennakkotiedon mukaan vuonna 2022 Jämsässä syntyi vain 70 lasta.

      Perhe | Onko Jämsässä todella jokaista syntyvää lasta kohden leikkipuisto?

      Tilaajalle

    Rantanen pitää kaupungistumista osasyynä alhaiseen syntyvyyteen. Perheillä ei varsinkaan suurissa kaupungeissa ole varaa niin isoon asuntoon, johon haluttu lapsimäärä sopisi.

    Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson oli samoilla linjoilla. Hänen mukaansa kaupunkeihin tarvitaan nykyistä halvempia perheasuntoja, joita saadaan lisäämällä kaupungin vuokra-asuntojen tuotantoa ja vaikuttamalla kaavoitukseen. Andersson vaati myös, että varhaiskasvatuksen kriisi ratkotaan ja että lapsilisä sidottaisiin indeksiin.

    Lisää aiheesta
    • Politiikka | Katso maaseudun vaalipaneeli ‒ puolueiden puheenjohtajat MT:n ja MTK:n tentissä

    Kansanedustaja Harry Harkimo Liike Nytistä ottaisi perhevapaiden kustannusten tasapuoliseen jakoon mallia Ruotsista, jossa jokainen työntekijä maksaa vakuutuskassaan tietyn määrän rahaa.

    ”Kun nainen jää äitiyslomalle, kassasta otetaan raha. Silloin ei vaikuta mitenkään, onko työnantaja palkannut miehen vai naisen.”

    Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah toivoo, että ainakaan taloudelliset syyt eivät olisi unelmien lapsiluvun esteenä. Puolue esittää, että jokaisen perheen ensimmäiselle lapselle annettaisiin niin sanottu vaunuraha, jonka arvo olisi tuhat euroa.

    Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistuttaa, että monet pariskunnat ja yksittäiset henkilöt haluaisivat enemmän lapsia.

    ”Jos haluttuun lapsilukuun päästään, ei olisi ongelmaa.”

    Purran mukaan yksi este perheen perustamiselle on nuorten naisten epävarmuus työpaikasta. Hänen mielestään myös ilmastonmuutoksella ”manaaminen” vähentää haluja perhekoon kasvattamiseen.

    Lisää aiheesta
    • Perhebarometrikyselyn mukaan suomalaiset 20–45-vuotiaat pitävät itselleen ihanteellisena lapsilukuna noin kahta lasta.

      Perhe | Suomalaisten toivottu lapsiluku on noussut, mutta tänä vuonna syntyvyys voi jäädä ennätyksellisen alas – lapsitoiveeseen vaikuttavat niin korona, sota kuin ilmastonmuutoskin

    • Suomi tarvitsee puoli miljoonaa ihmistä lisää, jos haluamme kasvaa Ruotsin tahdissa. "Eläkkeelle siirtymisen iän nouseminen on yllättänyt. Eläkelupauksista pidetään kiinni”, Varman toimitusjohtaja Risto Murto vakuuttaa.

      Talous | Vanhuksia hoitavat jatkossa omaiset tai maahanmuuttajat, sillä Suomen talous ei kestä luvattuja palveluita, sanoo Varman Risto Murto – ”Joku joutuu joustamaan”

    • Annika Saarikko puhuu aktiivisen perhepolitiikan puolesta.

      Saarikko: "Perheystävällinen politiikka on ainut tae sille, että Suomessa on jatkossakin työvoimaa"

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle