• Tytöt aliarvioivat kykynsä koulussa ja pojat yliarvioivat omansa – professori: Poikien rimanalituksia kohtaan kulttuuri on sallivampi

    Vaikka tytöt päihittävätkin pojat keskimääräisessä koulumenestyksessä, on poikien suhtautuminen omaan suoriutumiseensa positiivisempaa.
    Professori Sirpa Lappalaisen mukaan tyttöihin kohdistuu enemmän painetta suoriutua koulussa hyvin. Kuvituskuva. LEHTIKUVA.
    Professori Sirpa Lappalaisen mukaan tyttöihin kohdistuu enemmän painetta suoriutua koulussa hyvin. Kuvituskuva. LEHTIKUVA.  Kuva: Vesa Moilanen
    Uutiset|Koulutus
    16.8.202513:39
    STT–

    Poikien keskimääräisesti huonompi koulumenestys nousee aika ajoin otsikoihin, mutta silti he uskovat kykyihinsä tyttöjä enemmän.

    Tytöt esimerkiksi pääsevät peruskoulusta paremmilla keskiarvoilla. Lukuvuonna 2023–2024 peruskoulunsa päättäneiden tyttöjen päättötodistuksen keskiarvo oli keskimäärin 8,25, kun pojilla vastaava luku oli 7,69.

    Ainekohtaisia eroja kuitenkin on. Esimerkiksi englannin ja pitkän matematiikan ylioppilaskokeissa miehet pärjäävät tyypillisesti paremmin.

    Vuoden 2022 Pisa-tutkimuksen mukaan taas tytöt pärjäävät peruskoulussa matematiikassa aavistuksen paremmin. Suomi oli tutkimuksessa ainoa OECD-maa, jossa tytöt suoriutuivat matematiikassa poikia paremmin.

    Tytöt saavuttivat paremmat Pisa-tulokset myös lukutaidossa ja luonnontieteissä. Luonnontieteissä tyttöjen ja poikien välinen osaamisero on Suomessa OECD-maiden suurin.

    Vaikka tytöt päihittävätkin pojat keskimääräisessä koulumenestyksessä, on poikien suhtautuminen omaan suoriutumiseensa positiivisempaa.

    Yläkouluikäiset tytöt kokevat useammin vaikeuksia esimerkiksi kirjoittamisessa, lukemisessa, laskemisessa ja oppimistaidoissa, selviää vuoden 2023 kouluterveyskyselystä. Samaan aikaan pojat tarvitsevat ja saavat oppimiseen enemmän erityistä tukea, kertoo johtaja Kurt Torsell Opetushallituksesta STT:lle.

    Esimerkiksi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) keväällä 2024 toteuttaman tutkimuksen mukaan kuudesluokkalaiset pojat ja tytöt pärjäävät matematiikassa yhtä hyvin, mutta pojat luottavat omiin taitoihinsa enemmän kuin tytöt.

    ”Pojilla on sellainen mielikuva, että vaikka heillä on monessa aineessa heikommat tulokset kuin tytöillä, niin itsetunto on kuitenkin kohdillaan, että minä osaan, minä pärjään”, Torsell sanoo.

    Yliarvioivatko pojat siis kykynsä vai vähättelevätkö tytöt itseään?

    ”Se on varmaan yhdistelmä näitä molempia”, Torsell arvelee.

    Kouluterveyskyselyn mukaan tytöt kokevat terveydentilansa heikoksi tai huonoksi poikia useammin. Vuoden 2022 WHO-koululaistutkimuksen mukaan tytöt kokevat useammin yksinäisyyttä ja alakuloisuutta, kun taas pojat ovat tyytyväisempiä elämäänsä kuin tytöt.

    Saman tutkimuksen mukaan tytöt kuormittuvat koulutyöstä useammin sekä kokevat harvemmin, että kouluympäristö on turvallinen.

    Lisäksi kouluterveyskyselyyn vastanneet yläkouluikäiset pojat kokivat useammin, että luokassa tai ryhmässä on hyvä työrauha. Pojat kokevat myös omat vaikuttamismahdollisuutensa koulun asioihin parempana kuin tytöt.

