• Vain pieni osa kesätyöpaikoista näkyy työpaikkailmoituksissa − näin kuljetusala löytää kesätuuraajat

    Vain pieni osa kesätyöntekijätarpeesta näkyy niin sanotuilla virallisilla kanavilla. Osassa yrityksistä ei edes ole tarvetta kesätyöntekijöille.
    Kesälomat saadaan soviteltua lähes puolessa yrityksistä siten, että kesätuuraajia ei tarvita.
    Kesälomat saadaan soviteltua lähes puolessa yrityksistä siten, että kesätuuraajia ei tarvita.  Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset|Liikenne
    26.6.202512:00
    Matti Tuominen

    Suomen kuljetus ja logistiikka Skal ry kertoo, että kuljetusalalla on tarjolla kesätöitä. Yli 40 prosenttia tuoreeseen kuljetusbarometriin vastanneista yrityksistä kertoo, että ne tarvitsevat kesätuuraajia.

    Kesätuuraajia hankitaan tutusta reservistä tai puskaradion kautta. Toisaalta isossa osassa yrityksistä kesälomat sovitellaan niin, että tuuraajia ei tarvita tai yrittäjä itse tuuraa kuljettajia.

    Skal:in kuljetusbarometrin vastaajista 42 prosentilla oli tarvetta kesätuuraajille, 46 prosentilla ei. Kyselyhetkellä 12 prosenttia ei vielä tiennyt, onko heillä tarvetta kesätuuraajille.

    Kesätuuraajia hankitaan etenkin tutusta reservistä tai puskaradion kautta.
    Kesätuuraajia hankitaan etenkin tutusta reservistä tai puskaradion kautta.  Kuva: Sanne Katainen

    Pääosa eli 59 prosenttia kesätuuraajia tarvitsevista luottaa reservissä oleviin tuttuihin kuljettajiin. Puskaradioon viestimällä kesätuuraajia oli löytänyt 33 prosenttia vastaajista.

    Ammattioppilaitoksen harjoittelijoita tai työssä oppijoita hyödyntää 28 prosenttia vastaajista. Vain 15 prosenttia ilmoitti avoimista kesätyöpaikoista työpaikkailmoituksella.

    ”Vain pieni osa kesätyöntekijätarpeesta näkyy niin sanotuilla virallisilla kanavilla eli tarvetta on enemmän kuin tilastot kertovat. Onneksi puskaradio ja reserviverkostot toimivat ja Suomi pysyy liikkeessä kesälläkin”, Skal:in toimitusjohtaja Anssi Kujala kommentoi tiedotteessa.

    Kesälomat saadaan soviteltua lähes puolessa yrityksistä siten, että kesätuuraajia ei tarvita. Yrittäjä tuuraa kuljettajia 25 prosentissa yrityksistä.

    Yksinyrittäjiä, jotka eivät käytä yleensä ulkoista työvoimaa, on 28 prosenttia vastaajista ja 20 prosentissa yrityksistä työt hiljenevät kesäksi niin, että kesätuuraajia ei tarvita.

    Kuljetustehtävät vaativat sellaista erikoistumista tai erityisiä pätevyyksiä, ettei kesätuuraajien perehdyttäminen tehtäviin ole käytännössä mahdollista 22 prosentissa yrityksistä.

    ”Vain pieni osa kesätyöntekijätarpeesta näkyy niin sanotuilla virallisilla kanavilla eli tarvetta on enemmän kuin tilastot kertovat.”

    Anssi Kujala
    Lisää aiheesta
    • Kuljetusalan yritykset kaipaavat lisää työntekijöitä.

      Autot | Kuljetusala kaipaa lisää nuoria työntekijöitä

    • Volvo tähtää päästöttömiin kuljetuksiin vuoteen 2040 mennessä.

      Liikenne | Sähköllä ja kaasulla kulkevat kuorma-autot yleistyivät viime vuonna

      Tilaajalle
    • Kuljetusalalla kärsitään työvoimapulasta, kertoo Suomen kuljetus ja logistiikka-ala ry:n (SKAL) tuore kyselytutkimus.

      Yhteiskunta | Kuljetusala piristysruiskeen tarpeessa: Yrittäjät eivät tahdo löytää kuskia raskaan lastin ohjaksiin

    Artikkelin aiheet
    kuljetusala
    kesätyöt
    logistiikka
    työllisyys
    Suomen Kuljetus ja Logistiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin