
Puolustusalan yhtiö Summa Defence ilmoittaa, että sen käyttöpääoma on loppunut ja maksuvalmius heikentynyt merkittävästi. Yhtiö kertoo, ettei sillä tällä hetkellä ole tiedossa lisärahoitusta, joka turvaisi toiminnan jatkuvuuden.
Summa Defence kertoo arvioivansa kaikkia käytettävissä olevia vaihtoehtoja, kuten tytäryhtiöiden myyntiä tai hakeutumista yrityssaneeraukseen. Yhtiö varoittaa, että tilanteeseen liittyy merkittävää epävarmuutta ja että lopputuloksena voi olla emoyhtiön konkurssi.
Talousvaikeuksista kärsivä yhtiö sai syyskuun alussa 200 000 euron kurinpitomaksun ja varoituksen pörssin sääntöjen rikkomisesta. Yhtiö kertoi elokuussa, että sen tulos oli alkuvuonna yli 16 miljoonaa euroa tappiolla. Summa Defence varoitti konkurssiuhasta myös toukokuussa.
Juttua päivitetty 14.9. kello 14:09.