    ”Sanoisin, että monilla mittareilla näkee, että tyttöjen ja poikien kokemukset kouluarjesta ovat erilaisia”, Torsell sanoo.

    Poikien positiivinen suhtautuminen osaamiseensa ei toki ole paha asia.

    ”Sehän on hirveän hyvä, että on hyvä itsekuva, mutta mieluummin myös soisi, että tytöilläkin olisi”, sanoo Torsell.

    ”Ja täytyy muistaa, että suurin osa meidän nuorista pärjää hyvin, suoriutuu koulutuksesta ja pääsee töihin.”

    Tyttöihin kohdistuu enemmän painetta suoriutua hyvin, kertoo Itä-Suomen yliopiston sosiologian professori Sirpa Lappalainen STT:lle. Poikien rimanalituksia kohtaan kulttuuri on sallivampi.

    ”Tytöt pärjäävät, koska heidän on pakko.”

    Tyttöihin kohdistuvat paineet eivät ole peräisin pelkästään koulusta tai kotoa, koska kumpikaan ei toimi tyhjiössä vaan heijastelee koko yhteiskuntaa.

    ”Se on tällainen kimppu erilaisia sosio-kulttuurisia tekijöitä”, Lappalainen kertoo.

    Kyse on siis syvälle yhteiskuntaan ja kulttuuriin juurtuneista sukupuolittuneista suhtautumistavoista.

    Myöskään vastuuta suhtautumiseron tasaamisesta ei voi osoittaa millekään yhdelle tietylle toimijalle.

    ”Koulu ei ole kaikkivoipa, niin kuin ei ole kotikaan”, Lappalainen sanoo.

    Samalla Lappalainen kuitenkin muistuttaa, että sukupuoli ei ole ainut oppimistuloksia muovaava tekijä. Hänen mukaansa esimerkiksi perheen koulutustausta ja sosioekonominen asema voivat vaikuttaa oppimistuloksiin jopa enemmän.

    Pojat myös luottavat tulevaisuuteensa tyttöjä enemmän. He uskovat useammin, että he löytävät työelämästä itselleen sopivan paikan ja että heillä on sellaiset tiedot ja taidot, joilla menestyä työelämässä, selviää Nuorten tulevaisuusraportista 2025.

    Raportin mukaan tytöt puolestaan kokevat enemmän paineita tulevaisuudesta: useampi tyttö pelkää työelämän olevan liian raskasta.

    Pojat siis uskovat pärjäävänsä työelämässä tyttöjä useammin, vaikka he opiskelevat vähemmän: yli puolet korkeakouluopiskelijoista on naisia ja naiset ovat Suomessa miehiä koulutetumpia.

    Lappalainen arvioi, että eron taustalla on esimerkiksi työmarkkinoiden vahva sukupuolittuminen.

    Suomessa naisia työskentelee enemmän esimerkiksi terveys- ja sosiaalialalla sekä koulutuksessa, kun taas miehet ovat enemmistönä muun muassa teollisuuden ja rakentamisen aloilla.

    Lappalaisen mukaan miesvaltaiset alat ovat tyypillisesti sellaisia, joissa vähemmällä koulutuksella pääsee parempipalkkaisiin töihin.

    ”Tavallaan pojilla on mahdollisuus saavuttaa parempi työmarkkina-asema vähemmällä koulutuksella ja vähemmällä vaivannäöllä.”

    Lisää aiheesta
    • Katarina Murto on huolissaan kuihtuvista maaseutukunnista, joissa ei synny tarpeeksi lapsia.

      Koulutus | Pian koittaa aika, jolloin kaikissa kunnissa ei ole edes yhtä koulua

      Tilaajalle
    • Toisen asteen koulutus jakautuu Suomessa yhä vahvemmin sukupuolen mukaan.

      Koulutus | Tyttöenemmistö kasvaa lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa – poikien vähäisempi määrä sekä hakijoina että opiskelijoina herättää huolta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle