• Orpon hallituksen viimeisessä budjettiriihessä pöydälle noussevat sikarutto ja sote-järjestöt

    Työttömyysturvan suojaosia ollaan tuskin palauttamassa, vaikka hallituksen sisältäkin toiveita tästä on esitetty.
    Pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra eduskunnassa Helsingissä toukokuussa.
    Pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra eduskunnassa Helsingissä toukokuussa.  Kuva: Emmi Korhonen/Lehtikuva
    Uutiset|Politiikka ja talous
    31.8.202616:30
    STT

    Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus kokoontuu tiistaina ja keskiviikkona viimeiseen budjettiriiheensä pohtimaan, miten valtio käyttää ensi vuonna rahaa. Neuvottelujen pohjana on valtiovarainministeriön ehdotus valtion ensi vuoden budjetiksi, joka jää lähes 13 miljardia euroa pakkasen puolelle.

    Budjetti pohjaa pitkälti hallituksen jo aiemmin tekemiin päätöksiin, joita pannaan toimeen ensi vuonna. Piristyneistä kasvuennusteista huolimatta rahaa ei ole liialti jaossa, koska julkinen talous kyntää muun muassa heikon suhdanteen sekä kasvaneiden puolustus- ja korkomenojen myötä.

    Orpon hallituksen viimeisessä budjettiriihessä pöydälle noussevat sikarutto ja sote-järjestöt.

    Suuria lisäleikkauksia ei ole luvassa. Niistä poliittisen kompromissin löytäminen olisi erityisen vaikeaa, kun eduskuntavaalit käydään jo ensi keväänä. Menoja budjetissa on yli 92 miljardin euron edestä, mutta suurin keskustelu käytäneen rahallisesti verrattain pienistä yksityiskohdista.

    STT:n tietojen mukaan kesällä jälleen esiin pulpahtaneen keskustelun sote-järjestöjen tuista odotetaan nousevan myös riihen asialistalle. Lisäksi hallitus pohtii keinoja afrikkalaisen sikaruton torjuntaan.

    Samalla hallitus joutunee jälleen kerran käymään läpi pelisääntöjä viimeaikaisten rasismikohujen jäljiltä.

    STT:n tietojen mukaan hallitus on mahdollisesti pakittamassa aiemmin kaavailemastaan vuosittaisesta 30 miljoonan euron datakeskustuesta. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) on suhtautunut tukeen varautuneesti, ja nyt tuen poisvetämistä ollaan STT:n tietojen mukaan valmiita harkitsemaan myös muissa hallituspuolueissa.

    Purra on nostanut esiin myös toiveen, että budjettiriihessä keskusteltaisiin seuraavista askeleista alkoholin etämyynnin verotuksen korjaamiseksi. Purran mukaan tämä hallitus ei kuitenkaan ehdi enää tehdä esitystä asiasta.

    Oppositiopuolue SDP esitti viime viikolla rekisteröitymisvelvollisuutta alkoholin etämyyjille. SDP:n mukaan tällä saataisiin valtion kassaan noin 100 miljoonaa euroa verotuloja.

    Keskusteluissa on myös työttömyysturvan suojaosa, jonka palauttamista ovat hallituspuolueista kannattaneet RKP ja kristillisdemokraatit. Työttömyysturvasta ja yleisestä asumistuesta poistui vuonna 2024 suojaosa, joka aiemmin mahdollisti 300 euron ansiotulot kuukaudessa ilman, että etuus pieneni.

    Muun muassa RKP:n puheenjohtajan, opetusministeri Anders Adlercreutzin mukaan uudistuksen lopputulos ei ole johtanut toivottuihin tuloksiin. Hän on sanonut, että osa-aikatyön vastaanottamisen tulee aina olla taloudellisesti kannattavaa.

    STT:n tietojen mukaan kokoomuksen leirissä nähdään, että poiston vaikutuksia tulee vielä selvittää tarkemmin ja asia kannattaisi jättää seuraavan hallituksen harkittavaksi.

    Hallitus ei ole kautensa aikana saavuttanut yhtäkään keskeisistä talouspolitiikan tavoitteistaan. Kautensa aluksi Orpo ilmoitti, että julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen vakautetaan vaalikauden loppuun mennessä. Samalla vuotuinen alijäämä oli määrä saada alle yhden prosentin.

    Nyt valtiovarainministeriö on ennustanut julkisen talouden alijäämän olevan 4,6 prosenttia vuonna 2027. Myöskään 100 000:ta uutta työpaikkaa ei ole syntynyt vaan työllisiä on nyt noin 100 000 vähemmän kuin Orpon hallituksen aloittaessa.

    STT:n tietojen mukaan hallituksen kaavailemista isoista uudistuksista tekemättä jäänee kiinteistöverouudistus. Kuntien valtionosuusjärjestelmän kokonaisuudistus kariutui jo viime vuoden lopussa.

    Lisää aiheesta
    • Liittokansleri Friedrich Merz ja kolmen muun EU-maan johtajat pitivät Berliinissä tiedotustilaisuuden EU:n tulevasta budjetista.

      Politiikka ja talous | Viljelijöiden varauduttava kylmään kyytiin – EU:n piheistä maista vain Itävalta puolustaa avoimesti maataloutta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    budjettiriihi
    hallitus
    työttömyysturva
    sote-järjestö
    afrikkalainen sikarutto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle