

Oppositiopuolue keskusta esitti eilen tiistaina hallinnon uudelleenmylläystä sekä maakuntien ja kuntien vallan merkittävää kasvattamista.
Keskustan ”lähimallissa” maakuntien liitot ja elinvoimakeskukset yhdistettäisiin esimerkiksi nykyisiin sote-palveluista vastaaviin hyvinvointialueisiin. Helsinki-vetoisen keskusvallan painoarvoa keskusta puolestaan pienentäisi tuntuvasti.
Keskustan mallin perustana on kolmitasoinen hallinto, joka rakentuisi valtion, vahvojen maakuntien sekä päätösvaltaisten kuntien varaan.
Antti Kaikkosen johtama puolue myös esittää ministeriöiden lakkauttamista nykyisellään ja niiden tehtävien uudelleenjärjestelyä pääministerin alaisuudessa. Kaiken tämän keskusta lupailee tuovan noin puoli miljardia euroja säästöjä, kun hallintouudistuksiin yhdistetään muun muassa tekoälyn hyödyntämistä.
Muissa puolueissa avaus ei nostata äkkiseltään riemunkiljahduksia.
Jyrkimmin avauksen torjuu perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä.
”Kuulostaa siltä, että nyt on kepussa kannatuspaniikki, mutta kun ei keksitä mitään järkevää niin keksitään tällainen pelleily. Kyllähän lapsikin ymmärtää, että tämä on vain julkisuustemppu. Ei maan hallintoa pysty yhdessä hallituskaudessa siirtämään näin maakunnille”, Mäkelä sanoo.

Jani Mäkelän mukaan keskustan lähimalli on epärealistinen.
”Maakunnissa ja kunnissa ei olisi yksinkertaisesti osaamista kaikkien näiden hallinnon asioiden osaamiseen. Pyörä pitäisi keksiä 15 kertaa uudestaan maakunnissa.”
Lähteekö PS siis siitä, että maakuntien asioista päätetään parhaiten Helsingistä käsin?
”Aina on oltava järki mukana. Varmasti jotain uusia asioita voisi hoitaa maakunnissa. Mutta kepu on sellaiseen maailmaan, joka ei koskaan palaa, takertuva puolue. Ei sellaista maailmaa enää ole, eikä tule.”
”Kepu on sellaiseen maailmaan, joka ei koskaan palaa, takertuva puolue. Ei sellaista maailmaa enää ole, eikä tule.”
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra suhtautuu keskustan avaukseen Mäkelää myönteisemmin.
”Löydän mallista positiivisia elementtejä. Vallan kaventaminen yläpäässä kuulostaa lupaavalta, eli että keskitettäisiin pääministerin alaisuuteen ministeriöt osastoiksi. Sillä ehkä pääsisi eroon ministeriöiden siiloutumisesta”, Kopra sanoo.
”Ruotsissahan on käytössä tämän tyyppinen malli, joten sitä kannattaisi tutkia Suomessakin.”

Kokoomuksessa ei kuitenkaan innostuta maakuntatason hallinnon vahvistamisesta.
”Kokoomus lähtee siitä, että päätökset tehdään valtion ja kuntien tasolla. Mielestämme tällainen kolmas välitaso on Suomen oloissa turha.”
Kopra arvioi, että keskusta on nostanut itselleen perinteisesti mieleisen asian vaalitäkyksi.
”Puoluehan on aina säännöllisesti yrittänyt rakentaa tällaista maakuntamallia Suomeen. Siitä on nyt tässäkin kyse. Sinänsä on myönteistä, että puolueet esittelevät kantojaan eduskuntavaalien alla.”
”Vallan kaventaminen yläpäässä kuulostaa lupaavalta, eli että keskitettäisiin pääministerin alaisuuteen ministeriöt osastoiksi.”
SDP:n kansanedustaja Aki Lindén katsoo, ettei keskustan esitys oikeasti tarkoita ministeriöiden lakkauttamista vaan niistä muodostuvaa kokonaisuutta, jonka sisällä hoidettaisiin aikaisempia tehtäviä.
”Ministeriöt ovat hyvin siiloutuneita ja niiden yhteistyötä tulisi parantaa. Tällaista esitystä voidaan tarkastella esimerkiksi selvityksen muodossa. Säästöjen lupaaminen on täysin ennenaikaista”, Lindén kommentoi.

Lindénin mielestä keskusta tavoittelee nyt samaa kuin Sipilän hallituksen aikana, eli nykyistä kattavampaa maakuntahallintoa.
”Johdin edellisen hallituskauden aikana parlamentaarista työryhmää, jossa selvitettiin, voisiko hyvinvointialueille siirtää joitakin alueellisia tehtäviä, joita niillä ei nyt ole. Valmiutta ei löytynyt. Ainoaksi ehdotukseksi, josta saatiin yksituumaisuus, taisi jäädä eräät ympäristöterveyden ja eläinlääkinnän tehtävät − sekään ei toteutunut.”
”Käytännössä lienee viisainta kehittää hyvinvointialueita niiden nykyisten tehtävien pohjalta, siinä riittää paljon töitä.”
Aki Lindén suhtautuu kuitenkin avoimesti keskustan ajatukseen, että niin maakunnalliseen edunvalvontaan kuin sote-asioihin valittaisiin päättäjät suorilla vaaleilla.
Lindén on skeptinen, toisiko toimintojen yhdistäminen maakuntatasolla todella säästöjä.
”Käytännössä lienee viisainta kehittää hyvinvointialueita niiden nykyisten tehtävien pohjalta, siinä riittää paljon töitä. On syytä muistaa, että kyse on henkilövaltaisesta toiminnasta ja yhden miljoonan voidaan arvioida vastaavan 10−15 henkilötyövuotta. 500 miljoonaa tarkoittaisi siis 5000−7500 henkilön vähentämistä. Taitaa olla utopiaa.”
Lisätty SDP:n Aki Lindénin kommentit juttuun klo 15:21.