• Japanilaisomistukseen siirtynyt Porvoon Peruna kertoo, mitä suomalaisia tuotteita aasialaiset ravintolat ostavat

    Elintarviketukku on kasvanut reippaasti. Porvoon Perunan valikoimiin on tulossa uuden japanilaisomistajan valmistamaa sakea.
    Tilaajalle
    Mandariinia ja kantoninkiinaa puhuva Ting Qiu on kiihdyttänyt Porvoon Perunan kasvua.
    Mandariinia ja kantoninkiinaa puhuva Ting Qiu on kiihdyttänyt Porvoon Perunan kasvua.  Kuva: Jarno Mela
    Uutiset|Ruoka
    27.12.202504:00
    Paula Liesmäki
    Porvoo

    Elintarviketukku Porvoon Peruna hakee kasvua aasialaisista ravintoloista.

    Puolet yrityksen ravintola-asiakkaista tarjoaa aasialaista ruokaa.

    ”Se on erittäin merkittävä asiakasryhmä meille. Siinä segmentissä on edelleen kasvumahdollisuuksia”, kertoo toimitusjohtaja Roger Nyqvist.

    ”Vietnamilainen ja korealainen keittiö ovat nyt aasialaisista ravintoloista trendikkäimmät. Sushiravintolat ovat tulleet Suomeen jäädäkseen.”

    Aasialaisia asiakkaita oli vuonna 2021 noin 30. Nyt heitä on 300.

    Porvoon Peruna pääsi 7–8 vuotta sitten mukaan sushibuumiin. Nyqvist huomasi pian, että aasialaisia asiakkaita pitää palvella äidinkielellään.

    Suomessa sushiravintoloita pyörittävät useimmiten kiinalaiset.

    Aasialaisia asiakkaita oli vuonna 2021 noin 30. Nyt heitä on 300. Kasvun taustalla on osaltaan Kiinasta Suomeen muuttanut Qiu Ting. Mandariinin lisäksi Etelä-Kiinasta kotoisin oleva Ting puhuu kantoninkiinaa.

    Nykyään Porvoon Perunassa töissä on kolme kiinalaista ja yksi japanilainen työntekijä.

    Toimitusjohtaja Roger Nyqvist kertoo, että euromääräisesti ja kiloissa yli puolet Porvoon Perunan myynnistä on kotimaisia tuotteita.
    Toimitusjohtaja Roger Nyqvist kertoo, että euromääräisesti ja kiloissa yli puolet Porvoon Perunan myynnistä on kotimaisia tuotteita. Kuva: Jarno Mela

    Tänä vuonna yrityksen ravintola-asiakkaiden määrä on kasvanut mutta keskiostos on pienentynyt. Se kertoo, että vuosi on ollut ravintola-alalla hankala.

    ”Pelkään, että dramaattista käännettä ei nähdä ihan pian.”

    75 prosenttia Porvoon Perunan liikevaihdosta tulee ravintoloista ja loput vähittäiskaupasta.

    Liikevaihto on kasvanut 10 vuodessa 9 miljoonasta tämän vuoden 37 miljoonaan euroon.

    Suomen markkinoilla on neljä isoa tukkuliikettä. Porvoon Peruna tulee niitä seuraavassa kokoluokassa.

    ”Olemme edelleen hyvin pieni tekijä, tilaa kasvaa on kyllä”, sanoo Nyqvist.

    Liikevaihto on kasvanut 10 vuodessa 9 miljoonasta tämän vuoden 37 miljoonaan euroon. Toiminta on laajentunut Porvoon ja Loviisan alueelta koko maan laajuiseksi.

    Nyqvist kiittää kasvusta kokenutta henkilöstöä. Työtekijöitä on nyt noin 60. ”Kaikki, ketkä ovat tänne tulleet, ovat jääneet.”

    Hän uskoo liiketoiminnan kasvavan ensi vuonna.

    Porvoon Peruna myy perunoita. ”Perunan merkitys on edelleen suht’ iso julkisella sektorilla: kouluissa, sairaaloissa ja päiväkodeissa. Kotitalouksissa pasta ja riisi on vienyt ison osan markkinasta”, sanoo Roger Nyqvist.
    Porvoon Peruna myy perunoita. ”Perunan merkitys on edelleen suht’ iso julkisella sektorilla: kouluissa, sairaaloissa ja päiväkodeissa. Kotitalouksissa pasta ja riisi on vienyt ison osan markkinasta”, sanoo Roger Nyqvist. Kuva: Jarno Mela

    Porvoon Peruna muutti nykyisiin tiloihinsa vuonna 2019 ja laajennus valmistui vuonna 2023. Nyt 5 000 neliön tilat ovat käymässä pieneksi: lisätilaa on pitänyt vuokrata naapurista.

    Aiemmin Porvoon Peruna osti tuotteita kotimaisilta tuottajilta pienissä erissä. Toiminnan kasvettua tavaraa tulee merikontillinen eli 25–30 lavaa kerrallaan.

    Itä-Uudellamaalla ei ole Nyqvistin mukaan enää montaa kaupallisessa mitassa viljelevää tuottajaa.

    ”Muutamia vuosia sitten meille tuli kesäkaudella kurpitsoja, sipulia ja papuja. Vähitellen melkein kaikki ovat lopettaneet.”

    ”Kotimaiset vihannekset ovat millä tahansa mittarilla vertailukelpoisia maailmanlaajuisesti. Toivon todella, että viljelijät pystyvät jatkossakin tuottamaan niitä suomalaisille kuluttajille.”

