

Retkiluistinten valmistuksessa on monta työvaihetta.
JL Sport valmistaa retkiluistimia Mäntyharjulla, entisen Pertunmaan kunnan Kuortissa.
Yrittäjä Jukka Lahti kertoo, että ensimmäiseksi nokialainen yritys tekee rungon alumiiniaihion.
”Se pätkitään, sille tehdään tietyt leikkaukset ja siihen painetaan Jääkiito II -teksti”, kertoo Lahti.
Seuraavaksi luistimeen laitetaan ura terää varten. Paikallinen laserfirma leikkaa terät. Ne menevät Muurameen karkaisuun ja Espooseen eloksointiin.
Seuraavaksi terät liimataan ja kiinnitetään nipistyslaitteella, jotta ne pysyvät varmasti kiinni rungossa.
Viimeiseksi luistimeen asennetaan side asiakkaan hiihtomonon mukaan.
”Tunteja tulee, kun työvaiheita on monta”, kertoo Lahti.
Jääkiito-luistimet kehitti alunperin Tauno Pajunen. Ensimmäiset mallit valmistuivat jo 1980-luvulla.
Jukka Lahti tuli mukaan vuonna 1985 ja kun Pajunen lopetti valmistuksen, Lahti osti firman 2015.
”Sen jälkeen kehitin tämän teolliseksi toiminnaksi.”
Lahden JL Sport -monialayritys valmistaa tuhannen neliömetrin tiloissa myös sauvoja ja puristemuovituotteita.
Lisäksi Lahti painaa tampopainolla tekstejä ja kuvia, esimerkiksi Plastepin valmistamille muovisille säästölippaille silmiä ja suita.
Japaniin on lähdössä karhuja, pöydällä odottelee rivi papukaijoja ja norppia.
”Kenialaisille pankeille meni viime keväänä 45 000 norsua”, kertoo Lahti.
”Tampopaino tuo töitä ympäri vuoden, talvivälineiden valmistus alkaa syyskuussa.”

Oma tuotanto liittyy talveen. Lähinnä sydäntä ovat urheiluun liittyvät tuotteet. Lahti on hiihtänyt ja suunnistanut aikanaan kilpaa.
Hallissa on huskykilpailuihin tarkoitettu kilpareki lähdössä asiakkaalle. Lisäksi Lahti valmistaa puurekiä. Ne sopivat niin hevosen, rekikoiran kuin poronkin taakse.
Pöydällä jatkokehittelyä odottaa uusi tuote, latukoneen telan ohjuri.
Tuotesortimentti on laajentunut, kun Lahdelta on pyydetty uusia tuotteita. Ne ovat tuoneet uutta asiakaskuntaa.
Lahti on kehittänyt tuotteita ja niiden tekemiseen tarvittavia välineitä. Koneita on nyt kymmeniä.
Lahti etsii nyt 1–2 työntekijää. Firma on myös myynnissä.
Lomia yrittäjä ei ole juuri pitänyt. Nyt voisi olla niiden aika.

JL Sportin alku ja juuri on kukissa. Lahti on koulutukseltaan puutarhuri.
Hän kasvatti pihan kasvihuoneissa kukkia. Kasvukaudella tulot olivat vähissä, joten Lahti haki töitä Kuortissa toimineelta Eimo-Muovilta ja pääsikin töihin autonkuljettajaksi. Pian alkoi tehdä Eimo-Muoville tuotteita alihankintana.
”Homma alkoi kasvaa kuin pullataikina vuonna 1990. Ostin ensimmäisen muovin ruiskuvalukoneen.”
Firma teki myös muun muassa Nokialle pieniä muovikytkimiä.
”Parhaimmillaan minulla oli 14 ruiskuvalukonetta mutta se muuttui, kun Nokia loppui. Nyt jäljellä on kolme konetta.”

Talvivarusteiden kysyntä herää, kun Suomeen tulee lunta ja pakkasta. Niin kävi tänäkin vuonna.
Alkutalvesta retkiluistimia ei mennyt kaupaksi lainkaan. ”Nyt kun pakkaskelit tulivat, on ollut kiirettä.”
Lahti näyttää, miten side kiinnitetään retkiluistimeen.
Balanssikohta, jossa pito ja tasapainon on hyvä, määräytyy käyttäjän monon koon mukaan.
JL Sport myy retkiluistimensa itse. Luistimia tilataan ympäri Suomea ja Ruotsiinkin, sekä harrastajille että lajissa kilpaileville.
Suomalaisessa tuotannossa laatu on korkea. Kiinan tuotannolle kotimainen valmistus pärjää Lahden mukaan, kun käytetään koneita.
”Ihmiskäsi kun tarttuu johonkin, häviämme Kiinalle.”