    Kuljetusliike H. Widjeskogin kuljettaja Eetu Mäkelä purki kaalikuormaa varastolle marraskuun lopulla.
    Kuljetusliike H. Widjeskogin kuljettaja Eetu Mäkelä purki kaalikuormaa varastolle marraskuun lopulla. Kuva: Jarno Mela

    Aasialaiset ravintolat käyttävät Nyqvistin mukaan paljon kotimaisia vihanneksia: nyt kurkkua, kaalia ja porkkanaa.

    Suomalaiset öljyt ja jauhot käyvät aasialaisille mutta mausteet he haluavat autenttisina.

    He ostavat myös suomalaista lihaa: eniten broileria ja jonkin verran myös possua. Naudanlihan hinta on ollut korkealla, joten sitä on mennyt vähemmän.

    Aasialaisten ravintoloiden pitäjät ovat Nyqvistin mukaan erittäin hintatietoisia ja vaativat laadukkaita tuotteita.

    ”Vihanneksissahan olemme aina olleet todella kilpailukykyisiä.”

    Porvoon Peruna

    Porvoolaiset perunanviljelijät perustivat 1970-luvulla yrityksen viemään tuotteitaan markkinoille.

    He veivät perunoita ja porkkanoita Helsinkiin ja toivat takaisin muita vihanneksia paikallisten ravintoloiden tarpeisiin.

    Porvoon Perunatuote meni konkurssiin 1990-luvun lamassa.

    Roger Nyqvistin isä pelasti ja elvytti yrityksen tukkuliiketoiminnan. Agrica Ab:n, aputoiminimeltään Porvoon Perunan, tarina alkoi vuonna 1993.

    Äiti tuli mukaan toimintaan, sitten vuosituhannen alussa seuraava sukupolvi eli siskot ja viimeisenä Nyqvist.

    Porvoon Perunassa on ollut mukana koko Nyqvistin perhe. Omistajuus alkoi tuntua raskaalta, kun yritys kasvoi.

    Reilu vuosi sitten perheyrityksen osti japanilainen Takara Holdings. Tarkkaan ottaen ostajana oli sen Isossa-Britanniassa toimiva japanilainen elintarvikkeiden tukkuliike T. Tazaki & Company.

    Takara-konserni valmistaa alkoholijuomia ja lääkeaineita ja myy aasialaisia elintarvikkeita tukkuliikeverkostonsa kautta. Verkosto perustettiin alunperin viemään sakea maailmalle.

    ”Samalla he huomasivat, että elintarvikkeiden kauppa kannattaa. Tukkuliikepuoli on kasvanut konsernin suurimmaksi osaksi”, kertoo Nyqvist.

    Sisaryhtiöitä Porvoon Perunalla on nyt Yhdysvalloissa, Britanniassa, Ranskassa, Espanjassa ja Australiassa. ”Olemme ainoa, jolla on myynnissä myös tuoretuotteita.”

    Aasialaiset haluavat autenttisia mausteita. Kuvassa osterikastiketta.
    Aasialaiset haluavat autenttisia mausteita. Kuvassa osterikastiketta. Kuva: Jarno Mela

    Uusi omistaja ei ole Nyqvistin mukaan lähtenyt juurikaan ohjaamaan toimintaa Suomessa.

    ”Meillä on hyvin vapaat kädet. Omistaja uskoo, että tunnemme paikallisen markkinan parhaiten.”

    Porvoon Perunan valikoimiin on pian tulossa omistajan valmistamaa riisiviiniä sakea. Takara valmistaa myös bataattiviina sojua.

    ”On ehkä aika kaukaa haettu, että se menestyisi Suomessa”, arvioi Nyqvist.

    Sake

    Japanilaisen saken eli perinteisen riisiviinin valmistus pääsi Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon joulukuussa 2024.

    Juoman suosio oli huipussaan Japanissa 1970-luvulla. Siitä kotimainen kulutus on romahtanut neljäsosaan. Nyt japanilaiset aikuiset juovat sakea keskimäärin 3,8 litraa vuodessa.

    Samaan aikaan vienti on kasvanut. Vuosi 2024 oli huippuvuosi, kun sakea vietiin 80 maahan noin 240 miljoonan euron edestä.

    Viime vuosina saken tuotantoa on häirinnyt pula juomanvalmistukseen sopivasta riisistä.

    Japanin kansallisjuomalle on omistettu oma päivä, 1. lokakuuta.

    Lisää aiheesta
    • Toimitusjohtaja Sami Haapasalmi hakee kasvua suomalaisen ruokatrendin kasvipainotteisessa imussa.

      Elintarviketeollisuus | Valmissalaattien markkinajohtaja lisää vauhtia laajennuksella – ”Täällä olemme lähellä viljelijöitä”

    • Kespron omien brändien osuus myynnistä on puolet ja myynnistä 70 prosenttia suuntautuu lounasravintola- ja henkilöstöravintoloihin sekä julkishallinnolle.

      Talous | Ruoan tukkukaupassa yksi toimija on niin ylivoimainen, että ravintola-ala on tähyillyt haastajaa ulkomailta

      Tilaajalle
    • TeeSe Botnia Oy:n hankintasuunnittelija Pirjo Kekäläinen, Finne Farmin yrittäjä Christer Finne ja Tukkutalo Heinosen toimitusjohtaja Kimmo Heinonen ihastelivat Tukkutalon varastossa Finnen tilan kyssäkaaleja. TeeSe Botnia on Vaasan kaupungin perustama yhtiö, joka palvelee Vaasaa ja seudun muita kuntia. Vaasalle yhtiö tuottaa esimerkiksi ruokapalveluja.

      Suomi on hyvien vihannesten ja juuresten maa – "Niitä kuitenkin käytetään liian vähän"

    Artikkelin aiheet
    Porvoo
    Porvoon Peruna
    elintarviketukku
    aasialainen ruoka
    Japani
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle